Tuku, tuku lampaitani, kili, kili kiliäni... Paimennustunnelmissa!

Jos jäi jotenkin otsikon perusteella epäselväksi, missä vietin ainokaiset kesälomapäiväni ma-ke niin tietysti schapendoesien paimennusleirillä Kuttukuussa! Sinikka otti meidät maanantaina lämpimästi vastaan ja niin saimme taas nauttia hänen ja Anniinan ohjauksesta ja opastuksesta muutaman päivän. Kuttukuuhun on aina niin mukava mennä, pätevät kouluttajat, hyvä ruoka, majoitus maalaismaisemissa unohtamatta hyvää porukkaa. Kiitos vain kaikille läsnä olleille :) Tällä kertaa ostin myös kotiin viemisiksi Sinikan Paimeneen-kirjan omistuskirjoituksella.

Maanantai-päivä oli taas täynnä hässäkkää ennen kuin päästiin edes matkaan. Kissojen tavarat pakattiin ensin autoon ja vein ne Kannukseen maaseutuopiston kissahoitolaan. Sitten alkoi omien ja koiren tavaroiden pakkaaminen. Perillä Kuttukuussa majoituimme tällä kertaa talon pihapiiriin aitan ylisille, saivatpa koiruudet harjoitella portaissa kulkemista. Se olikin vähän vaarallisen näköistä aluksi ja hoksasivat sitten itsekin kerran hieman holtittomasti portaita vyöryttyään että näissä kannattaakin mennä hösöttämättä.

Tiistai-aamuna päästiin sitten heti aamusta asiaan, koska oli luvattu lämpöisiä kelejä. Olin päättänyt että Liinun kanssa aloitan pyöröhäkillä. Mulla ei ollut oikein minkäänlaisia odotuksia sen suhteen. Joko se voisi pistää koko touhun lekkeriksi tai sitten se keskittyy syömään lampaanpaskaa tai saattaa jopa hoksata jutun. No siinähän kävi vähän noita kaikkia sekaisin - ehkä kuitenkin ekalla kierroksella vähiten tuota viimeksi mainittua ;) Ensi alkuun piti nauttia toinenkin aamupala papanoiden muodossa ja sitten kun sen malttoi lopettaa niin Liinun vilkkaaseen tyyliinhän sitä vauhtia meinasi olla liikaakin. On mulla vaan kaks aivan erilaista koiraa. Ransun kanssa pääsin niin helpolla tuon sytyttelyn ja alkujutut koska se hoksasi kupletin juonen paljon nopeammin kuin Liinu. Nyt oli jotenkin epätoivoinen olo kun Liinu vain tuntui säntäilevän karkuun ja yritti aidan yli ja ali ja läpikin vissiin. Sinikka kuitenkin sanoi heti että Liinu on itsenäinen ja että siitä tulee vielä voimakas koira. Ihan varmasti, kyllä sillä tuota luonnetta on, murahtelikin lampaille kun vissiin menivät muka turhan läheltä turhan vauhdilla. Kamera siirtää tässä kaiken aikaa videoita koneelle - niitä on sen verran pitkästi että täytyy ottaa itsekin pieni kertaus tapahtumiin ja yrittää lyhentää niitä hieman. Videoita on siis luvassa kunhan ehdin ne käydä läpi... Oon nyt taas yksin kotona monta päivää niin ei riitä aika kaikkeen välttämättä.

Sinikka kehotti mua menemään Ransun kanssa pyöröhäkkiin myös käymään. Siinä samalla hän vielä totesi että tämä on niin jännäluonteinen koira, niin valikoiva ihmisten suhteen mutta niin rehti työmies. Ransu oli saanut työskentelyynsä lisää intensiivisyyttä ja iloa, ja ai että mä rakastan sitä palvovaa ja onnellista ilmettä joka sillä on kun se katsoa tapittaa mua kuljettaessaan laumaa mulle. Agilityakin se lähtee mun kanssa tekemään ihan innolla ja varsinkin jos pikkulikka on mukana mutta samanlaista keskittynyttä, nöyrää ja onnellista ilmettä sillä ei silloin ole. Noh onhan lajikin eri ja agilityssa en juuri koiran silmiä tuijottele mutta paimennuksessa pidän Ransun kanssa katsekontaktia paljon enemmän. Ransun kanssa oli mukava tehdä, jätin sen asemiin ja lähetin hakemaan lauman mulle - sitten jonkin matkaa kuljetusta. Siinä vaiheessa mulle alettiin puhua että te voisitte ihan oikeasti harkita Junior Herding-kokeeseen ilmoittautumista, että ei me mitään taipumuskoetta tarvita... Sille, joka ei tiedä, Junior herding on nuoren koiran paimennuskoe, joka arvioidaan hylätty/hyväksytty ja sanallisella palautteella. Se mittaa jo paimennuksen aloittaneen koiran työskentelyä, suhdetta ohjaajaan ja siinä voi saada palautetta mitä kannattaa harjoitella. Siinä ei tarvitse olla vielä valtavan taitava eikä kehittynyt, mutta koiran täytyy osata kuljettaa ja häkittää lampaat. Kaksi hyväksyttyä suoritusta (käsittääkseni kahdelta eri tuomarilta) oikeuttaa JHD -titteliin. Siitä on sitten suunta varsinaisiin paimennuskokeisiin jotka pisteytetään ja joissa on kolme tasoluokkaa kuten agilityssakin. Toisin kuin agissa, paimennuskokeessa voi ilmoittautua suoraan vaikka kolmosluokkaan jos koira osaa ohjaajan mielestä asiat. Mutta eipä mennä asioiden edelle - minä sitten uskaltauduin ilmoittamaan Ransun junior herdingiin 14.8. eli parin viikon kuluttua...

Liinun kanssakin kuitenkin saatiin tehtyä tiistaina aika hyvin pyöröhäkissä. Se väisti sauvan painetta mutta myös unohtui sitten puuhaamaan omiaan. Osa on tietysti sijaistoimintaa kun se miettii mitä ihmettä tää meinaa ja osa sitä että onks pakko kun joutuu miettimään?! Oon Liinusta aika ylpeä kuitenkin, sen kanssa kun pääsi alkuun niin hieman helpotti. Kunnes siirryttiin isompaan aitaukseen, joka on sellaista tavallista lammasverkkoa eli josta näkee läpi ja joka on muutenkin paljon isompi... Siellä alkoi sitten se mamman juoksuttaminen että mä lähden kyllä nyt livohkaan täältä kun täällä vaan huidotaan tuolla sauvalla enkä mä muista mitä mun pitää tehä! Se on taas se Liinun luonne; ensin asiat tuntuu olevan ihan mahdottomia ja kauheita, se jouduttiin laittamaan aina suorituksen aluksi vähäksi aikaa hihnaan ettei se pääse tekemään niitä tempauksiaan. Sitten se jo kohta hoksasi että mitä siltä halutaan ja oivalsi että hei nuo lampaathan tottelee minua! Liinulla on temperamenttia ja potentiaalia, tämä oli oikein hyvä ikä aloittaa sen kanssa paimennus. Varmasti jatkan senkin kanssa, ja otan sen kanssa haasteet vastaan.

Ransun kanssa toinen kierros otettiin pellolla ja harjoiteltiin ensin pätkä kuljettamista. Sinikan mielestä ensimmäinen vuosi paimennuksessa pitäisi harjoitella pelkästään kuljettamista. Se tuntuu toisaalta helpolta ja tylsältäkin, mutta ymmärrän pointin ja tajuan kyllä miksi hän niin sanoo, kun tulee sellainen lauma joka ei kulje koko ajan porukkana vaan joku jättäytyy jälkeen tai lähtee omille teilleen. Ransun kanssa tuli sitten keskiviikkona sellainen tilanne eteen eikä sillä ihan riittänyt rohkeus hakea yksinäistä lammasta - Liinun kanssa sujui itse asiassa paremmin. Juurikin varmaan siksi että Liinu on itsenäisempi, se lähtee rohkeammin tekemään tuollaisia. Ransu ei kuitenkaan ole mikään pehmopoika, sillä on kovuutta ja temperamenttia, se tuli niin rohkeasti ja reippaasti mun mukaan hakemaan lampaita häkistä, että siitä ei ole epäilystäkään. Tiistain harjoitukset oli sitten pääasiassa hakujen harjoittelua ja Ransulla ei ihan naksahtanut kohdalleen se mitä siltä halusin. Se katsoi mua sen näköisenä että mä niin haluan tehdä ja osata ja onnistua ja saada sun kehut mutta mä vain en nyt ihan hiffaa. Sain sen kyllä sitten tekemään hakuja kun kannustin tarpeeksi ja poitsu oli niin innoissaan :) Se on oikeasti niin liikuttavaa! Sinikka ja Anniina sanoi että Ransulla on sellainen onnellinen ilme että "tämä on niiin MUN JUTTU!"

Liinun keskiviikko oli samaa kuljetuksen ja pakoetäisyyden hallinnan harjoittelua kuin tiistainakin. Keskiviikko alkoi vähän samoissa dippadai merkeissä että Lillu olis mieluiten painellut omille teilleen että mä en nyt viitsi ajatella enkä tehä mitään noin vaikeeta. Mutta sitten kun sen sai siihen hommaan mukaan niin se alkoi innostua ja tehdä tarkasti töitä mulle. Se vain ei ole yhtä innoissaan kun Ransu kun pääsee kiitettäväksi, mutta eipä se ole missään muussakaan tilanteessa. Liinu on sitä mieltä välillä että mihinkäs minä mammaa muuten tarvin kuin ruoka-aikaan... (juoksennelkoot itsekseen tuolla tuon sauvan ja lampaiden kanssa -> minä lähden tästä kanttiiniin)

Ransun kanssa keskiviikkona harjoiteltiin junior herdingiä varten kuljettamista ja häkitystä. Ohjaaja vain ei harjoitellut kippuraisen paimennussauvan käyttöä, olis ehkä pitänyt...? Häkityksessä en itse tajunnut heti että mitä mun ja mitä Ransun pitää tehdä kun olen porttia avaamassa että lampaat saadaan häkitettyä. Toisella kerralla sitten sain ehkä paremmat ohjeet ja Ransu sitten häkitti lampaat eikä ne vain itse rynnänneet sinne ja Ransu eri suuntaan. Tässä sitten tehtiin niitä lampaiden häkistä hakujakin ja rohkeasti se poitsu sinne tuli. Hienosti saatiin lampaat ulos häkistä kaksi kertaa. Osasin odottaa kyllä että kyllä se tulee ne lampaat hakemaan mutta että kuinka reippaasti ja vähällä pannasta auttamisella. Ransu ottaa sen aikansa tuohon kehittymiseen ja kypsymiseen, mutta uskon että siitä tulee vielä hyvä paimenkoira. Liinusta tulee myös voimakas koira, toivottavasti siitäkään ei tulis ihan pehmeä narttu vaan että kovuutta löytyis myös. Ja toivottavasti siltä jää iän ja elämänkokemuksen myötä pois tai ainakin vähenis tuo uusien asioiden välttely ja pakoileminen.

Keskiviikkona oltiin aika tyytyväisiä ja väsyneitä kotimatkalla. Ei koirat silti niin poikki olleet kuin mitä olisin luullut vaan itse asiassa niillä oli torstaina jo kovinkin paljon tekemisen tarvetta. Itsellä riittää sulateltavaa ja hauska olikin leirin lopussa Sinikan kommentti, että "Ransun kanssa sä ootkin päässyt niin helpolla kun se on tuollainen luojan luoma. Liinu on niin paljon vilkkaampi että sä joudut sen kanssa opettelemaan tekemään asiat ihan eri tavalla." Niinpä niin. Sanoin että sama mua odottaa agilityssakin, oon jo huomannut sen nyt jo ja varmasti kun päästään pidemmälle ja aletaan tekemään ratapätkää yms. ero vaan korostuu. Ei mua kyllä haittaa yhtään, haasteet on huippuja. Se vaan että agilitya ymmärrän enemmän niin siinä on jopa toivottavaa että Liinu tarjoaisi uusia haasteita. Paimennuksessa mulla on tekemistä että ymmärrän tähän astisen vastaan tulleen tuon yhden koiran kanssa :P

Tostaina ajattelin kokeilla Ransun kanssa jäljestämistä. Mulla ei ole lajista mitään hajua, eikä oikein opettamisestakaan. Mutta on ollut niin kauan tarkoitus kokeilla ja kun ei tuosta meille kisalajia tule niin sama kai tuo miten pilkun tarkasti sitä asiat tekee ja opettaa. Ransun kanssa nyt on tokonkin kanssa oltu vähän sinne päin niin sama meininki jatkukoon :P Eihän se koira sitä tiedä ettei mene kaikkien oppikirjasääntöjen mukaan ja rennompaa se niin on. Noh, jätin Liinun kotiin harjoittelemaan yksin olemista (oli kohtuu hyvin, tosin matkaa täydelliseen hiljaisuuteen vielä on... pitkästi) ja Ransun autoon. Kävelin anoppilan pihan poikki viereiseen puistoon nakkirasian kanssa ja laitoin nakin aina kantapään alle. Tein muutaman kymmenen metrin mittaisen jäljen ja kun nakkeja ja maksalaatikkoa jäi yli niin jätin ne loppuun palkaksi. Kävelin itse jonkin matkan päästä kaarella takaisin autolle niin että jäljet risteysivät tontin kulmalla. Hain Ransun ja sillähän putosi nokka maahan heti kun nurmikolle päästiin. Tuollainen se on aina ollu - nokka maassa haistelemassa. Ransu meni mun jälkiä pitkin sinne puistoon (nuuhkaisi myös niitä mun tulojälkiä siinä kulmassa) ja itse olin jo unohtanut mihin laitoin aloituksen. No hätä kun oli tuollainen vainukoira mukana. Ransu lähti seuraamaan jälkeä ja monta monta makkaraa jäi noukkimatta. Kun jälki loppui, se söi herkut ja haisteli että tänne ne jatkuu ja käveli vielä autolle asti ilman nakin nakkia ne mun paluujäljet. Kehuin että onpa taitava jätkä. Tämä vois olla ihan kivaa aktivointia varsinkin näin hellepäivänä - ja olihan se väsyttävää! Vaikka oli niin lyhyt jälki niin Ransu oli aika väsynyt autoon päästyä. Jutustelin sille että oot sinä kyllä onnistunu harrastuskoira (ja harrastelukoira) kun sun kanssa voi kaikenlaista tehdä niin aina oot innoissaan tekemässä. Ransuhan nyt harrastaa sitten agilitya, paimennusta, tokoa, rally-tokoa ja jäljestämistä :P *naurua* Eikä mitään niistä vakavalla naamalla. Paimennukseen suhtaudun kylläkin sinänsä vakavuudella että se ei ole mikään suoritelaji vaikka siinä joskus yritettäisiin kisatakin. Edes agilityyn en osaa suhtautua vakavasti, vaikka siinä onkin tavoitteita. Heh noille lopuille "harrastuksille" nyt voi lähinnä nauraa; kunhan nyt tehdään omaksi iloksi! Ohjaaja kun ei ole oikein kilpailuviettinen ja kunnianhimoinen pilkunviilaaja...

Eilen käytiin parin kilsan juoksulenkki ja etsiskeltiin siinä sivussa mustikoita. Ransu kävi metsäojassa uimassa ja niinpä sitten ajeltiin soramontulle uimaan. Heittelin lelua ja Ransu ui. Liinun sain käymään vain pienen virkistävän lenkin. Ulkoiltiin yhteensä parituntinen nauttien ihanasta kesäillasta. Tänään lähdettiin aamulla metsästämään niitä mustikoita vähän sieltä sun täältä ja siinä sivussa tavattiin yksi puolituttu kultsutyttö - ja riehuttiin. Iltapäivällä palattiin takaisin niitä poimimaan ja taas vierähti tuntikausia ulkoillen. Tänään oltiin 4h metsässä ja koirat koko ajan liikkeessä, tarviiko ihmetellä miksi meillä ollaan aika väsyneitä nyt :D Suunnittelin että jos itse jaksan niin käydään 3km lenkki pururadalla vielä ennen iltaa. Totesin jo päivällä pururadalla että taitaa meillekin sittenkin muuttaa pari flexiä lisää. Kissoillahan on, mutta koirilla ei. Olen ollut vähän niitä vastaan, että missä niitä nyt edes tarvii kun metsässä ja vastaavissa ollaan irti ja hihnalenkkeilyä ei harrasteta ja kisoissa, koulutuksissa yms. on kunnon nahkahihnat käytössä. Vaan voihan niitä tarvitakin, tuolla pururadalla esimerkiksi ne olikin aika kätevät. Pääsee koirat vapaammin liikkumaan kuin tavallisessa hihnassa mutta tuo yksi vahtikoira ei pääse vahtimaan. Täytyy vaan ostaa noille jykevämmät, nuo kissojen "max 5kg" ei taida kestää kun kissatkin on niitä saaneet useammat rikki, ihan aitoja flexejä... Niin että ehkä se flexi voi joissain tilanteissa olla ihan jees jos omistaja ja koira osaa käyttäytyä hihnan päässä ;)

Essin maksa-arvot :)

Huomasin, että tänne blogiin on päädytty aika monta kertaa hakusanalla, jossa on etsitty tietoa kissan maksa-arvoista... Josta en kylläkään osaa kertoa sairautena mitään enkä muutenkaan juuri sen enempää kuin että tiistaina käytin kissatrion rokotuksilla ja Essiltä otettiin taas verikokeet. Punnitsin sen samalla: tulos 3,2kg kun se viimeksi oli 2,6kg. Eli 600g tullut painoa lisää kuukaudessa. Vielä on kylläkin ainakin toinen 600g matkaa Essin normaalipainoon, se kun ei ole ihan pikkutyttö kooltaan. Kyllä se jo sentään näyttää ihan terveeltä, selkärankakin enää vaivoin tuntuu ja kyljissäkin on muutakin kuin nahka luiden päällä. Vaihdoin Applawsit pois. Tuskin koskaan saan tietää oliko niissä syy kohonneisiin arvoihin, eli moitinko niitä turhaan, mutta ne nyt sattuu olemaan ainoa asia joka noiden elämässä on muuttunut samoihin aikoihin Essin kunnon romahtamisen kanssa. En ole kuukauteen syöttänyt sille sitä maksan toimintaa vahvistavaa lääkettä, eli en edellisen verikokeen jälkeen. Se kun oli yhtä kiusaamista molemmin puolin. Jälkiviisaana voisi jopa todeta että se olisi ollut turhaakin. Sen sijaan uusia raksuja odotellessa syötiin Bilanxia, jonkin verran PrimaCatia sekä purkkiruokia ja kissojen tonnikalaa. Tonnikala erityisesti maistuu koko sakille ja purkillinen uppoaa hetkessä parempiin suihin. Nyt on syöty toista viikkoa ProNaturen ankka-appelsiinia ja atlantin lohi-tumma riisiä. Ensin mainittu on viljaton ja maistui aavistuksen paremmin kuin tuo kalaversio. Hyvin kuitenkin ja meillä on saattanut hieman elopaino nousta muillakin kuin Essillä... :P

Essin maksa-arvot olivat palautuneet normaaleiksi, alat-arvo oli tippunut 296:sta 72:ään ja muistaakseni joku got-arvo 102:sta 66,7:een. Eli ne olivat nyt hyvät eikä tarvitse enää käydä kontrolleissa. Toivottavasti mitään pysyviä haittoja ei tullut, Essin kunto on ainakin hyvä ja se on oma itsensä, se lienee tärkeintä ja verikokeet vain vahvistivat että senkin puolesta kunto on kohdallaan. Eli varoitukset siitä että voi olla lopettaminen edessä voi unohtaa. Vielä kun vähän nostetaan painoa niin jospa se turkkikin sitten kunnolla palautuisi entiseen kuntoonsa. Ja meillä aletaan taas syödä Orijenia, ehkä myös kyljessä välillä tuota ProNaturen ankka-appelsiinia ihan vaihtelun vuoksi.

Koska miuskis mauskikset välillä esiintyy blogissa niin täytyy laittaa välillä kuvaakin. Tässä talvella otettu kuvia koko kolmikosta silloin uudella Catmax kiipeilypuullaan :)

Menemistä riittää!

Ja koirat tietysti enimmäkseen menossa mukana. On taas tuntunut viime aikoina että miten se työ haittaakin vapaa-ajan viettoa ja harrastamista... Viikonloppuna oli muuttojuttuja, edelleen muutetaan autotalliin tavaroita. Ei siis tietoa uudesta osoitteesta. Heh oon jo monta kertaa sanonu että Doran, Ransun ja Liinun kasvattajat tulee kohta hakemaan kasvattinsa pois kun meidän tulevaisuus on niin avoinna ja kohta ollaan kodittomia koko suurperhe :P Jospa se asunto kuitenkin löytyisi, edes joku väliaikainen. Pakko kuitenkin on tämä asunto tyhjentää ja jonnekin tavarat laittaa. Sunnuntaina oli sitten mansikanpoimintaa vuorossa ja niiden laittoa kotona, päivä meni porukoilla ja muutenkin pitkin Haapista pörräten - iloisissa ja surullisissa merkeissä.

Maanantai-iltana mulla oli kennelkerhon kokous, ja sen jälkeen lähdin Ransun kanssa 5km pyörälenkille. Antti lenkitti Liinun metsäpolulla. Siinäpä se ilta menikin töiden jälkeen.

Tiistaina tuli taas Anders pitämään meille ohjatut treenit. Oli aika jees treeniaiheet - nimittäin joutui tekemään vekkausta ja muutenkin kiinnittämään omaan ajoitukseensa huomiota. Takaakiertoja mahdollisimman pienillä kaarroksilla ja valssausta keppien lopussa. Osataan se kyllä jo etukäteen, tosin en ole noin paljon irronnut edelle kuin tiistaina. Ransu on ehkä saanut vähän varmuutta lisää keppien loppuun asti suorittamiseen. Nytkin kesken keppien oli joku hyvä haju, mutta silti pujotteli loppuun. Tosin etanan vauhtia. Mulle on nuo vekkaamiset ollu vähän sellainen vaikea juttu, en oikein tiedä että miten ne tekisin ja missä kohtaa. Jäänyt oikeastaan Ransullekin opettamatta koko juttu. Kai se nyt on otettava harjoittelun alle kun se mulle väännettiin ratakiskosta ja miltei kädestä pitäen selostettiin mitä mun pitäis tehdä asian eteen. Ainoa kohta jossa Anders varsinaisesti puuttui mun ajoitukseen oli eräs takaakierto pari hyppyä keppien jälkeen. En ymmärrä oikeastaan itsekään miksen heti vaan lähtenyt eri suuntaan kun näin että Ransu lähtee takaakierrolle. Vaan siitä piti ottaa sitten huomautukset. Sitten kun lähdin karkuun, lähdin niin vauhdikkaasti että jouduin tekemään suoran putken jälkeen jarrutuksen etten törmäis hyppyesteeseen niin liukastuin ja lensin persuksilleni - ja törmäsin esteeseen kuitenkin. Ransu katsoi että nyt se hullu kaataa koko esteen ja kiersi koko hypyn ja hyökkäs mun päälle kun makasin selällään maassa ja nauroin minkä jaksoin. Anders kysyi että enhän satuttanu jalkaani kun potkaisin vasemmalla säärellä sen esteen kumoon - ei mulla sääri ole kipeä, takalisto kylläkin... vieläkin.

Rata oli ihan ok mutta vauhtia meillä ei ollut oikein tavalliseen tapaan. Olihan se vähän lämmin, Ransulla oli kuitenkin intoa ja säpinää ennen radalle lähtöä, mutta se ei siellä silti ollut mitenkään kovin täpäkkä. Lähdössä se yritti taas hiipiä ja päättää itse kuinka kaukaa ekaa estettä lähdetään liikkeelle. Ja mistä asennosta. Ihan kivat treenit meillä kuitenkin oli, lopussa harjoiteltiin vielä puomia. Siihenkin Andersilla oli sitten muutosehdotus, kuinka jatkaa sen opettelua. Vauhti oli puomilla ihan hyvä, no miksei olis kun lopussa odottaa nakkeja ja ihan lopussa iso palanen nötköttiä. Meinasi ylösmenokin siinä pari kertaa sivussa unohtua...

Liinun kanssa pidettiin tiistaina omat pikku treenit parin hypyn ja putken kera. En taaskaan muistanut että mulla on "alla" Liinu eikä Ransu, joten eka putkeen lähetys oli vähän sinne päin. Liinun kanssa harjoiteltiin takaakiertoa, ja se menee ihan hyvin. Se on aika hyvin lähtenyt noihin ohjauksiin mukaan. Laitettiin kaksi estettä ihan vierekkäin siivekkeet vastakkain ettei välistä pääsisi edes vahingossa ja harjoiteltiin kahden esteen takaa kiertämistä. Ei ongelmia, Liinu oli oikein taitava. Mulla piti kiirettä sen palkkaamisessa, ja luultavasti mä saan tulevaisuudessa juosta sen kanssa radallakin. Tokihan sen kanssa nyt lähden yhtä aikaa kun se ei osaa odottaa esteen takana, mutta silti, mun ottama etumatka hupenee jotenkin pelottavan nopeasti... Medikoiraa on varmaan aika erilaista ohjata kuin maksia, vaikka rimat onkin vielä matalalla - onhan Liinukin vielä kovastikin keskenkasvuinen. Se saa hyppiä vielä hyvän tovin vauvaesteillä. Medikorkeuteen ei ole kovin pitkä matka maasta niin mun mielestä voi hyvin hyppiä matalia esteitä pidempäänkin.

Siinä sitten ohessa tehtiin pari valssia (tai siis minä tein) ja ne sujui puhtaasti. Liinu teki puolivahingossa ekat sylkkärit ja poispäin käännöt hyppyesteen kera. Niitä täytyy kyllä vielä selvästikin treenata ilman estettä. Tulipahan tehtyä. Tein ratapätkän jossa oli putki, hyppy, takaakierto jonka jälkeen valssasin samaan putken päähän takaisin ja siitä sitten palkkaus. Liinu tekee kyllä ihan eri vireellä noita juttuja kuin Ransu. No onhan siihen tietysti osannut kiinnittää huomiotakin että mikä on mielentila kun agsataan, ja sekin että Liinu palkkautuu lelua heittämällä ja repimällä, Ransukin nykyään lelua heittämällä ja jopa hieman taistelemalla siitä, mutta alkeiskurssilla se sai enimmäkseen nameja koska lentäväkään pallo ei silloin välttämättä kiinnostanut.

Olin tyytyväinen kumpaankin koiraan ja maltoin pitää Liinun treenit tarpeeksi lyhyenä. Luin tämän päivän Kalevasta pikkujutun oululaisesta kelpiestä, jonka olen nähnyt kisoissa ja joka ilmeisesti lähtee MM-kisoihin syksyllä. Annan vaan niinsanotusti rispektit ko. koiran ohjaajalle, joka jutussa mainitsi että he on treenanneet luultavasti muita MM-kisoihin osallistuvia vähemmän koska hän ei ole halunnut rasittaa nuorta koiraa liiaksi vaativalla treenaamisella. Tuo koira on aika lailla Ransun ikäinen, ja omistaja oli sitä mieltä että nyt se alkaa olla fysiologisestikin aikuinen että treenaamisen suhteen voi alkaa tositoimiin. Ja mun mielestä he on kyllä tehneet hyvää jälkeä, jos eivät ole olleet mitään himotreenareita :) Enhän tiedä, enkä nyt toivottavasti referoinut lehtijuttua kovin väärin, mutta tuli vain hyvä mieli kun olen itse ajatellut samoin; miksi treenata monta kertaa viikossa hullun lailla, kun vähemmälläkin näyttää pärjäävän. Eikä se määrä vaan laatu! Mä sitä paitsi haluan ettei toi koira ole rikki jo muutaman vuoden ikäisenä, saavuttanut kaikkea elämänsä alkutaipaleella ja että sillä säilyisi into ja halu tehdä kaikkea mun kanssa kun sitä ei nuoresta asti kyllästä runsaalla treenaamisella. Kukin tietty tyylillään, mutta se kuva jonka sain tuosta lehtijutusta, antoi vaan niin kannustavan mielen itselle ja ajatuksille että täytyi siitä tähän avautua :) Onnea vain pohjoisen osaamisen pääsemisestä ämämmiin! :D

Keskiviikkona menin kentälle taas kun yksi tuttuni tuli koiransa kanssa myös. Hän oli menossa lähiaikoina näyttelyyn ja halusi ottaa vähän harjoitusta sitä varten. Mittailtiin ja katseltiin hampaita - ja puhuttiin koirista :P Otin sitten vähän Ransun kanssa agijuttuja, lähinnä hyppykuvioita. Rimat medikorkeudessa kun oli lämpöinen ilma mutta pötkäle oli niin innoissaan kun menin estekoppiin että pakkohan sitä jotain oli tehdä. Tehtiin siinä sitten kaiken maailman veivausta, kahdeksikkoa, välistä vetoja, takaakiertoa, sylkkäreitä, poispäinkääntöjä, kaikenlaista. Ransu oli itse asiassa aika pro. Noin rennosti kun ohjaisin kisoissakin, niin meille sais tulla ihan mitä vaan syheröitä vastaan. Ransu oli nimittäin tosi hienosti kartalla mitä milloinkin halusin.

Liinun kanssa otin vain pari kertaa hypyn yli putkeen menoa, että sekin joskus vahvistuisi kun tuntuu että mun vaan aina vain pitää viedä se sinne putkeen. Sais opetella irtoamaan ja hakemaankin sen...

Kentältä paineltiin uimaan - Ransu ui, minä ja Liinu ei. Liinu kävi vähän kahlaamassa. Heittelin uusia vesileluja veteen ja ne sitten kiikutettiin hiekkamontun rinteeseen. Josta minä sain ne loppujen lopuksi käydä hakemassa takaisin... Ajattelin että ei tarvi helteellä sitten sen kummemmin lenkittää kun läkähtyyhän ne. Vielä mitä, kaverukset oli kuin pistoksissa ja juoksivat rinnettä ylös-alas. No siinähän juoksevat, ei tarvinnut edes yllyttää yhtään. Taas meni yks ilta että hurahti. Illalla leivoin vielä seuraavaksi päiväksi töihin viemisiä.

Torstaina Minna tuli hieromaan Ransun. Selässä pientä kireyttä ja muistaakseni toisella puolella lavassa. Ei kuitenkaan mitään kovin kummoista. Hyvä kun kuitenkin kävi. Ransun mielestä vaan hieronta oli tarpeeton kun mikään paikka ei oikein ollut jumissa niin siinä olis sitten ollut parempaakin tekemistä. Se on aina rauhallisemmin silloin kun löytyy jumeja, joiden hieromista pitää ensin yrittää vähän vältellä mutta sitten se melkein nukahtaa kun niitä aletaan hieroa auki ja olo helpottaa :) Kun ei ole jumeja, ei ilmeisesti ole niin raukeaa oloakaan...

Tänään oli aamulla ukkonen ja sitten illalla uudestaan. Aamulla se jyrisi jossain kauempana. Kumpikin oli aamulla portailla sen näköisenä että hyh vesisateella ei kyllä pissata ollenkaan joo mepä tullaankin sisälle tästä... Liinu sitten pissasi olkkarin lattialle puoliksi ryijymatolle, jes. Ransu nosti koipea mielellään heti kun hihnassa vei pihan ulkopuolelle - eikä sade haitannut yhtään. Illalla tein juoksulenkin anoppilaan ja hain auton kotiin. Matkalla alkoi jyristä ja katsoin että nyt on ukkonen nousemassa sellaisesta suunnasta että se voi vaikka tullakin päälle. Lähdettiin käväsemään uimassa ja Ransu ehti yhden kerran hakea lelun ennen kuin mä totesin että nyt lähdetään kotiin. Matkalla salamoi ja jyrinä kuului autoon asti. Ransu oli vähän levoton. Ajoin kotipihaan että otan kissat sisälle ja ajelen koirien kanssa hetken vilpoisessa autossa. Ukkonen oli ihan meidän päällä. Mahtava jylinä ja hienoja salamoita. Ransu oli vähän eri mieltä, mutta sekin itse asiassa oli sitten autossa levottomampi kuin kotona sisällä. Liinu ei ollut moksiskaan, mutta se ei tunnu muutenkaan olevan niin ääniherkkä. Nytkin välkyttelee valoja ja tämä konekin haluaa koko ajan jotain mietiskellä, niin ei oikein kirjoittaminen suju. Taidan siis lähteä raikastamaan omaa oloa suihkun alle :) Onpas ollut kiva kun on ollut pari iltaa niin ettei ole tarvinnut lähteä erityisesti mihinkään. Nyt oon karvakuonojen kans viikonlopun yksin kotona ja maanantaista keskiviikkoon pääsee sitten partasuut paimentamaan :) Lillukin ekaa kertaa, saas nähdä mitä tulee ja vieläkö meillä Ransun kanssa on suunta ylöspäin eikä oteta takapakkia...

Agsatreeniä...

Kävin eilen illalla Ransun kanssa pyöräilemässä 10km ja sen jälkeen piti keksiä Liinullekin jotain kehittävää tekemistä. Niinpä viritin pihalle hyppyesteen ja aloin harjoitella takaakiertoa. Tällä kertaa nakki kädessä, kädellä ohjaten ja käskysanaa toistaen, eikä namialustaa apuna käyttäen. Liinu kyllä menee sinne namialustalle mutta se onkin se pääpointti, sen jälkeen sitä ei kiinnosta hetkeen mikään muu kuin sen alustan ympäristön tutkiminen lisänamujen toivossa. Joten se siitä toiveesta että se siinä samalla hoksaisi mitä se juuri teki sen siivekkeen kanssa... Liinu vaatii enemmän toistoja kuin Ransu, mutta ainakin tällä hetkellä tuntuu esim. istumisen kanssa siltä että minkä se sitten oppii, se pysyy sillä päässä ja se tehdään innolla ja heti. Tai sitten Ransu on vaan jo oppinut että aina ei tuu herkkua, että mitä sitä kiirehtimään... Takaakiertoa hinkattiin molemmilta puolin vuorotellen ja palkkasin vasta kun sieltä takaa hypättiin sen riman ylikin takaisin. Se on jäänyt sen alustan kanssa ihan toissijaiseksi. Liinu teki innoissaan ja pyrin olemaan niin huolellinen ettei tule virheitä. Huomasin että nyt se hoksasi että se on mun kädessä se nakki ja että sitä kättä kuuluisi ehkä seurata. Pyöritin sitä hyppyesteen yli kahdeksikkoa, ja oho, pikkulikkahan osasi. Mikäs ihme se on, seurata nyt kättä jossa tietää olevan makkaraa... Tuo kahdeksikko vaan ei minusta ollut enää ihan helppo.

Siitä rohkaistuneena ajattelin kokeilla josko meiltä sujuisi ekat saksalaiset. SUJUI! Kerta molemmilta puolilta, ei mitään ongelmaa tulla oikealle puolelle, ei pientäkään viitettä että jättäisi hyppäämättä. Köh köh mikäs siinä on koiran opetellessa kun ohjaaja on niin taitava... :P No toinen puoli totta, johan mä toki olen noita hieman enempi hinkannut nyt kuin silloin kun Ransun kanssa oon noitakin alkanut opetella ja ekan kerran kuullut niistä. Näyttää vaan pitävän paikkansa että jos koira(npentu) tietyt asiat osaa niin se osaa automaattisesti "lukea" noita ohjauskuvioitakin. Antillekin esiteltiin meidän taitoja, sitten olikin jo nakkelssoni huvennut ja totesin että enempää ei oteta ennen kuin tulee väsy. Lillu oli niin taitava :)

Tänä aamuna Antti pystytti kentälle perjantain mölliagikisojen kisaavien radan mulle ja Ransulle testattavaksi. Paperilla kun se rata voi olla joko helpompi tai vaikeampi kuin livenä ja jotkut asiat ei toimikaan niin oikeasti kuin miten ajatteli. Enpä nyt voi tähän juuri kirjoittaa mitään sen tarkempaa jos joukossa on lukija joka aikoo osallistua perjantaina kisaavien radalle. Alussa kuitenkin epäilinkin että mun jalkojen asento kertoo Ransulle mikä on seuraava este, mutta että se voi olla liian voimakas signaali ja mennä kädellä ohjaamisen edelle. Niinpä tekikin kuten epäilin ja Ransu lähti tulemaan kuin olisin pakkovalssia tekemässä. Jotain sentään olen jo oppinut että tiesin että noin luultavasti käy. En keksinyt kuitenkaan alkuun muuta tapaa ohjata, siis omasta mielestäni _meille_ järkevää tapaa, joten sijoituin hieman eri tavalla mutta otin vartalon suunnan samoin kuin ekalla kerralla. Ransu tuli kuten pitikin. Mentiin rataa loppupuolelle, jossa sitten tuli eteen tilanne jossa meidän niistot ei onnistunu mitenkään. Ransu otti vaan kieltoa kiellon perään. Minä jo melkein hermostuin että mikseisehyppääonkosekipeämitämäteenväärin!?!? Onneksi mulla on se apusilmä (ja korva) joka totesi tyynen rauhallisena (no ei ihan) että enhän mä edes sano käskysanaa. En niin, ja kun sanoin niin se eka kerralla hyppäsi. Piru vie ei se niin tarkkaa sais olla että jos unohdan/jätän käskysanan hypylle sanomatta että koira ei hyppää. Noh onhan siinä puolensa... Tämä kohta sitten muutettiin helpommaksi, koska vaikka se sitten onnistuikin kun minä muistin käskyttää, niin totesin että tällaisia paikkoja on kolmosluokkien radoilla ja möllikisaradan lopulle se on liian vaikea kuitenkin. Radalla on kuitenkin pari muutakin kohtaa joissa saa kokeneempikin koirakko hieman haastetta. Ransu kävi hieman kierroksilla treeneissä, ei vauhti kyllä mitään tykitystä varsinaisesti ollut, sellaista perus-Ransua, ei löntystelyäkään. Mutta pallosta tuli entinen. Ransu repi sen ensin rikki ja sitten kaivoi kauhean vimman vallassa kaikki täytteet pitkin kenttää. Leluhankintojen lista senkun jatkuu: molemmat kelluvat vesilelut on hukassa, Liinulle palkkalelu ja nyt myös Ransulle uusi ehjä pallo pitäisi hankkia.

Ransun kanssa otettiin vielä puomitreeniä. Enimmäkseen se meni hyvin kun hidastin itse tarpeeksi lopussa. Ransu tietää että sen pitäis olla siinä kontaktilla, ja joitain kertoja kun se juoksi ensin ohi ja Antti sitten hihnalla jarrutti, se kiipesi takaisin kontaktille seisomaan kuten ylösmenokontaktille olisin vaatinut pysähtymään. Jep jep, tiedän, hyllyhän siitä kisoissa tulis. Mutta vaikka se ei pysähtyiskään niin nyt se varmemmin kuitenkin ottaa sen kontaktin. Toinen puoli on huomattavasti parempi kuin toinen, kerran se jopa siltä paremmalta puolelta itse ryösti puomille ja meni koko puomin ja pysähtyi vielä tosi hienosti mihin pitikin. Töitä on vielä edessä sen kanssa mutta kai se siitä vähitellen edistyy...? Heti jos juoksen kovempaa, sillä palaa ihan sama vanha malli, jossa tykitetään puomi läpi ja kosketaan kontaktiin - jos kosketaan. Ransun kanssa tuli taas 5km pyörälenkkiä kun tein lämppäilyt ja jäähdyttelyt matkalla kotoa kentälle ja takas.

Liinulla oli tänäänkin agireenit, harvinaista... Enimmän aikaa se kylläkin harjoitteli kiltisti odottamista, joka sujui niin ja näin. Välillä se oli hiljaa, itse asiassa kuitenkin aika hyvin. Jonkin verran kitinää ja jossain vaiheessa sitä alkoi kyllästyttää se alkoi haukahdella taivaalle. Sen kanssa otettiin pussia. Liinu on nähnyt pussin viimeksi joskus talvella ja joko se on hautunut mielessä tai typykkä on iän myötä rohkaistunut kun pussiin menoa ei nyt tarvinnut empiä. Nostin hiukan kangasta ja Antti lähetti läpi. Viimeisen kerran se tuli kankaan läpi itsenäisesti mun houkuttelun saattamana. Tuli taas mieleen kun ensin otti toisen koiran kanssa ratareeniä ja kikkaili sitten ekstraakin, että mistä se kaikki on lähtenyt liikkeelle kun toisen kanssa vasta opetteli estettä. Liinulle on edelleenkin esitelty vain hyppy, putki, pussi ja A. Eipä ole kiirettä muilla esteillä. Nyt harjoitellaan noita ohjauskuvioita sen kanssa hypyillä, niin jospa siitä sitten olisi helpompi joskus tehdä ratapätkiäkin kun on yhteistä kieltä ohjauksen suhteen? Ja se paikallaan pysyminen pitäisi alkaa sille kans jo vihdoinkin opettaa...

Olin kuulevinani lattialta: "en tarvi!"

Loppuun vielä mainos:

SIEVIN KENNELKERHO JÄRJESTÄÄ    MÖLLIAGILITYKISAT

PE 15.7. KLO 17 ALKAEN

KENNELKERHON KENTÄLLÄ OS. VAHTOLANTIE 5, SIEVI

STARTIT 3E/STARTTI, 5E/2 STARTTIA

MÖLLIEN RADALLA EI KEINUA, KEPPEJÄ EIKÄ RENGASTA + KISAAVIEN RATA JOSSA EM. ESTEET MAHDOLLISIA!

TUOMARINA SANNA S.

Liinu 7kk, pentunäyttely Kemissä 9.7.2011

Liinu täytti kesäkuun lopulla 7kk ja viikonloppuna pääsi ekaan pentunäyttelyyn. Arvostelun jo aiemmin kirjoitinkin, tässä muutama kuva napattu Riikan kuvasivulta, kiitos vain :) Näyttääpäs se kauniilta, itse sitä ei niin näe kun esittää koiraansa. Ihana Lillukka <3

 Itse voisin näköjään kiinnittää vähän huomiota siihen, miten mä palkkaan seisomisesta, kun vuoroin venytän ja vuoroin näytän lytistävän koiraa... Liikkuessa meillä on sellainen dilemma ratkaistavaksi, kun ainakin vielä mun ripeä kävelyvauhti riittää ihan hyvään raviin, mutta ei ehkä myöhemmin? Ja nyt jos yritän vähänkään hölkätä niin Liinun mielestä se meinaa sitä että sekin saa alkaa pomppia innoissaan mun vierellä. Onneksi tämä ei tule olemaan mitenkään tärkeä harrastus niin ei tarvi ressiä repiä tuollaisesta!

Paimennusleirikuvia 20.-22.5.2011

Monta kertaa on ollut tarkoitus laittaa kuvakooste kesän ekalta paimennusleiriltä, mutta ei ole saanut aikaiseksi... Tässäpä sitten muutama kuvanen, poimin Katin ja Sannan kuvasivuilta, kiitos! :)

Kuvaaja Sanna Rautio:

Kuvaaja Kati Kangas:

Tuskin maltan odottaa heinäkuun leiriä... Vieläköhän mahtuisin suorittamaan taipumuskoetta elokuussa...?

Pahuksen 0,64s ja muuta mukavaa

Hups, kirjoittelu jäänyt vaikka länsirintamalla olisikin uutta... Viime viikonloppuna oli KLAG Kokkolassa, ja otettiin Ransun kanssa kokonaista yksi startti sunnuntaina. Osallistuttiin pelkästään hyppyradalle, koska meidän puomi on yhä vaiheessa... Rata ei ollut mikään ylitsepääsemättömän vaikea, ja Ransu oli rataantutustumisen jälkeen mukaan hakiessani aika täpinöissä. Miksikäs muutenkaan kuin siksi että näytin sille miten häkin luona on odottamassa isot palat alatoopia! Päivä ei ollut erityisen kuuma, mutta silti Ransu ei mennyt parasta vauhtiaan. Munkin ohjaamisesta löytyy puutteita, vaikka puhdas rata tehtiinkin. Tosin ärsyttävällä 0,64 sekunnin yliajalla! Kyllä taas tarjoiltiin ekaa LUVAa kakkosista.

Lähdössä katsoin että nyt se onneton jää rappaamaan korviaan ja sitten kun pitäisi radalle lähteä niin se on jo unohtanut että mikä maa mikä valuutta oliko tää sitä agilitya. Menin ottamaan kakkosesteen taakse vastaan, niin perään hiivitään metritolkulla. Meidän täytyy vissiin alkaa tähän kiinnittää huomiota, vaikka toisaalta kovin paha tuo ongelma ei vielä ole kun minähän en edes sano sille mitään kun jätän sen lähtöön - en käske odottaa enkä olla paikallaan enkä seisoa, jätän vain siihen. Enkä ole treeneissäkään käynyt palkkailemassa siitä että pysyy. Kun ei se ole tuota hiipimistä tehnyt säännöllisemmin kuin vasta nyt keväällä/kesällä ja satunnaisia kertoja aiemmin. Ihan innolla se poitsu sitten lähtee radalle ja minä onnistun olemaan jo kolmosesteellä myöhässä ja teen muutenkin vähän huolimattoman ohjauksen. Sitten onkin pakko sanoa aika painokkaasti "TULE!" ettei hyllytetä heti. Periaatteessa jo tuossa kohtaa menetetään helposti se sekunti, pari ajassa. Joku mulle sanoi tuosta takanaleikkauksesta että se hidastaa tosi paljon - en tiedä oonko samaa mieltä siitä että hidastaako tosi paljon mutta tokihan siinä vauhti hidastuu ja ainakaan koira ei käänny ennen hyppäämistä putken suuntaan. Omasta mielestäni valitsin meille sopivimman ohjauksen tuohon esteille 3-5 vaikka moni ohjasikin oikealta puolen ja kieritti tiukasti tuon siivekkeen ympäri. Se olis ollut tietysti vaihtoehto mutta ajattelin että onnistuessaan matka olis ollut lyhyempi ja Ransulle mukavampi kiertää tuo siiveke mikä kierrettiin. Mutta koska olin myöhässä ja ohjaus oli huono, hyppy ei ollut lyhyt vaan meinasi ajautua takaakierroksi. Lisäksi mietin että miten saan vitosesteellä hidastettua ja käännettyä Ransua niin että se tulee putkeen eikä mene renkaalle. Mielestäni takanaleikkaus oli hyvä valinta jaakotuksen jatkoksi, vaikka sekään ei nyt niin kovin paljoa koiraa kääntänyt vaikka ei sinänsä ollutkaan myöhässä.

Hyvin moni koira hyllytti tuossa renkaan jälkeisellä putkella. Ja minä en ymmärrä miten ne ohjaajat sen saakin sinne ohjattua vaikka juoksevat renkaan vasemmalta puolelta. Kävin edellisen putken suulla katsomassa ja renkaan läpi näkee ihan täysin suoraan oikean putken pään. Kuuluttaja sanoi vähän ennen meidän vuoroa että olkaahan tarkkoja siinä, niin ajattelin että no ollaan sitten jos jostain syystä kuitenkin itse tein jonkin virhearvioinnin siinä ja suunnittelin että juoksen vielä vähän enemmän vasempaan renkaan jälkeen. Kunpa mä ensinnäkin edes juoksisin tuonne putkeen lähetyksen jälkeen - mä taas vaan hölkkäilen. Ja se näkyy meidän vauhdissa. En ehdi renkaalla kissaa sanoa kun Ransu on jo putkessa, eli ei sille tullut pieneen mieleenkään rynnätä väärään päähän. Jälkeen päin ajateltuna moni ohjaaja saattaa juuri kohtalon hetkellä vilkaista missä koira tulee, katse putken väärään päähän ja koira kysyy juuri silloin minne seuraavaksi ja katse antaa sitten väärän ohjeen.

Kepeiltä pelkäsin jo kieltoa, siinä meni taas aikaa, eikä ollut mitkään Ransun huippukepit muutenkaan. On sitä menty huonomminkin kylläkin. Seuraavalla hypyllä voisin uskaltaa lähettää vähän kauempaa tönäisemällä sinne esteelle, että hypyn suunta olisi ehkä sitten parempi. Persjättö toimii hyvin ja sitten taas ennen putkea pitäisi ohjata eri tavalla, ei noin pitkälle ja samoin enempi tönäisten ja sitten lähtien jo itse putken suuntaan, koska Ransu hyppää tosi kauas ja käy melkein kehänauhan ulkopuolella. Ja taas menee sekunteja niin että paukkuu. Putken jälkeen valssi on tuhannesosan myöhässä mutta ihan hyvä silti. Takaakierto oikein hienoa Ransua, sanoin sille itse asiassa käskysanan kie-kie jo ennen kuin se hyppäsi niin tiesi ainakin että on takaakierto tulossa ja minä tiesin että nyt on nollaan mahikset että äkkiä vaan maaliin. Kuvaaja taas taputtaa meille ennen maalilinjan ylitystä mutta eihän meillä rimat tipahtele ja ohjasin huolellisesti loppuun asti niin ei otettu kieltoakaan vika esteeltä :)

Saa siis olla tuohon tulokseen ihan tyytyväinen kun ottaa huomioon että on viimeksi kisattu 3kk sitten, oli syyskuun jälkeen ekat ulkokisat ja kisoja edeltäneissä treeneissä meinasi nokka pudota maahan pari kertaa. Tästä on hyvä jatkaa, kun vaan saisi tuon puomin treenattua kuntoon että pääsis taas niille agiradoillekin. Hyvin me pidettiin schapejen mainetta yllä Kokkolassa vaikkakin vain yhden radan voimalla :)

Puomia käytiinkin treenimässä sitten tiistaina. Vaihtelevalla menestyksellä. Ransu malttaa sen kohtalaisesti ottaa jos minä hidastan vauhtia, mutta useimmiten joutuu hihnalla apulainen pysäyttämään. Ja varsinkin jos juoksen yhtään kovempaa ja jos mennään kokonaista estettä. Eli kaukana, kaukana on vielä meidän puomi. Noh, nykyään se sentään ottaa varmemmin sen kontaktin vaikkei pysähtyiskään, onhan sekin joku saavutus että sille on kenties vähän mennyt perille että siihen alas kuuluu koskea. Keinulla meillä on ollut pari kertaa sellaista ihmeellistä alasmenokontaktilta sivuun loikkimista, en oikein tiedä miksi ja mitä sille tekis vai tekiskö mitään. Luultavasti ei... Pari toistoa otettiin tiistainakin ennen kuin tuli hyvä keinu.

Liinun agireenit tiistaina käsitti hyppy-putkea, ensin putkeen ja sitten hyppy ja toisin päin. Siinä on tuolle Lillusterille haastetta että se malttaa sen verran katsoa mitä tekee tai mitä minä teen että menee kaksi estettä peräkkäin :D Ei puhettakaan että sen kanssa voisi tehokkaasti harjoitella mitään ohjausjuttuja, takaakiertokin on täysin namialustan varassa ja käskysana kaikuu luultavimmin kuuroille korville kun mielessä on vaan se että "tuon siivekken taakse se nami jäi, sinne siis" joskus vaikka riman yli eikä siivekettä kiertäen... Ei meillä onneksi kiire ole mihinkään ja enemmänkin näitä vois kotona omilla hyppysiivekkeillä harjoitella mutta kun mä vaan en ole sellainen että harva se päivä treenailisin jotain pientä.

Osa Liinun tiistai-treenejä oli se että tehtiin niin että oli muitakin koiria kentällä. Ja toinen harjoituksen aihe oli se että kentällä pitäis oppia olemaan huutamatta vaikkei itse pääse tekemään ja Ransu pääsee. Talvellahan kieltämisellä ei saavuttanut mitään vaikutusta, nyt aloin komentaa sitä tiukasti siitä kun avasi kiljukaulansa kun tein Ransun kanssa. Ja kävin palkkaamassa välillä kun malttoikin olla hiljaa. Siinä tuli samalla Ransulle lähdössä pysymisharjoituksia ja Liinulle hiljaa olemisen opettelua. Ransun kanssa näytettiin alkeisjatkokurssilaisille malliksi ohjauskuviopätkä, mikä heidän piti kuivaharjoitella ja sitten myöhemmin mennä oman koiran kanssa. Perushelppoa valssausta, takaakiertoa ja persjättöä. Yhdistin loppuun vielä eteenmenon ja Ransuhan oli ihan hieno :) Vauhtia ei ollut kun vissiin vähän oli lämpöinen keli mutta muuten oli ihan innoissaan.

Viikolla kävin 8,5km ja 5km juoksulenkit ja kyllä meinasi lähteä järki. Pitemmällä lenkillä kävin sen verran myöhään että noin 4000 itikkaa meinasi syödä meidät elävältä ja vitosen lenkillä paarmat vei ihan lihapaloja pohkeista ja käsivarsista. Koirat ollut mielissään kun Antti on lomalla ja yksinoloa on minimaalisesti ja illalla vielä on päässyt lenkille metsäautotielle. Se on kylläkin Liinun kanssa kostautunut sikäli että siitä on tullut ihan metsäläinen. Pöhisee ihmisille ja Kokkolassa sunnuntai-iltana koirapuistossa pelkäsi toisia koiria. Ransun kanssa se osaa touhuta, mutta oudot koirat oli ihan hui. Ransu oli oma sosiaalinen itsensä, se nyt ei muuksi muutu vaikka korvessa vain ulkoiltaiskin mutta Liinun kanssa täytyy näköjään ottaa itseä niskasta kiinni ja harjoittaa myös hihnalenkkejä joilla kohtaa toisia koiria ja ihmisiä. Mörköilyt ja murkkuilut varmaan painaa jossain vaiheessa päälle niin ei sen tarvi olla jo valmiiksi kuin mikäkin metsänpeikko :P Tai sitten tämänpäiväinen aluksi esiintynyt ihmisille pöhinä ja jopa haukkuminen oli mörköilyä eikä sitä että me nähdään lenkillä lähinnä puita ja paarmoja... Eilen käytiin uimassa ja vein Liinunkin veteen. Ransu on vähän vesipedompi, se oikein ryntäsi veteen. Kyllä Liinukin lähtee uimaan Ransun perään mutta eihän se perässä pysy ja joutuu uimaan ilman lelusaalista rantaan. Vitsit miten ne oli taas niin kivan näköisiä kun jouduttiin menemään hiekkamontulle soramontun sijasta ja siellä hiekassa kun juoksivat niin sen huomasi autostakin jälkeen päin. Ja pesuhuoneen lattiakaivosta, joka meni tukkoon hiekan määrästä. Kumpikin shampoopesulle kun Liinu piti saada seuraavan päivän näyttelyyn nätiksi. Illalla sitten pestiin ja kammattii ja leikattiin kynsiä ja auottiin ihania pentuturkin takkuja joita nykyään tulee kun selkänsä kääntää. Anti mennä vielä muutama kuukausi niin rupee oleen oikeesti tosi ihana tuo turkki jos se on samanlainen kuin Ransulla!

Tänään oli sitten Liinun eka näyttely Kemissä. Ransu jätettiin Ouluun eläinkotiin päivähoitoon matkalla. Liinu oli sitten 3 siskon ja 2 veljen voimin pentuluokassa edustamassa High Voltsia, joita koiria oli vanhemmasta pentueestakin paikalla eli sisarpuolia. Mä en tiennyt mitä odottaa siitä meidän esiintymisestä, kun oli helle, mutta meidän harjoittelu on ollut niin minimaalista ja luultavasti laadullisesti kehnoa että hävettää melkein. Ei sitä näytä kukaan muukaan tulevan opettamaan niin itseään saa syyttää. Neljän narttupennun joukosta Liinu sijoittui kuitenkin hienosti toiseksi ja sai kunniapalkinnon :) Olen arvosteluun todella tyytyväinen, tuomari tutki Liinun perusteellisesti ja totesi heti alkuun että "tämä on tällainen kevyempi noihin muihin verrattuna", tuomari tiesi että pentuesisaruksia oli enemmänkin kehässä... Ajattelin mielessäni että sehän onkin agikoira ;) Kasvattaja muistaakseni taisi todeta aiemmin Liinua jututtaessaan että onpas Lillukalla kunnon reisilihakset pikkujaloissa :P No pitäähän ne olla että pääsee lujaa ja pysyy isoveikan perässä (jolle varmaan kuuluu osa kiitos niiden lihasten juoksuttamisesta).

Tässäpä Liinun arvostelu kokonaisuudessaan, tuomari Tarja Löfman:

"Mittasuhteiltaan oikea narttupentu, hieman kevyt kuono-osa, pyöreä kallo, tummat silmät, oikean kokoiset hyvinkiinnittyneet korvat, tasapainoiset kulmaukset, kokoon sopiva, hyvä luusto, erinomaiset liikkeet ikäisekseen, käyttää häntää hienosti, vielä hieman löysä edestä, lupaava pentu, esitetään eduksi."

Viimeinen maininta on kyllä hunajaa korville, ollaan sentään pentuluokan mittapuulla ihan hyvin esiinnytty :) Olen kyllä arvostelusta samaa mieltä, Liinu on minusta kaunis ja sillä on hyvät mittasuhteet ja tykkään sen kevyestä luustosta koska paimenkoiran, schapendoesin, kuuluu minusta olla kevytrakenteinen ja liikkua kauniisti. Turkista ja luonteesta ei tullut kommenttia, mutta varmaankin sitten vähän vanhempana. Hyviä arvosteluja tuli sisaruksillekin, joten minusta Riikka saa kyllä olla todella ylpeä kasvateistaan! Jotka minun silmään oli kaikki kauniita ja etenkin mittasuhteiltaan, minä kun en ihan kaikenlaisiin schapendoeseihin silmiäni iske. Ei niistä tässä sen enempää, mutta olin yllättynyt miten tasaisia sisarukset oli tässä iässä, Ransun sisaruksissa taitaa löytyä paljon enemmän tuota koon ja rakenteen vaihtelua ainakin nyt aikuisena. Hyvillä mielin sitten taas seuraaviin näytelmiin, Liinukin sai positiivisen kokemuksen näyttelystä ja tuomarista koska Tarja käsitteli todella hyvin ja lempeästi koiria :)