17. lokakuuta 2009

Uutta ruokaa, jee! Uutta lunta, jee jee!

Etsin netistä Yrjölän puuron ohjeen, ja ajattelin että tekaisenpa sitä kun monesti oon aikonu ja aikonu. Epäilin kieltämättä vähän että löytyykö täältä pikkumarketista jotain hirssisuurimoita... No löytyihän sitä hirssiä, leseinä, vaan väliäkö tuolla. Ransu sai eilen ensimmäiset maistiaiset ja kyllähän tuo upposi. On kuulemma täyttävää ruokaa, niin en oikein tiennyt paljonko annostella. Eilen annoin sellaisenaan, nyt se rouskuttaa raksuja seassa. Ransu tykkäis syödä lihoja ja niitä mielellään ostais kauppareissulla, mutta ei tahdo raaskia kun se on niin kallista, jos haluaa antaa välillä muutakin kun jauhelihaa... Voishan sitä jostain tilata, mutta kun se on niin vaivalloista ja se hakeminen, niitä rehuautojen aikatauluja ei oo kyllä tehty mun aikatauluihin sopivaksi. Selityksiä selityksiä! Eli helpointa olis vaan ostaa kaupasta lihatiskiltä.

Luntakin satoi! Eikä se jäänyt kyllä keltään huomaamatta; mä meinasin liukastella lenkillä, ja kun loppumatkasta päästin Ransun irti kotiin asti niin se lähti kuin tykin suusta. Ja Antti pääsi tänään jo ekaa kertaa lumitöihin. Ransu meni aivan villiksi lumesta, se syöksyili ojan pientareella ja makasi lumessa ja kotipihallakin vielä riittii virtaa ottaa sutareita. Se näkyy tykkäävän lumesta. Niin tykkää lumikin Ransusta koskapa tarttuu kivasti sen tassuihin. Ja kuonoon. Ja vatsan alle. Ja ja... Välillä kun suren tuota että Ransu on vähän tuollainen aranpuoleinen joissain asioissa, niin on siinä paljon hyvääkin, esimerkiksi se että se haluaa lähteä lenkille oli sää mikä tahansa.

Olen ollut huomaavinaan että se on vähän reipastunut ja rohkaistunut, mitä tulee pelottaviin asioihin lenkillä. Eilen illallakin näytti ensin että pitää kiertää kauempaa muutamat roskikset, matalalla olevat liikennemerkit jotka tekee epäilyttäviä varjoja ja muutamat muut jutut. Mutta kun hidastin niin se ihan itse kävi nuuhkimassa kohteen, ilman että mun tarvi edes rohkaista! Siitäkös olin iloinen, kehuin sitten toki ja kerroin niinkuin vähä-älyiselle että "se on postilaatikko, se on liikennemerkki, onhan se vähä matalalla mutta sellanen se on, se on vain kaivon kansi josta on lumi sulanut päältä..." On aina jotenkin hauskaa kun Ransu ensin arkailee, sitten menee joko itse tai minä rohkaisen tutustumaan pelottavaan juttuun ja sitten kun se menee ja kehun niin sen häntä alkaa heilua ja koko olemus loistaa että MINÄ USKALSIN! Jee!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti