Aamu alkoi ihanan aurinkoisena, joskaan ei niin lämpimänä kuin voisi toivoa. Mentiin tuohon tien varressa olevaan pikku metsikköön. Käveltiin siinä ympäriinsä, Ransu niin nauttii kun saa loikkia siellä mättäikössä, ja toiveikkaana se heti suunnisti sinne montun tapaiselle, jossa vielä viimeksi oli viimeisiä lumia. Vaan nytpä ei ollut juuri yhtään missä kieriä. Se varmaan mielellään kirmailis tuolla toisen schapen kanssa, ja jos Ransu osaisi puhua niin se varmaan sanois että haluaa pikkuveljen... Mutta tästä on puhuttu monta kertaa, Ransu varsinkin ilahtuisi toisesta koirasta, mutta ikää sillä on mun mielestä ihan liian vähän, ja kun ei ole aikuiseksi vielä kasvanut Ransukaan niin vielä tähän nyt joku hulvaton pentu olla lisäksi... Eikä meillä tällä asumismuodolla ole tilaakaan, johan se nyt olis kolmioon ihan liikaa kolme kissaa ja kaksi koiraa, kun mua himottais bengalin pentukin ;) Että eiköhän vielä unohdeta vähäksi aikaa nämä hauvavauva- ja kisunpentuhaaveet...
Iltasella pyöräiltiin anoppilaan ottamaan keppejä. Alkaishan tuo oma pihakin olla niin kuiva että kepit vois tuoda kotipihallekin. Haravoinkin maanantai-iltana pihan ja Ransu oli tietysti mulle silmänä ja korvana... Kepit meni hyvin ja vauhdikkaasti! Alan olla kyllä tosi luottavainen noiden keppien suhteen, on lähestytty niitä melko vauhdillakin eri kulmista ja hyvin se osaa hakea kepit ja pujottelee mun mielestä vauhdikkaasti ne. Ainakin mölleissä mitä olen katsonut niin ei ole kyllä tarvinnut Ransun suoritusta hävetä. Nyt kun se malttaa pujotella ne loppuun asti vaikka minä olisin jo useamman metrin keppien edellä. Kunhan päästään kentälle niin otetaan noita keppejä sitten yhdessä muiden esteiden kanssa, että joutuu malttamaan pujotella kepit loppuun ennen kuin pääsee seuraavalle esteelle. Olen kyllä niin monta kertaa ajatellut miten hyvä asia oli kun syksyllä alettiin opetella nuo kepit verkoilla uudestaan! Tullut ihan erinäköistä menoa kehiin! Anoppilassa oli taas häiriötäkin ihan kiitettävästi, naapurin lapset ajeli polkupyörillä, pelasi jalkapalloa ja polki polkutraktorilla niin että Ransu ei tiennyt välillä että mitä tekis; meniskö mukaan, vahtisko vai yrittäiskö keskittyä agihommiin. Yhden kerran se meinasi syöksyä jonkun pyöräilijän luo, mutta taisi pensasaita hidastaa suunnitelmia niin meni sitten jopa mun kiellot perille. Epäilenpä että jos vapaasti olis saanut juosta pyörätielle niin olisin saanut yksin huudella koiraa takaisin...
Tuosta tulikin mieleen, että olen ajatellut että opetan Ransulle pillillä luoksetuloa. Se kyllä tulee yleensä aika hyvin sanallisella käskylläkin, mutta liekö murkkuikä vai mikä mutta tänne-käskyn totteleminen varsinkin noissa vahtitilanteissa on kyllä ihan niin ja näin. Ajattelin että josko pilliin voisi ehdollistaa niin hyvin jotain herkkua ja lelulla leikkimistä, että se kuuluisi sen korviin paremmin kuin mun huudot noissa vahtimistilanteissa. Ja miksei muutenkin. Kieltäminen kun ei selvästikään tunnu välillä tarkoittavan tuolle yhtään mitään. Siis kokeilisi kerralla antaa sellaisen viestin (vihellys) jonka se yhdistää johonkin mieluisaan asiaan mun luona eikä palkkautuis siitä vahtimisesta. Sisällä olen nyt jättänyt aika paljon huomiotta noita sen pöhinöitä ja örinöitä ulkoa kuuluville äänille. Haukkumista en siedä mutta jos pitää murahdella autojen äänille niin siinähän sitten tekee niin. Ovikellon kanssa on edistytty sikäli, että se tietää näköjään koska Antti tai minä tulee koska silloin ei juurikaan tarvitse meuhkata, mutta auta armias kun joku vieras soittaa ovikelloa... On ihan eri otteet sitten.
Jokohan päästäis vihdoin meidän lopputreeneihin... Ajeltiin kentälle ottamaan keinua. Tarkoitus oli että katsotaan miten keinu menee vanhalla tavalla ja sehän menikin taas ihan hyvin. Nyt ei yhtään kertaa yritetty keinulta pois ennen aikojaan, Ransu on vaan tosi kiinni mun kädessä ja mun ohjaamisen pitää olla keinulle lähetyksen jälkeen käsien suhteen täysin eleetöntä. Kädet vartalon vierellä liikkumatta, koska muuten tullaan niiden käsien perässä keinulta sivuun ja silloinhan vaarana on että sattuu joku haaveri. Himmailua akselin jälkeen ei oikeastaan esiintynyt, ei se mikään läpijuoksu ole kyllä se este mutta parempi noin kun että hätäisesti suorittelee sitä. Tympäsi kyllä taas kun ei saanut puomia otettua sitten samalla, nyt kun otetaan keinua pelkästään niin musta tuntuu että sillä on sitten kisoissa epäselvää että kumpaa mennään. Vaikka estekäskyt "keinu" ja "mato" kuulostaakin mielestäni riittävän erilaisilta. Mutta kun Ransu ottaa keinun ylösmenokontaktin nätisti, niin jospa se vaikuttais puomillekin ja sekin otettais nätisti..? Oulussa muuten huomasin jo puomin kanssakin saman mitä A:n kanssa kerran treeneissä, että nuo alasmenot mun pitää kyllä ottaa tosi eleettömästi tai Ransu tulee sivuun mun luo sieltä kontaktilta. Onhan se hienoa että seuraa niin hyvin ohjausta mutta kun tällaiselle huitojalle se adjektiivi "eleetön" on vähän vieras käsite... Tyytyväinen olen kyllä tämän päiväisiin keinuharjoituksiin ja saatiin ihan vauhdikkaita ja hyviä suorituksia.
Ajettiin kentältä takaisin anoppilaan pyörän luo, pyöräiltiin kotiin ja käytiin sitten vielä metsässä pikku verryttelylenkki päälle. Ransu jo melkeinpä tietää että pääsee metsään pyörälenkin jälkeen, nytkin se jo lähti takapihalle päin kun minä laitoin pyörää katokseen. Fiksu poika, ei voi muuta sanoa, pari kertaa ollaan nyt käyty pyöräilyn jälkeen heti metsässä niin toinen jo tietää että sinne pääsee. Tilasin meille nyt sen springerinkin, niin minäkin saan vapaammin ajaa kädet tangossa ja onnistun jopa vaihtamaan vaihteitakin. Ja jospa se springer ohjais Ransua kulkemaan vähän kauempana pyörästä, nyt tuntuu että se tulee hirmu lähelle pyörää ja yrittää pitää paikkaa tuossa etupyörän kohdalla. Vaikka suuntakäskyjä olen koittanut toistellakin, niin silti varsinkin oikealle käännöksissä tuntuu että allehan se jää. Mukava ja energiaa kuluttava laji tuo kyllä on ja kotona ruoka maistuu tuollaisen rupeaman jälkeen kuin tänäänkin tuli tehtyä *pyörittelee silmiään*.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti