Vuosi ensitapaamisesta

Tai oikeastaan vasta huomenna. Käytiin ekan kerran katsomassa Ransua 30.8. Sellainen pikkuinen pöppiäinen, rauhallisen ja kiltin oloinen pentu, joka mun syliin päästyään nuoli mun kättä. Lattialla viipotti häntä heiluen menemään. Pentukuume oli varmaan vähintään 45 asteessa, kun sellainen söpöläinen saatiin varattua meille. Oli ihana nähdä oma tuleva koiransa, olihan sitä 5 viikkoa jo tiiviisti lukenut pentueen kuulumisia. Seita ei luonnollisestikaan ilahtunut meidän vierailusta, mutta toivottavasti se oli silti edes vähän tyytyväinen että yksi lapsi sai taas kodin :)

Kävin lukemassa Luca-veljen blogista tämän pörhistelyistä koirapuistossa. Onpas siellä velipoika ollut taas tomerana. Eilen kyllä Ransukin yllätti vähän minua, agilitykentällä. Tultiin nimittäin taas kävellen kentälle, ja mun piti tuoda se estevaraston seinään kiinni siksi aikaa kun rakennettiin rata ja käytiin se ilman koiria läpi. Se kitisi siellä, ilmeisesti alkaa pikku hiljaa kuumua kentälle tulemisesta, rauhoittuminenkin kestää vähän aikaa, ettei me yleensä olla ryntäämässä ensimmäisenä rataa suorittamaan. Noh, kentälle tuli belgianpaimenkoirauros joka rähähti varaston toisella puolella olleelle australianpaimenkoiralle, joka antoi takaisin. Olin aivan äimänä kun Ransunkin piti haukkua varaston toiselta puolelta vaikkei se edes nähnyt mitä toisella puolen tapahtui :O Minä komensin sitä ja mietin samalla kun se katsoi minua, että haukkuiko se saadakseen multa edes jotain huomiota, vai osallistuiko se vain jollain tavalla poikien välikohtaukseen. Kentällä taitavat kaikki tai ainakin suurin osa olla uroksia, joten eihän tuo mikään ihme sinänsä ole.

Rata meni sitten ihan hyvin, ilman koiraa ohjasin sen kuivaharjoitellessani ohjaajan mukaan oikein ja hyvin, mutta koiran kanssa tein virheitä. Kuulemma koira hakeutuu esteille hyvin, esim. putkeen vaikkei putken suu ollut suoraan tarjolla, ja lukee ohjaajaa hyvin ja halukkaasti. Siitäpä tulikin taas tunne, että Ransu osaa, ja jos se sais mennä radan jonkun sellaisen ohjaamana, jolla on ohjaus paremmin hallussa kuin minulla, se menis sen puhtaasti. Mutta koska minä ohjaan sitä välillä huonosti, niin se tekee sitten virheitä. Se vain menee sinne minne sen lähetän tai minne sen annan mennä :P Tää on nyt taas tätä samaa virttä, jolla ei pitäis päätänsä liikaa vaivata. Ehkä minäkin opin vielä tässä pikku hiljaa, mutta Ransun ansioksi on sanottava aivan mielettömän huima kehitys viimeisen kuukauden aikana!

P.S. Lisäsin muutaman videon YouTubeen, linkit videoihin tuossa sivulla, "Ransun videot". Käykääpä katsomassa, siellä on vanhempia ja uudempia, uusin on agilityradalta keskiviikolta, kun meillä meni ihan mukavasti :)

Sitä samaa rataa

Maanantaina oli taas agilitya, vielä kaks kertaa jäljellä. Ja taas ohjaaja sai kotiläksyä, koira ei. Mun pitäis antaa käskyt paljon, paljon aikaisemmin. Onneksi mun ruumiinkieli on sen verran jo kehittyny että mä pystyn sillä antamaan auttavasti Ransulle vihjeet miten edetä radalla, koska se on usein jo melkein esteellä kun minä vasta käskytän. Just. Nopee mikä nopee koira. Ja hyvä lukemaan ohjaajaa - onneksi. Onneksi minäkin tiedän nykyään vähä paremmin miten ohjata kropalla. Opin myös maanantaina millainen vaikutus äänellä on silti joissain tilanteissa, lähinnä silloin kun koira on joko putkessa tai pussissa. Ransulla oli taas intoa ja virtaa vaikka muille jakaa, ja lopussa se sai hepulin josta myös agiryhmän vetäjä otti ilon irti villitsemällä Ransua lisää. Koko porukka sai makeat naurut. Ilmottauduttiin Ylivieskaan jatkokurssille, heh, jatkokurssia jatkokurssin perään, mutta ohjatuissa harjoituksissa sitä pääsee jotenkin eteenpäin tällainen ensikertalainen. Se alkaa sitten lokakuussa ja kestää 9 kertaa, kerran viikossa.

Eilen sitten kävi appivanhemmat kylässä, ja osasivat käyttäytyä. Eivätkä arvostelleet meidän kasvatusperiaatteita, ettei enää pompita syliin hoidettavaksi eikä Ransua tarvi heti ekana olla moikkaamassa. Meidän ihmisten kun pitäis kuitenki olla etusijalla, eikä koiran. Ransu esitteli Dog Tornadon ja Turbon ratkaisutaitojaan, ja vieläpä esitteli miten osaa laskea ykköseen :P Oon siis opettanu Ransulle mitä tarkoittaa yksi; yhtä tassun läpsäytystä metallirasian kanteen. Tarkoitus on opettaa sille ainakin pari numeroa vielä, kaksi ja kolme, jos se on oikein fiksu koira niin 5 on mun tavoite. Siinä saa jo itsekin olla sitte tarkkana palkkaamisen kanssa. Hauska sitä on ainakin katsoa itsekin kun se kokeilee vaikka mitä millä sais naksautuksen. Meillä on jäänyt kesken myös jääkaapin oven sulkemisharjoitukset. Pitäiskin ottaa uudestaan se työn alle. Ransuhan oppi nopeasti tuon Dog Turbonkin ratkaisun, Tornado oli sille niin helppo nakki ettei siitä taida olla sille edes haastetta. Siispä rahatilanteen parantuessa katselemaan muidenkin Ottossonin lelujen perään, suosituksia otetaan vastaan, niistä haastavammista leluista ;) Noita temppujakin on nyt kiva opettaa kun perusasioita ei enää niin tarvi kertailla kotona. Ja Ransu on nyt paremmin innokas oppimaankin, tässä jossain vaiheessa se ei oikein tuntunut hoksaavan mistään mitään...

Tänään kentälle, esittelemään appivanhemmille maanantaina läpi käyty rata, kun ollaan tultu luvanneeksi että esitellään meidän alkeellisia taitoja joku kerta niillekin. Saapa nähdä kuinka alkeellisia, meillä ei vielä oikein ole suoritusvarmuutta, Antin mielestä lähinnä minun takia. Otetaan lisäksi vähä keppejä ja ohjauskuvioita, ai että, kuulostaa varmaan tylsältä, paljo kivempaahan sitä olis vaan vetää jotain ratoja :D Mutta oon alkanu ymmärtää miksi se ohjaaminen on niin tärkeetä ja niiden pikkujuttujen ja kuvioiden hiominen. Niitä pitää näköjään eka opetella pikku palasina erikseen, sitte huomaaki radalla että tässähän voiskin käyttää nyt sitä juttua kun me se osataan, eikä mun tarvi ehtiä tonne ja tonne tekemään turhaa työtä.

Ja arvatkaapa onko otettu kovasti seisomisharjotuksia? Aivan oikein, ei kertaakaan!

Käärmeitä ja haaveita

Oltiin tänään mun mummulassa poimimassa viinimarjoja ja vadelmia. Tiedossahan oli että siellä on iät ja ajat ollu paljon käärmeitä, joten epäröinkin uskaltaako Ransua sinne ottaa mukaan. Äidin sisko oli kuitenkin sitä mieltä että kyllä uskaltaa, he oli käyneet leikkaamassa päältäajettavalla leikkurilla vyötärönkorkuiset heinikot pois. No me tultiin paikalle, tömisteltiin pitkin marjamaata ja katseltiin paljonko olis poimittavaa. Minä hain turvaksi sellaisen hiiliharavan, jolla siis vedetään leivinuunista hiilet pois. Sillä olis hyvä tappaa käärme jos vastaan tulee. Ja tulihan se, ihan jalkojeni juuresta kehtasi luikerrella, kämmenenmittainen käärmeenpoikanen. Ransu ei sitä huomannu vaikka ihan vierestä juoksi. Käärme meni pensaan sisään ja vaikka minä yritin sitä sieltä potkia ulos (tapettavaksi) niin siellähän se piilotteli. Onneksi ei sen koommin näkynyt käärmeitä. Itselläni oli saappaat, mutta Ransu kun hyppelehti onnessaan pitkin heinikoita ja risukoita, niin tuppasi vähä kauhistuttamaan.

Saaliiksi saatiin reilu ämpäri viinimarjoja ja muutama litra vattuja. Ihan ok, kun ottaa huomioon että puolet ajasta satoi vielä vettäkin. Saadaanpa vähän kotitekoista mehua ja vadelmia kiisseliin tai tortun päälle.

Haaveilin, kuten monesti ennenkin, että tuo mummula olis aivan ihana paikka asua. Syrjässä, rauhallisella paikalla maalla, on lääniä ja on tilaa, on iso (ja vanha) talo, Raahen kaupunki n.30km päässä. On vanha mutta hyväkuntoinen navetta ja aittarakennus, ihan oikea maakellarikin. Siellä sitä olis hyvä pitää sitä elukkalaumaa jollaisen vielä tahtoisin (ei siis kellarissa tietenkään...), pari koiraa lisää, kissat, muutama lammas, kanoja ja vuohiakin. Ehkä possuparikin, ja seuraavan schapendoesin voisi opettaa paimentamaan lampaita. Taitaa vain olla niin että seuraava koira ehtii tulla ennen maatilaa ja lammaslaumaa, joten se niistä haaveista. Lisäksi nuo käärmeet ja yksinäisyys vähän arveluttaa, vaikka olisko sitä nyt kovin yksinäinen sellaisen perheen keskellä? Lisäksi tuo talo vaatisi hienovaraista nykyaikaistamista, onhan se kuitenkin yli 140 vuotta vanha talo jossa ei ole sisällä suihkua saunasta puhumattakaan. Ajatella miten käytännöllistä olis viedä koiralauma tassupesulle ulkosaunalle ja sieltä saada se puhtaana sisään :P

Aina ei voi voittaa

Eikä edes joka kerta. Eikä kaikessa voi olla hyvä, ainakaan ekalla kerralla... Oltiin siis mätsärissä ja jäätiin urosten sarjassa jaetulle jumbosijalle. Hmh, emännän syytähän se on sikäli ettei ole vienyt aiemmin mihinkään vastaavaan, että olis tottunut siihen mitä pitää tehdä, ja ettei nytkään ollut osannut opettaa seisomaan paikallaan. Kehässä juokseminen meni ihan hyvin, mutta kun pysähdyimme niin Ransu alkoi hyppiä mun päälle aivan hysteerisenä. Saatiin sininen ruusuke (arvatenkin) ja sinisten kehässä jossa oli 5 koiraa, emme päässeet kolmen parhaan joukkoon. Seisominen tuotti vaikeuksia, olimme oikeanpuoleinen koirakko ja Ransun olis koko ajan pitäny saada kääntyä toisinpäin, joten ei ollut mikään yllätys kun tuomari sinistä ruusuketta tuodessaan sanoi että "vielä kun vähän rauhotutaan niin ihan hyvä". Joopa joo... Noh, katsotaan josko me muistettais 12.9. mätsäri Kalajoella, tuo oli loppujen lopuksi ihan hauskaa hommaa vaikkei me pärjätykkään kaksisesti. Ehkä, siis ehkä - kun se minusta riippuu - olemme ens kerralla paremmin valmistautuneita. Agilityhan se onkin se "meidän juttu" johon panostetaan, ja siinä me ollaan mun mielestä ihan hyvällä mallilla kuitenkin.

Koiria oli paikalla aika runsaasti, varsinkin pentujen määrä yllätti mut täysin. Ransukin oli vain vaivaiset 3 viikkoa yli vuoden eli pentuluokan rajan. Ihmeen hyvin se rauhottui siellä, kun löydettiin mukava paikka nurmikolta, jossa istua ja katsella menoa. On niin ihana kun Ransu ei siellä hauku, piippaa eikä muutenkaan pidä jatkuvasti ääntä itsestään kuten useat muut teki.

Illalla sitten rentouttava lenkki, ja huomenna poimimaan autiosta mummulasta, siis minun mummulasta, viinimarjoja ja vadelmia. Nams.

Hienoa rataa

Agilityn jatkokurssi jatkui taas, on kyllä tehokas kurssi kun on kaks kertaa viikossa ohjatut harjotukset. Ihmettelen vain, miksi ihmeessä sellaiset koirakot tulee jatkokurssille, jotka ei osaa edes esteitä vielä. Omalta kohdalta voin sanoa etteivät kepit mene mitenkään satavarmasti, pöytää ei olla otettu aikoihin mutta se on kyllä sujunut alusta asti mainiosti. Lisäksi kontaktit pitää A-esteelle varmistella hyvin. Mutta kun tuolla ryhmässä on sellaisia jotka ei osaa kaikkia esteitä... Kaikillehan tulee niitä päivä ettei koira ole osaavinaan vaikka oikeasti osaisikin ja viimeksi olisi mennyt hyvin, mutta ne on asia erikseen.

Meillä oli hyvät treenit! Eteenmeno on edelleen hankala ja musta tuntuu että Ransu vähän luulee että "eteen!" tarkoittaa 'juokse Antin luo'. Radalla oli ongelma varsinaisesti vain yhdessä kohtaa, ja sekin minun syytä, mitäs seistä törötän koiran juoksulinjan edessä. Mutta jotkut jutut alkaa tulla jo selkäytimestä, kuten valssaus ja siinä haltuunotto. En edes itse tiedä miten se tapahtuu mutta silti se vain tapahtuu :D Radalla oli 11 estettä, eli ei vieläkään kisamittainen rata, mutta sehän ei tarkoittanut että siinä ei olis ollu tällaiselle aloittelevalle koirakolle haastetta. Ensimmäisen yrityksen minä mokasin, mutta sitten päästiin jo niin hyvään suoritukseen että harmi kun ei taaskaan ollut videokameraa mukana. Koko loppurata meni sitten yhtenä pätkänä. Ja voi että miten mä olen edelleen ylpeä tuosta koirasta miten se on nykyään hallinnassa tuolla kentällä, aivan uskomattoman hyvin. Liekö se sitten halua yhteiseen tekemiseen vai mun taskussa olevien nakkien himon ansiota, mutta hyvä se kuitenkin on ettei lähde huitelemaan pitkin kenttää eikä mene toisten koirien luo, eikä edes juuri niistä välitä!

Huomenna suunniteltiin mätsäriin menemistä, seisominenhan ei tule onnistumaan, sitä Ransulle ei ole opetettu eikä tulla opettamaan... Se ensin seisoo vähän aikaa, sitten istahtaa ja ottaa kauniisti katsekontaktin minuun, surettaa oikein kun niin nätti käytös ei siinä kohtaa ole toivottavaa (ja palkittavaa). Kokeiltiin kehässä ympyrän juoksemista, se sujui paremmin, joten yritetään siitä ottaa huomenna pisteet kotiin :)

ISO poika!

Jo toinen blogiteksti tänään, mutta pakkopa oli kirjoittaa kun tulin mittailleeksi Ransua pitkästä aikaa. Ja yllätys oli melkoinen! Poika oli kokonaista 48,5cm korkea, mittaili sitä miten päin vaan ja kuinka monta kertaa tahansa. Seisotettiin sitä seinää vasten ja piirrettiin säkän päällä kynällä merkki seinään. Huh, ei mitään mahdollisuuksia medi-luokkaan, ihan niinkun nyt olis ollu enää puolen vuoden iän jälkeen... Painoa oli 16,3kg mun sylissä kotivaakalla punnittuna, joten hoikka poika on ja nyt päätettiin kyllä yrittää lisätä ruokamäärää jonka se syö. Välillä kun sillä on noita huonomman ruokahalun päiviä, ja liikuntaa se saa silti aika reippaasti.

Kohta lähdetään iltalenkille ja sitten harjoitellaan mätsäriä varten vähän kehäkäyttäytymistä, katsotaan josko lauantaina uskaltautuis elämän ensimmäiseen mätsäriin. Oikeisiin näyttelyihin meillä ei siis ole asiaa, koska Ransulla on purentavika. Joten jos agilityssakin päästään pitkälle, voidaan luultavasti saavuttaa vain varjovalion arvo koska näyttelytulos jää puuttumaan.

Agiliitoa

Maanantaina oli ohjatut treenit ja saatiin sieltä kotiläksyksi harjoitella muuria ja rengasta. Muuria se meni maanantaina eka kertaa maxi-korkeudesta, ja sitä piti ohjaajan mielestä vielä varmistella. Otettiin sitä muutama kerta, mutta hienostihan se meni! Samoin renkaan kanssa meni ihan hyvin, ensin näytti että alta menee mutta päätti viime tingassa hypätä läpi. Hieno poika! Ja mieletön hyppääjä, hyppää tosi pitkiä ja ilmavia hyppyjä! Liekö mä sitä jo kehunut viime tekstissä, mutta kehutaan taas... :) A-estettäkin otettiin, siinä kun tuppaa olemaan ongelmana ylösmenokontaktin skippaaminen, yli mennään että heilahtaa. Sitä otettiin hihnan kanssa ja saatiin pari onnistunutta suoritusta siitä. Keppien kanssaki me edistytään pikkuhiljaa.

Ollaan nyt käyty tiistaista lähtien joka aamu aamulenkillä, kuten kouluttaja kehotti että vois olla hyvä juttu. Aamuisin on ollu vilpoista ja kovasti kastetta, Ransu on aina aivan märkä kun se saa juosta vapaana niin aikaisin kun 05-05.30 välillä ollaan liikkeellä. Kohta lähdetään auton pesuun ja pitämään appivanhemmille luentoa siitä miten sitä pitää ton koiran kans olla. Vastaväitteitähän sieltä kuiteskin tulee, eivät millään malttais pitää näppejään erossa tosta söpöläisestä, sille on vaan muka niin pakko lässyttää kaikkea koko ajan... Ja antaa pomppia syliin hoidettavaksi ja naamaa nuolemaan, mutta siihen tulee nyt loppu! Saa luvan opetella käyttäytymään rauhallisemmin Ransukin, ja appivanhemmatkin niinkuin aikuiset ihmiset eikä mitkäkin lässyttäjät.

Kouluttaja kävi

Eilen illalla siis kävi kouluttaja Ylivieskasta. Hänet kutsuttiin, koska Ransulla on sangen yleinen taipumus haukkua ovikellolle ja vieraille sekä murista vieraat ja paeta tilannetta esim. keittiön pöydän alle tai toiseen huoneeseen. Pohdimme mistä käytös johtuu ja aloimme kuntouttaa sitä. Saimmekin hyviä vihjeitä johtajuuden vahvistamiseen noissa tilanteissa, ja vähän muissakin. Meillä kävi pari harjoitusvierasta, ja ihmeesti Ransu muutaman toiston jälkeen alkoi suhtautua vähemmän aggressiivisesti ovikellon soittoon ja vieraiden saapumiseen. Hihnan avulla estettiin tilanteesta pakeneminen ja samalla osoitettiin itse, että meihin voi luottaa tilanteen hoitamisessa. Se tuotti tulosta. Nyt vain tarvittaisiin paljon vieraita lisää, siinähän se ongelma onkin... Mieluummin vähän oudompia. Itse nyt kuitenkin rimputellaan ovikelloa joka välissä kun tullaan kaupasta ja töistä.

Kouluttajan mukaan ollaan toimittu Ransun kanssa suurilta osin ihan oikein, mutta ollaan oltu tässä suhteessa heikkoja johtajia sille ja se on katsonut että sen täytyy huolehtia tilanteesta. Koska se on myös ollut hieman arka vieraita kohtaan, oli nyt hyvä kun vieraiden kanssa harjoiteltiin sitä etteivät he ota mitään kontaktia koiraan, vaan Ransu saa "kätellä" vieraat rauhassa ensin. Myös vieraiden syliin kiipeileminen on tästä lähin kiellettyä, minusta se on ollutkin aika vastenmielinen tapa, ihmettelen itsekin kun ei ole tullut kitkettyä sitä jo aiemmin pois... Samoin tästä lähtien Ransun pitää pysyä keittiöstä poissa kun me syödään. Sekin on mukava juttu, koska se usein makasi pöydän alla jalkojen tiellä.

Eilen siis vihdoin tuntui että saimme eväät näiden meidän ongelmien hoitoon, ja kun ne näytti toimivan. Ransu pitää saada pysymään rauhallisena kaiken aikaa, ettei se ehdi kiihtyä ulos lähtiessä tai vieraiden tullessa.

Asiasta viidenteen, tänään meillä oli agilityharkat. Ohjatut sellaiset, me ollaan ilmoittauduttu jatkokurssille joka kestää 6 kertaa. Siellä on useampia koirakoita, alkeiskurssillahan me oltiin puolet kurssista ainoat. Olin siis jo ennen schapeleiriä varautunut siihen että se ei pysy mulla hallinnassa ollenkaan kun se ei ole tottunut työskentelemään häiriön alaisena. Vaan mitäs vielä, leirilläkin se toimi hyvin, ja tuolla se on jo kaksi kertaa mulle todistanut että hänpä tuleekin heti luokse kun pyytää vaikka olis menossa mitä ihanuutta kohti. Ja seuraa vierellä pyytämättä, enpä olis ikuna uskonut :) Noh, ehkä nyt kantaa hedelmää ne pentu-tokokurssin harjoitukset jotka tehtiin monen koiran lähettyvillä suljetussa hallissa jossa tosiaan oli häiriötä.

