Ulkoiltu on

Monta päivää on kulunut edellisestä kirjoituksesta. Mulla on temppuillut kone ja Antti on sitä laittanut kuntoon ja toivottavasti vihdoin saikin. Eihän tämä tietysti ole perheen ainoa kone mutta jotenkin oma kone on oma kone :)

Ulkoiltu ja hiihdetty on – milloin paremmalla milloin huonommalla menestyksellä… Lauantaiaamuna sain päähäni että mun pitää päästä tuonne Muttiladulle hiihtämään. Keli oli kuulemma jäätikkölatu ja siinä ei auttanut kuin ensin käydä ostamassa pitovoiteet. Aluksi sitten tuntui ettei sukset luista mihinkään, ja Ransu oli lievästi sanottuna ihmeissään kun vedin hiihtokamat päälle eikä se päässyt mukaan. Kävin pari kilsaa hiihtämässä ja palattiin Antin kanssa takaisin. Suunniteltiin hiihtolenkki uudestaan ja mentiin kotiin. Otettiin Ransu mukaan ja hiihdettiin porukalla Villenjärven kautta sinne Muttiladun varteen josta Antti jatkoi Muttilatua pitkin ja me palattiin takaisin. Olihan se keli kyllä aika luistava, ja mä en ole mikään paras mahdollinen hiihtäjä alamäessä. Yhdessä alamäessä olevassa kaarteessa suksi ryösti väkisin ulos huonokuntoiselta ladulta ja meinasi mennä just kohdalla olevan puun väärälle puolen. Siinä sitä olis ollu duudsoniainesta jo… Villenjärveltä alas laskiessa piti kerran pylläyttää hankeen kun vauhti kiihtyi niin että hirvitti. Toisen kerran kaaduin kun ”ässä”mutkassa ennen ojaa jotenkin sain sukset ristiin ja syöksyin sitten persuksilleen ojaan. Ransu tuli tietysti heti kummallakin kerralla huolehtimaan että mitä se emäntä siellä hangessa ärisee. Ransu on aivan innoissaan kun lasken tuota mäkeä alas, se rakastaa juosta mun rinnalla tai mieluummin edellä hirmu kyytiä. Ihmeesti se vaan jaksaa juosta sitä latua pitkin ja varmaan kunto silläkin kasvaa.

Sunnuntaina käytiin taas Villenjärvellä ja takaisin tullessa piti taas hidastaa vauhtia pyllähtämällä kumoon. Heh lauantaina sain vielä pyllähdellä ihan rauhassa, mutta nyt en huomannut ollenkaan että vastaan oli tulossa joku pariskunta ja sillä miehellä oli tietysti pakko vähän virnuilla mun kaatuilulle. No minähän en moisista välitä, kaikki ei uskalla laskea kyykyssä tuhatta ja sataa latuja jotka ei ole mitään priimakuntoisia ja menee aika kapeista puiden väleistä. Sunnuntai-iltana käytiin pimeän laskeuduttua Ransun kanssa hiihtämässä tuossa pellolla viitisen kilometriä. On se hieno homma kun tuosta lähes ulko-oven takaa alkaa tuollainen kilometrin mittainen hyväkuntoinen latu joka kiertää tuon pellon vaan ympäri ja siitä samalta ladulta siis pääsee tuonne Villenjärven ladulle ja siitä edelleen pääsis sinne Muttiladullekin jota riittääkin sitten toistakymmentä kilometriä. Sinne ei vaan koiran kans kehtaa mennä, alkaa tekstaripalstat laulaa ;) Tuossa pellolla on hieno hiihtää pimeässä kun katuvalot valaisee juuri sopivasti mutta jos ehtii katsella niin nyt on näkynyt tähtitaivaskin, eikä illan pimeydessä kukaan näe miten siellä hiihtää. Mainio koira sitä paitsi tämä schapendoes kun se pysyy omistajan lähellä eikä lähde huitelemaan mihinkään omille teilleen. Ransu pysyy enintään muutaman kymmenen metrin päässä eli ihan näköetäisyydellä. En osais kuvitellakaan itelleni koiraa joka lähtis omille teilleen joka välissä, ei sellaisen kanssa vois tällaisia juttuja tehdä niin hyvin.

Eilen aamulla keksin että aletaan käymään aamulla hölkkälenkki. Sellainen ihan lyhyt aluksi koska mulla ei ole sen suhteen kovinkaan hyvä kunto. Valitsin sopivan reitin, oliskohan se yhteensä jotain 1,5km. Ransu hihnaan ja hölkkäämään. Ihmeekseni jaksoin kuitenkin tarpeeksi hidasta vauhtia koko matkan hölkätä, eli ehkä mulla ei niin huono kunto ole kuin ajattelin. Ransullekin hyvä kun sen on ”pakko” ravata koko matka, olen käsittänyt että koiralle on hyvä askellaji tuollainen reipas ravi. Päivällä käytiin hiihtolenkki Villenjärvelle ja takaisin, oikeastaan palasin puolesta välistä takaisin Villenjärvelle että sain laskea mäen uudelleen :) En kaatunut kertaakaan tahallaan enkä muutenkaan. Ransu meinasi jo toisella kertaa väsähtää kun kaksi kertaa piti niin hirmuista vauhtia mennä koko mäki alas ilman mun pysähtelyjä. Illalla oli sitten itsellä vielä tunnin sulkapallovuoro, huh. Tänä aamuna taas hölkkälenkki, nyt illalla käytiin 3km hiihtämässä tuossa pellolla ja vielä toinen hölkkälenkki. Tuntui että jaksoin paremmin nyt illalla hölkätä tuon lenkin kuin vaikka eilen aamulla. Ehkä se on lumetta, tai sitten tällaisen heikkokuntoisemman kunnon nousu vain tuntuu niin nopeasti. Onpahan tullut ainakin ulkoiltua ja liikuttua! Ransullakin oikein silmät loistaa ja sekin on selvästi onnellinen kun on nyt ollut muutama aktiivisempi päivä. Huomenna se menee agitreenien jälkeen taas hoitoon perjantaihin saakka, jossa sitten joutuu olemaan enempi tekemättä mitään. Eikä mullakaan ole motivaattoria joka innoissaan lähtis hiihtämään tai muuten lenkille.

Schapeihmiset sai meidät innostumaan tämän vuotisesta Agirodusta ja pitihän sinne sitten ilmoittautua… Katsotaan nyt että mennäänkö yksilökisoihinkin, mutta joukkueessa ollaan näillä näkymin mukana. Rankka viikonloppuhan siitä tulee jos kahtena päivänä kisailee ja siihen päälle se kaikki muu hälinä mitä siellä varmaankin on. Majoittumistakin pitäisi keksiä että miten järjestää. Mutta kaikki aikanaan, mennään nyt nuo Agilitypäivät ensin, niitäkin on kahdet tässä välissä. Eihän tässä muita harrastuksia tarvikaan kun yhden ansiosta saa mennä ympäri Suomea ja tavata uusia koiraihmisiä ja varsinkin saman rodun harrastajat :)