31. lokakuuta 2009

Pohdintoja koirattomana

Koirattomana sen vuoksi, että Ransu lähti lomalle eilen illalla ja palaa huomen illalla. Tänään oli iskän synttärit ja siellä oltiin pitkä päivä. En halunnu ottaa Ransua mukaan (ja vahtia kaikkia vieraita että ne käyttäytyy "oikein" Ransun kanssa) ja kotona yksin olis joutunu olemaan ihan liian pitkän päivän. Lisäksi me on sovittu että noin kerran kuukaudessa viedään se hoitoon tottumaan muihin ihmisiin.

Perjantain kuulumisista sen verran muutenkin vielä, että eilen oli Ransulla aika opettavainen päivä - toivottavasti. Sen lisäksi että aamulla sain kiellettyä sitä ryntäämästä naisen luo, meillä kävi päivällä talonmies. Meillä ei näkynyt telkkari ja talkkari kävi toteamassa että ilmeisesti vika ei ole meidän laitteissa. Ransu haukkui ja murisikin ensin talkkareita, mutta kun se oli mulla hihnassa ja kielsin sitä ja päästin nuuhkimaan, se rauhottui heti. Talkkarit ei (uskaltaneet?) kiinnittää siihen huomiota joten Ransullekin tilanne oli hyvä ja se sai tutkia vierailijat rauhassa. Aiemmin tällä viikolla samat miehet kävi vaihtamassa suodattimet ilmanvaihtokoneeseen, ja silloin piti pitää mölinää kovasti kun olivat eteisen oven takana kolistelemassa. Näyttää siis olevan tärkeää olla itse rauhallinen ja jämpti, ja ettei vieraat huomioi mitenkään, mutta Ransun pitää päästä tutkimaan kotiinsa tulijat kuitenkin. Oli positiivista huomata miten äkkiä Ransu tottui vieraisiin jotka on olleet sen mielestä aiemmin epäluotettavia.

Iltapäivällä käytiin keskustassa lenkillä. Otin taskun täydeltä nameja mukaan, ja kun päästiin keskustaan, niin nakkelin muutaman nurmikolle ja käskin Ransun etsiä. Sehän oli aivan jännittynyt kuten yleensä, mutta malttoi joten kuten etsiä namit ja söikin ne. Se tuli ihan tottelevaisesti sivulle ja maahankin, sitten jatkettiin vähän matkaa. Toistin saman; nameja pientareelle ja Ransu etsimään, kehuin kovasti kun malttoi hakea nameja ja silittelin rauhoittelevasti kun oli keskittyneenä namien etsintään. Kyllä me ainakin viis kertaa sillai pysähdyttiin. Ransu ei ehtinyt edes koko lenkillä jännittyä yhtä kovasti kun esim. viimeksi kun tehtii normaali lenkki. Ehkä namien etsintä rauhoitti sitä ja se herkkujen syönti. Ja kun mun oli helppo pysyä iloisella ja rennolla tuulella kun Ransu toimi kuitenkin yli odotusten. Odotin etukäteen ettei se pysty syömään nameja jännitykseltä. Toivottavasti tällaisista lenkeistä olis hyötyä ja se oppis ettei se liikenteen hälinä ole niin pelottavaa, ja ehkä yhdistäis sen positiivisiin asioihin = nameihin. Ainakin se oli selvästi rennompi kuin ennen, mutta ei sitä nyt voi missään nimessä sanoa rennoksi, enkä sitä oletakaan eka kerran jälkeen. Jatkamme tätä ja katsotaan tapahtuuko kehitystä parempaan vai huonompaan suuntaan.

Illalla ajeltiin hoitopaikkaan Kannukseen. Siellä oli heti tyttöjä kolme kappaletta ottamassa Ransun vastaan ja tehtiin hoitopaperit kuntoon. Saattelin Ransun häkilleen ja sehän oli aivan reippaasti niiden tyttöjen kanssa! Meni tutustumaan, oli siliteltävänä eikä edes tuntunu kovin arkailevan. Häkissäänkin juoksi heti häntä heiluen hoitajan luo kun tämä kutsui sitä makuu"lavalla" istuen. Ransu pinkaisi suoraan syliin ja taisipa antaa pusutkin. Minä olin tyytyväisenä häkin ulkopuolella, noin avoimesti se ei ole vielä ennen täysin vieraan ihmisen luo mennyt. Ehkä meillä on toivoa tän koiran suhteen?

3 kommenttia:

  1. Teillähän on tapahtunu hyvin edistystä Ransun arkuuden suhteen :)! Kyllä se varmasti alkaa pikkuhiljaa siitä rohkaistumaan ajan kanssa :). Muista vaan ite olla rentona joka tilanteessa. Koira lukee omistajaansa uskomattoman hyvin ja se aistii heti, jos sä jännität. Silloin jännittää myös koirakin. Vaikka koira jännittää niin pyri silti olemaan itse rento ;).

    Mä yritän suhteuttaa vastaavanlaisia tilanteita toisien koirien ja humalaisten ohittamisessa. Luca ei tykkää yhtään känniläisistä. Se pärrää niille aina. Naksua käytän känniläisten ja toisten koirien ohituksissa edelleen. Välillä päästään kummankin koiran kanssa siihen, että se katsekontakti ihan oikeesti syntyy, kunhan vaan ollaan riittävän kaukana känniläisistä ja toisista koirista ja kunhan toinen koira ei ala pörräämään. Ehkä ne pikkuhiljaa oppii, että mä hallitsen tilanteen :)! Kun mä sanon katse ja katseesta naksautan niin noi on jo oppinu, että naksusta tulee nami ja nykyään me ylitetään välillä suojatietkin naksutellen :). Koirat katsoo niin kauan mua, että se nami oikeesti tulee ja mä samalla kehun niitä vuolaasti. Ite oon nyt tosi ihastunu ollu tuohon naksuun (entinen naksun epäilijä X) ).

    Pientä murkkuilua meillä taas esiintyy, mut ei niin pahaa enää mitä oli joskus ennen.

    VastaaPoista
  2. Sivusta välillä seuranneena olen miettinyt, että olisiko tuon arkuuden kanssa helpompaa, jos et "vahtisi" niitä muita ihmisiä, kontakteja ja kaikkea mahdollista. Antaisit koiran vaan rennosti olla ja mennä omaan tahtiinsa.. Usein jännitys siitä että kutsuukohan nyt joku, meneeköhän joku liian lähelle tmstms saa koirankin epäilemään niitä lähelle pyrkiviä ihmisiä.

    VastaaPoista
  3. Harmi etten voi Anonyymille vastata henkilökohtaisesti, ja jäin myös miettimään puhutko nyt meistä sivusta seuranneena vai yleensä sivusta seuranneena vastaavanlaisia tapauksia... Tuo toisten ihmisten vahtiminen on osoittautunut jokseenkin hankalaksi, mutta olen huomannut että Ransun on helpompi mennä tutustumaan vieraaseen kun se käyttäytyy välinpitämättömästi, aina parempi jos mun ei tarvi siihen mitenkään puuttua neuvomalla vierasta tms. Minulle saa mielellään antaa kommentteja ja neuvoja, haluaisin vain tuon koiran parasta ja usein tuntuu etten tiedä miten minun pitäisi toimia sen parhaaksi. Sivullinen huomaa monasti asiat paremmin... Ja joku kokeneempi ehkä tietää ratkaisujakin.

    VastaaPoista