Itse harjoitukset sujui hyvin. Otettiin ratapätkää, ja siinä oli meidän kannalta monta haastetta: maxi-korkuinen muuri, maxi-korkuinen rengas ja lähes täyspitkä pituushyppy. Muuri meni ihan mukavasti, mutta renkaan se alitti parikin kertaa. Sitä joudutaan siis vielä harjoittelemaan pikkuhiljaa nostamalla. Pituushyppy tuotti ensin vaikeuksia, sillä olimme ottaneet sitä vain 3 matalimmalla palasella, nyt oli mukana kaikki. Sekin sujui hyvin kun minä juoksin Ransun rinnalla esteen ohi, komeasti mentiinkin yli, Ransu on hyvä hyppäämään. Sekä korkeutta että pituutta. Muutenkin meno oli sangen vauhdikasta, emäntä pitäis pistää tehokkaammalle kuntoilukuurille, sillä kohta mä en tosissaan pysy sen vauhdissa ellei me kehitytä myös ohjauksessa niin että mä pystyn säästämään askeleita. Enpä usko että se tämän rodun kanssa onnistuu ettei itse tarvi pitää kovaa vauhtia :D Ohjausta se kuulemma lukee hyvin ja katsoo tarkasti mihin mä ohjaan, hyvä että katsoo, mun vain pitää vielä lisää ja vieläkin lisää oppia sitä omaa kehonhallintaa että osaan ohjata oikein ja sinne minne pitää. Koiralla on kaikki edellytykset ja halu seurata mun ohjausta :)

Nyt lähdetään iltapalalle, taisi tulla sen verran aivotyöskentelyä että jätetään Ottossonin lelut täksi illaksi rauhaan.

Bloggaamisen aloittelua...

Heips vaan kaikille jotka sattuvat törmäämään blogiini! Kirjoittelen koirani Ransun puolesta ja omastakin puolesta, tarkoituksena olisi pysyä pääasiassa Ransun kuulumisissa.

Tarkoitukseni oli aloittaa blogin pitäminen jo silloin kun Ransu tuli meille, pikkupennustahan riittäisi varmasti kirjoitettavaa kun maailma on niin uusi ja ihmeellinen. Mutta eipä voi sanoa muuta kuin että tapahtumia riittää kyllä näin "jo" 1-vuotiaankin elämässä :)

Ransu on Kennel Buffingin kasvatti, joka syntyi 27.7.2008. Ransu muutti meille syyskuun 19. päivänä. Asumme monensadan kilometrin päässä kasvattajasta, joten uuden hauvatulokkaan kotimatka oli aika pitkä. Hyvin se kuitenkin meni ja siitä alkoikin sitten kotiutuminen kolmen tyttökissan kaveriksi. Aluksi Ransu oli kissojen kokoinen, miltei vähän pienempikin, mutta sittemmin kasvuero on tasoittunut...

Ransu on perheemme, eli minun ja mieheni, kummankin ensimmäinen koira. Siksi Ransun kasvattaminen on tuntunut melkoiselta haasteelta, ja loppujen lopuksi tähän astiseen tulokseen olemme aika tyytyväisiä. Pentuaika ja nuoruusaika ei ole mennyt ihan nappiin, mm. kodin tuhoamista ja yksin ollessa protestointia esiintyi aika kovasti n.4-6kk ikäisenä. Kävimme keväällä ongelmakoirakouluttajallakin, sillä Ransulla on aina ollut kova vartiointitaipumus, eikä se ilmeisesti luota vieläkään meidän arvostelukykyyn mitä tulee vieraisiin ihmisiin. Vaan olipa paikka mikä tahansa, se ilmoittaa tulijoista, ulkona ohikulkijoistakin... Mikä on aika rasittavaa, vaikkei Ransu aggressiivinenkaan ole, ainakaan vielä, ja tämä juttu meidän pitäisikin saada korjattua. Siispä meille tulee tänään koirakouluttaja kotona käymään, jotta hän näkee Ransun suhtautumisen vieraisiin ihmisiin ja osaisi antaa ohjeita kuinka tilanteesta aletaan selviytyä. Luonnetta ei kai voi täysin muuttaa, mutta toivottavasti jotain kuitenkin on tehtävissä.

Palataanpa astialle kunhan nähdään mitä illalla tapahtuu.