Jotain hyvää

Olimme mätsärissä. Ei sijoituttu, mutta melkein. Henkilökohtaisella tasolla kuitenkin otimme debyytti-esiintymiseen nähden murskavoiton.

Harjoiteltiin viime yönä Ransun kanssa seisomista. Taas kerran se todisti miten nopea se on oppimaan asioita. Nätisti kun seisoo ja katsoo mammaa niin tulee kehuja ja nakkia poskeen. Minä en kyllä sitä vaadi seisomaan hienosti ja tuijottamaan taivaalle (eh, anteeksi vain oikeissa näyttelyissä koirianne hienosti esittelevät), mulle riittää että se ylipäänsä edes seisoo. Että se ylipäänsä oli tänään paikallaan ja hyppimättä toisin kuin viimeksi. Sitä paitsi se seisoo ihan nätisti, eihän nuo mätsärit virallisia ole ja siellä oli tänäänkin niitä jotka ei saaneet koiriaan seisomaan yhtään mitenkään, ja oikeissa näytelmissä pitäisi sitten onnistua. Meillä ei ole siitä painetta. Syyhän on tuo purentavika, josta tuomari kysyikin ja sanoin ettei se siksi kelpaa näyttelyyn. Parikisassa saatiin juuri purentavian takia sininen nauha, pari oli kuulemma tasaväkinen esiintymiseltään, joten joku virhe piti toisesta kaivaa ja niin sitä hävittiin näyttelykelpoiselle koiralle. Sinisten kehässä oli sekä pentujen että isojen ja pienten aikuisten sinisen nauhan saaneet. Yhteensä meitä oli 12, joten ei liene ihan surkeasti kun oltiin luultavasti viidensiä. Hienosti siis meni, kun ei ekana kätelty ulos siitä kehästä!

Siinä sitten (aivan, katkerana kärsitystä tappiosta) mietin itsekseni että miksi nämä match showt on tällaisia joihin tulee (vain) puhdasrotuisia koiria, joilla on täydet mahdollisuudet pärjätä oikeissakin näyttelyissä, toisin sanoen virheettömiä koiria. Ymmärrän toisaalta että pennut varsinkin saa siellä hyvää kokemusta, mutta mutta... Entäs sitten me jotka haluttaisiin harrastaa näyttelyjuttuja leikkimielellä, puhun nyt myös sekarotuisten omistajista, me jäädään aina virheettömien rotukoirien jalkoihin. Nyt paikalle ei ollut edes uskaltautunut yhtään sekarotuista koiraa. Noh, sekarotuisen kun valitsee niin ei ehkä ole näyttelyhaaveita, mutta mm. minä halusin rotukoiran, mutta sen ei tarvinnut olla virheetön, kunhan ei sairas ole. Nyt tuntuu, ettei noihin kannata edes mennä koska mahdollisuudet sijoittua kohtuullisesti ovat jo etukäteen nolla. Ekalla kerralla sulatin helpommin sinisen nauhan ja huonon menestyksen, koska koira käyttäytyi huonosti. Nyt käyttäytyi hyvin, huonomminkin käyttäytyviä mielestäni oli, joten taidettiin tipahtaa rakenteellisten vikojen takia.

Toinen asia joka noissa tapahtumissa yleensäkin ärsyttää... Ei varmaan moniakaan muita, päätellen siitä että siellä on koko ajan koiria nokat vastakkain ja hihnat solmussa. Yksikin espanjanvesikoiranpennun isäntä kierteli melkein kaiken aikaa kentän laidalla ja kyseli muilta saako hänen koiransa haistella kun sen pitäisi saada kokemuksia toisista koirista. 5kk ikäinen pentu ärräpurrasi paikalla vähän jokaiselle. Tästä voi olla montaa mieltä, mutta minusta paras mahdollinen tapa antaa koiran tutustua toisiin koiriin ei ole jännittyneessä ilmapiirissä näyttelyissä eikä ainakaan hihnassa. Sitten katsellaan pitkin nokkavartta kun itse käännät lähestyjille selän ja suojaat omaa koiraa, ettei kaikki vieraat tunkis iholle. Ei hitsi vieköön minuakaan tarvi tuntemattomien tulla kadulla halailemaan tuosta vain ja puhumaan säästä!

Jokohan olisin nyt parantanut maailmaa tarpeeksi... Joku nyt ajattelee että mikä pakko sinne mätsäreihin on sitte mennä jos se noin kovasti tympäsee kun oma koira ei satu menestymään. Niinpä. Ei mikään. Taidan tästä lähtien keskittyä agilityyn, siinä kun voi olla hyvä millainen koira tahansa, meillä purentavikaisten koirien omistajillakin on mahdollisuus menestyksekkääseen yhteistyöhön koiran kanssa.