4. marraskuuta 2009

Turhauttaa...

Täällä ollaan alkuviikko toivuttu hoitolaviikonlopusta. Ransulla ei ollu oikein maanantai-iltana kovasti virtaa treeneissä, vaan radat mentiin puoliteholla. En tiedä oliko itelläkään paras päivä, mutta koiralla ei ollu ainakaan. Piti temppuilla joka asian kanssa. Sivulle tuleminen oli niin niin vaikeeta ennen starttia. Kaikki mahdolliset hajut ja toiset koirakot oli kiinnostavampia kuin minä. Ohjausta se ei välillä viitsiny edes katsoa. Antin mielestä Ransu tarvi tiistaiksi lepopäivän, joten sillon ei sitten tehtykään mitään.

Tänään huomasi että oli oltu toista päivää tekemättä mitään ihmeellistä, hallitreeneissä oli pomotusta minkä kerkesi ja liikaa energiaa käytettäväksi. Ei tuokaan nyt kovin hyvä systeemi ole että ollaanpas päivä tekemättä mitään ja sitte koitetaan keskittyä! Päivällä otettiin keppejä pihassa ja virtaa oli vaikka kahdelle koiralle. Ihan mukavasti ne kepit menikin. Heitin palkkioksi lelun pihatielle päin niin eiköhän naapuri osu siihen justiinsa töistä tullessaan ja huudoksihan se meni, varsinkin koiralla mutta niin myös emännällä. Ja se naapuri näytti lähinnä vahingoniloiselta. No parempi sekin kuin vihaiselta siitä että koira ryntää yhtäkkiä ympärille haukkumaan. Ransu ei totellut yhtään ja pompotti tilanteessa 6-0. Minä olin vihainen kun ampiainen, mulla ei suoraan sanottuna noissa tilanteissa piisaa pinna, kun koira tekee mitä tykkää ja jos sillä on koskaan tapoja ollutkaan niin ei se ole niistä tietääkseen. Illan treeneistä jäi sellainen ihan mukava fiilis, kontaktit otettiin hyvin kuulemma vaikka minusta näyttikin että Ransu skippasi ne. Rata ei ollut mitenkään vaikea, se olis pari kolme kuukautta sitten ollut, kun Ransu ei vielä niin hyvin irronnut kuin nyt.

Se on kyllä viime aikoina ollu muutenki rasittava. Sais mennä jo koko hemmetin murkkuikä ohitte. Ärsyttävää kun porukoillakin sai varmasti 20 kertaa sen käskeä pois keittiöstä, ja aina se tuli keittiön lattialle istumaan ja yritti näyttää mahdollisimman söpöltä ja viattomalta. Sitten vielä kun muut kuin me omistajat on sitä mieltä että "saahan se nyt siinä olla", ja melkein houkuttelevat toista rikkomaan käskyä, niin jee jee. Eivät mokomat tajua että siinäkin oli menossa yks tahtojen taisto ja kokeilu että kuka se oikein määrää. Nykyään se hakee huomiota muutenkin, tunkee päätä syliin, nousee vasten, läpsii tassuilla, tulee nuolemaan käsiä ja housuja, nostaa tassua syliin ja yksinkertaisesti vain katsoa napittaa edessä kun ite katsoo telkkaria. Se on jo käytöksenäkin niin väsyttävää ettei tulis mieleenkään jaksaa siihen kiinnittää huomiota. Toisten koirien luo se menis aina, se näyttäs tykkäävän kaikista ja tulevan kaikkien kans toimeen, kunhan vaan pääsis leikkimään. Ja yritäpä kieltää niistä yrityksistä, sillon on taas korvat koristeena ja pitää raahata se pois tilanteesta. Viime päivinä on tuntunu että mulla on enempi tuon kans niitä tympeitä tilanteita ja hetkiä kun niitä hyviä.

Jospa huomenna sitte lähettäis aamulla metsään lepuuttamaan hermoja kumpikin, enkä taatusti ota mitään palloa tai lelua mukaan josta vois saada aikaan tilanteita. Huomenna on 1v rokotuksetkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti