Liinu Minnan koulutuksessa

Liinu täällä moi, saan kirjottaa ihan ite tän päivän treeneistä. Me lähettiin aamulla Kokkolaan Minna Päivärinnan agikoulutukseen. Mä hoksasin sen tosin vasta hallilla, oli kiva kun Ransu jätettiin kotia. Sinne ne jäi poikain kesken, mä arvelin että isoveikka pitää kurmuuttaa kun tullaan takas, ei se kummiskaan oo ollut kunnolla.

Sillä Minnalla on ollu joku Eetu-niminen schape maxi-luokassa 2000-luvun alkupuolella. Nyt se on jo eläkkeellä, mutta mamma halus heti Minnan koulutukseen kun se kuuli että ois tarjolla schapella kisannut kouluttaja. Me ei kuulemma alunperin mahduttu ryhmään, mutta eilen saatiin peruutuspaikka! Jes, huippua, mun agitauko loppui! Kuukausi melkein ilman aksaa! Oisin mä oikeesti päässy jo ens viikonloppuna treenaan, kun meillä on "KLAG-kenraalit".

Noh, hallilla mä rähisin ja haukuin autossa kun halusin päästä liitään. Mamma älys vihdoin ja viimein tulla hakemaan mut kehiin. Olin aivan into piukeana. Se oli 33 esteen rata, ja mun mielestä aika helppo. Kumma kun tuo ohjaaja vaan antaa välillä mulle vääriä signaaleja. Mä oisin halunnu mennä kunnolla rataa, mut sit mentiin pätkissä ku mamma mokaili. Koskahan sekin oppii...

Mä oisin halunnu tuolla ennen A-estettä mennä puomille, niin käyn siellä vähä kaartelemassa. Kontaktit on vaan niin huippuja. Pakko myöntää, en meinannu malttaa odottaa lupaa lähtä liikkeelle kontaktilta, ni piti sitä sitte vähä ottaa uusiksi. Mä halusin juosta enkä seistä siinä kontaktilla, vaikka normaalisti siitäki saa ihan kivasti palkkaa. Ohjaaja jäi musta vähä jälkeen välillä, ja mä vaan sitte menin sen edellä ja hoitelin hommat. Ne sanoo sitä takaa ohjaukseksi. Mun mielestä perästä ohjaaminen on kuvaavampi nimitys. Mamma suostutteli jonku sivullisen kuvaamaan, kun ei saanu iteltä kuvaajaa mukaan. Mamman kulta Tomi halus jäädä nukkumaan ku me lähettiin ja se toinen oli jossain kalassa.

Mun mielestä mä tein hyvää rataa, mun ohjaaja ei vaan joissain kohtaa osannu päättää, että mennäänkö putkeen vai tehäänkö poispäinkääntö hypylle. Sit se siel nurkassaki hätäili sen putken kans, mä en ehtiny lukita sitä enkä ollu varma että oliks se putkeen ni kävin sit kysymässä. Oli se putkeen, ja seuraavalla kerralla me sit osattiin. Kepit meni hyvin mutta noiden mielestä mä alotin väärästä välistä pujotella. Sit se toka yritys oli niin sekava ettei oikein tiedetty mamman kans kumpikaan että mitä me säädetään. Sit kolmannella kerralla se jäi musta aika paljo jälkeen. Viimeinkin se oppi, miten mut lähetetään kepeille, kyllähän mä koko ajan osasin mutta kai mä sit taas alotin sieltä kakkosvälistä. Se ei kuulemma kelpaa.

Lopussa mä en voi käsittää mitä ne yritti. Välillä ne teki putkijarrua ja palkkas mua putken jälkeen. Siis kun oli se suora putki, ja sit ne kepit näkyi sieltä putkesta. Kai mä nyt meen niille kepeille ku ne sieltä putkesta näkyy! Hoksasin sit aina vaan muutaman keppivälin jälkeen että miks se on selin muhun päin eikä käskytä. Kerran sit menin lopussa (sitä ei oo videolla) sille keppien vieressä olevalle hypylle ja sit sai kovat kehut. Tuli sellanen pikkunen tunne korvan taa, että sinne ois pitäny mennä alunperinki. Mun mielestä piti mennä ihan varmana kepeille. Yhenki kerran, toi yritti olla mua 2-3m edellä, sitten sen vasen käsi oli mua kohti ja se katsoi mua ja huusi mun nimeä, mutta mä kun olen päättäny mennä kepit niin sitte ne kuuluu mennä! Jostain syystä ei taaskaan herunu palkkaa. Niinkun ei siinäkään kohtaa, kun vapautin ite itseni A:n alasmenokontaktilta ja hyppäsin hypyn yli mamman luo. Olin vähän hoomoilasena että mikä meni vikaan? Missä lihapulla?

Video on kauheen pitkä, kun se kuvaaja kuvas kaiken pötköön (toim. huom. oli pyydetty tekemään näin). Mutta näkeepä kaikki miten hienosti mä meen. Outo juttu vaan kun mentiin niin vähän kerrallaan?! Ja sit se Minna neuvoi sitä välillä, ei se kyllä samallai päpättäny kun meidän omatoimitreeneissä, mutta kai se perille silti meni?!

Mä olin aika otettu, kun Minna sanoi, että mä oon paras ja makein schape minkä se on aksassa nähny. Ettei se meinaa malttaa keskittyä katsoon meidän virheitä (niin, mitä virheitä, enhän mä tehny virheitä, ehkä toi ohjaaja sit teki?) kun meidän meno on vaan niin siistin näköstä ja mä oon niin huippu koira. Mulla ois kuulemma pitäny teettää pennut. No, mä en kyllä tiä miksei mulla sit teetetä pentuja, mutta en mä kyl haluis mihinkään mammalomalle jäädä. Nykyään on kivaa kun mä pääsen aina treeneihin, viime vuonna mä en päässy välillä treeneihin vaikka isoveikka pääsi ja mulla oli sillon jotkut tyhmät pöksytkin jalassa. Kai nää sit jotenki liittyy toisiinsa. Sitten se Minna kysyi oonko mä Ruusun tai Unnan pentu, niin mamma ylpeänä kertoi että mä oon niiden siskopuoli. Mun siskot (tai siis siskopuolet) on näköjään maankuuluja! Ja mustakin tulee!

No niin, tässä se video. Huomatkaa erityisesti, miten taitava mä oon, vaikka kyllä mammallekin vois jonku mitalin antaa kun se yrittää välillä pilata mun hyvän suorituksen hätäilemällä.

Paimenessakin oltiin...

Paimennusleirin päättymisestäkin on jo kaks viikkoa, ja seuraava leiri on kahden viikon päästä. Oltiin siis silloin muutenkin aktiiviviikolla paimentamassa, sopivaa vaihtelua agilityn väliin. Vielä kun muistais, mitä me oikeastaan tehtiin. Kuvissa kuvaajana Tuija Laurila.

Joko päästään kohta töihin?

Leiri alkoi perinteisesti maanantai-iltana, ja me asetuttiin jälleen hobitti-majan yläkertaan. Maanantai-iltana leirikaverit uhkaili, että meidät laitetaan kunnon töihin ja että yllätyksiä on luvassa. Olivat kuulemma sanoneet, että onneksi Sannalla on taitavat koirat niin ne voi mennä sinne karitsapaimeneen... Noh, aattelin että odotellaan nyt mihin Sinikka meidät laittaa.

Tuo katse kertoo, että minä olen viisas - ja tiedän sen itsekin.

Tiistai-aamuna selvisi, että sinne karitsapaimeneenhan mä lähden Ransun ja Liinun kanssa, ja mukaan lähtee juoksuinen narttu ja pentu joka on ekan kerran lampailla. Sillä lailla, ei helpoin yhdistelmä ollenkaan. Ransu ja se narttu rakastui toisiinsa, ja mua ärsytti kun mun piti komentaa Ransua koko ajan pois sen nartun kimpusta. Niinkuin karitsoiden paimentaminen ei muutenkin olis mahdottomalta tuntuva tehtävä, niin vielä kun joutuu juoksuisen nartun perässäkin juoksemaan niin se on jo ylivoimaista. Ransu keskittyi välillä töihin, sitten se välisteli painetta ja kuljaili, sitten taas välillä ilmeestä näki ettei taas ole muu kuin pilumielessä. Liinu oli ihan hyvä, se pysyi töissä, yritin käskyttää koiriani mahdollisimman vähän, että saisivat työskennellä itsenäisesti, mutta pakkohan siihen nartun perässä juoksemiseen oli puuttua ja komentaa töihin. Liinulla vaan ei ole vielä leikannut että millaisia voimakeinoja niiden lampaiden liikuttamiseen voi olla, tosin karitsat on niin oma lukunsa, kun niihin ei samat keinot tehoa kuin aikuisten uuhien liikuttamiseen. Ne ei välitä koirasta mitään, koira saa tulla takapuolesta tuuppimaan ja tuijottamaan eteen, että ne liikahtaa edes vähän.

Isolla laumalla työskentelyä.

Karitsat saatiin - tosin niiden itse valitsemaa reittiä pitkin - metsään ja metsästä pois, kaikki tallessa ja ehjinä. Koirat oli aika väsyneitä. Sitten mun piti hakea koirillani iso lauma pienempään aitaukseen, niitä olikin aika porukka, mutta hienosti koirat ne haki. Sitten lajiteltiin varikkohäkkeihin aitausharjotuksia varten osa lampaista ja loput vietiin lampolaan. Muuta en omilla koirillani tiistaina tehnyt, kyllä ne joutui töihin tuossa karitsoita paimentaessa, ja illan ne saikin levätä ja katsella kun toiset teki kuljetusharjotuksia adhd-aitauksessa.

Yksi lammas oli sitä mieltä, että mulle ei ryppyillä.

Annan vaikka Ransullekin kyytiä, jos se yrittää mut saada muiden mukaan!

Keskiviikkona Ransu päätettiin laittaa taas tositöihin ja uusien haasteiden eteen. Se joutui töihin nuoren nartun ja toisen uroksen kanssa, ja niillä ei kemiat oikein kohdanneet. Jouduttiin karahtamaan pojille kunnolla jo heti alkuunsa, Ransu oli tosin sitä mieltä jo siinä vaiheessa että sinä et akka mua määräile, minähän isottelen tolle toiselle koska minä oon kohta jo viis vee ja iso poika ja mulle ei v*ttuilla! Otettiin lampaat lampolasta, ja ne piti kuljettaa adhd-aitaukselle. Siitähän se show taas alkoi. Nartun Ransu antoi olla rauhassa, mutta uroksen kanssa sillä oli vähän koko ajan sellaista peliä että mun piti olla tarkkana ettei mitään konfliktia ala syntyä.

Ransu ei ollut kuitenkaan sitä mieltä, että mulla olis minkäänlaista oikeutta komentaa ja käskyttää sitä, vaan se pisti ihan toden teolla vastaan. Pahemmin kuin ikinä ennen. Työtehtävä oli muutenkin vaativa, koska lampaita oli paljon, meidän piti erotella niistä karitsat, pässit ja pari tiettyä uuhta varikolle. Ransu murisi mulle, ei mitään pikku murahtelua, vaan ihan kunnon kurkku murinaa, hampaat irvessä, ja nosteli ylähuulta ja vilautteli hampaita. Häntä pystyssä se viuhtoi lauman ja mun välistä, kun käskin sen kiertää lauman ja murisi ja ärisi. Jos se olis ollut vieras koira, en olis mennyt lähellekään. Jälkeenpäin ajateltuna sille olis pitäny konahtaa heti kerralla ja alkuunsa ihan kunnolla, nyt vaan sitä jotenkin ajatteli että yrittää vaan painostaa sen töihin, vaikka toinen selvästi pomotti ja uhitteli. Se oli taas yhdensortin valtataistelu mun ja Ransun välillä. Tossa koirassa ihan oikeasti on luonnetta ja voimaa, se vaan pitää saada toimimaan kyseenalaistamatta mun kans yhteistyössä niin siitä on vaikka mihin. Välillä se esittää herkkistä ja pelkuria, kun ei vaan viitsis mennä koviin paikkoihin, vaikka tietää varmasti itsekin ja mä tiedän myös kokemuksesta, ettei ne ole sille mitään. Se kyllä selviää, se ei paljon puskuista välitä, vaan sanoo lampaalle takaisin kovan sanan jos tarve vaatii.

Tästä kuvasta ei ihan välity se uhmakkuus, melkein odotin Ransun purevan tuota sauvaa.

Nyt meidän energia ja aika meni siihen valtataisteluun, eikä itse työhommasta meinannut tulla mitään. Porukka nauroi meille aidan takana, ja mä jo jossain vaiheessa avauduin ja sanoin että "kyllä teitä nyt naurattaa, vaan tulkaapa itte tänne koirinenne niin eipä naurata enää!" Varsinkaan, jos samalla on tuollainen tilanne menossa kuin meillä oli, että Ransu nostelee koipea ja välttelee hommia, minä menen perässä ja komennan töihin, Ransu menee välillä karkuun häntä pystyssä iloisesti jusoten ja välillä katsoo uhittelevasti, murisee, näyttää hampaita ja irvistelee. Tilanne hoitui sitten nopeasti kun pari kertaa annoin lopulta Ransulle paimensauvasta, että nyt perkele töihin siitä ja ole uhittelematta! MINÄ määrään ja SINÄ teet kuten sanotaan. Ettei tule väärinymmärryksiä ja luuloja koiran hakkaamisesta, niin kaks hujautusta aurauskepillä tuossa tilanteessa on sanoisinko aika kohtuullinen keino saada koira ruotuun. Homma alkoi pelittää välittömästi, ja mua ärsytti oma typeryyteni, miksen aiemmin pistänyt sille luuta kurkkuun vaan alennuin taistelemaan.

Se vei kuitenkin Ransultakin voimat, ja sillä ei sitten enää töissä oikein voima riittänyt. Lampaatkin varmaan jo oli tajunneet meidän konfliktin ja koiran arvovalta oli vähän mennyttä. Vaikka Ransu kyllä sitten yritti ihan kunnolla. Vaihdettiin sivusta seuranneet koirat ihmisineen töihin, ja nyt oli meidän vuoro naureskella ja todeta, että itse asiassa me toimittiin hyvinkin järkevästi ja saatiin homma toimimaan... Hieman vahingoniloisena voisi toisaalta sanoa, että se parhaiten nauraa joka viimeksi nauraa ;) Mutta toki minusta nuo tilanteet tuolla aitauksessa isolla laumalla oli meille kaikille erittäin opettavaisia, ja kaikki teki virheitä, joten ei siinä itseään voi jalustalle nostaa. Ne työt vaan näyttää sivusta paljon helpommilta kuin on käytännössä, sivusta on hyvä neuvoa ja naureskella, mutta kun itse joutuu ns. puikkoihin niin eipäs olekaan enää niin helppoa.

 

Aitauksesta pois tullessa Ransu oli aivan rento, ei mitään kaunoja mulle mistään, se oli sellainen kunnioittavampi ja rennompi. Siitä näkee, että koirat kyllä muistaa asioita, mutta ei ne jää tuollaisia miettimään vaan tilanne hoidetaan, jompi kumpi saa tahtonsa läpi ja sitten ollaan taas ihan okei. Ransu on niin saamarin fiksu, ja tosiaan kun sillä on sitä luonnetta, niin sen ei mielestään tarvi aina vaivautua tekemään kunnolla töitä jotka se osaa ja joihin se pystyy. Mutta kun se tekee töitä kunnolla ja mulle päin, niin siihen voi kyllä luottaa ja se on hyvä paimenpoika.

"Nyt poika perhana TÖIHIN SIITÄ!" "Haista vee."

Kyllä mä jo mietin siinä sitä murinaa melkein itsellä itku kurkussa kuunnellen, että sinä jätkä oot entinen koira tän leirin jälkeen ja mä en tuollasta kahtele ja miten voit noin käyttäytyä mua kohtaan... Nämä fiilikset ymmärtää toden teolla sitten, kun sen oman koiran kanssa käy niitä taisteluita, ehkä meillä on niitä enemmän kuin schapeilla näyttäis yleensä olevan. Sitä jotenkin loukkaantuu sen totuuden huomaamisesta, että mikä se oma merkitys sille koirallensa onkaan. Helppo on kuvitella olevansa koiralleen sen elämän keskipiste ja että koira haluaa aina tehdä ja miellyttää parhain päin, mutta tosi toimissa koira voikin yllättää ja pistää haasteen eteen, että oletko sä todella sen arvoinen, että sua kannattaa totella ja sun kanssa tehä yhteistyötä. Tilanne on ihan eri kuin vaikka agilityssa, jossa Ransu tai koirat yleensä, punnitsee onko palkka tarpeeksi hyvä (onko motivaatiota), ei sillä ohjaajalla oikeasti siinä niin suurta merkitystä ole kuin näissä "oikeissa töissä" joihin paimenkoirat on alunperin luotu. Mä sain sen lopulta Ransulle tehtyä selväksi, että kyllä vain, se on niin päin että jälleen kerran sinä olet se joka antaa periksi ja alkaa tehdä oman työnsä. Mutta en usko hetkeäkään, että tuo olisi ollut meidän viimeinen taistelu, se oli kovempi kuin aiemmat, mutta viimeinen se ei varmasti ollut. Tuolla koiralla on älliä ja halu kokeilla rajojaan, se on paljon omanarvontuntoisempi kuin Liinu, ja vaatii että sitä kohdellaan kunnioittavasti ja reilusti, että se voi itse olla nöyrä kumppani. Liinuhan taipuu vaatimusten edessä ja mä väittäisin että esittää herkkistä ja "menee lukkoon" vaatimuksista, mutta sillä on tajua paimentamisesta, sille pitää antaa tilaa käyttää omia hoksottimia niin paljon kuin mahdollista. Sen itseluottamus vaatii rohkaisua vielä paljon, vaikka silläkin on tietyllä tavalla luonnetta, niin se on kuitenkin aika periksiantava ja nöyrä, ja vaikka se on olevinaan kovis, se kuitenkin mieluummin vetäytyy ja tekeytyy pieneksi ja vaarattomaksi/osaamattomaksi.

Iltapäivän ohjelma jatkui sillä, että Liinu ja muutama muu koira (onneksi Liinulle on yks lysti ketkä sen kanssa on töissä, sitä ei toiset koirat kiinnosta ja se ei ole tippaakaan dominoimaan pyrkivä) lähti kuljettamaan lammaslaumaa 3km päähän laitsalle. Tietä pitkin tietysti. Mä päätin, että taas käskytän Liinua mahdollisimman vähän, kehun vain kun se tekee oikein ja ottaa kontaktia työtä tehdessään. Liinu lähtikin itsenäisesti hommiin, ensin oltiin lauman edessä, mutta se oli Liinulle turhan paineinen paikka, se on vielä niin nuori. Sitten kun siirryin itse kulkemaan kymmenisen metriä lauman takana, niin Liinu pysyi siellä lauman takana kuljettamassa laumaa. Aivan loistava pimu :) Liinu loistaa juurikin noissa tilanteissa, joissa se saa itsenäisesti toimia, eikä sitä käskytetä koko aikaa. Se menee siitä käskyttämisestä niin herkästi lukkoon.

Leiristä jäi sellainen vaikutelma, että onhan meistä vaikka mihin, mutta ne omat ongelmat ja kipukohdat on kummankin koiran kanssa. Molemmilla erilaiset. Onhan ne taitavat ja fiksut koirat, ja pystyvät tekemään monenlaisia juttuja, mutta kun musta ois noloa kehua nuo maasta taivaaseen. Kuten sanottua, onhan niillä älyä tuosta hommasta, ja aika vähällä paimentamisella ollaan edetty aika paljon, mutta mitä enemmän tähän hommaan perehtyy, sitä enemmän huomaa niitä kehittymisen paikkoja itsessä ja koirissa. Alussa varsinkin on ollut paljon onnistumisia, mutta sitten kun siihen työhön pitää mennä syvemmälle ja tehdä muutakin kuin kuljetuksia ja kikkailuja muutamalla lampaalla porttien ja siltojen kanssa, niin aletaan punnita sitä todellista paimenkoiraa ja silmää laumalle. Niin omaa laumanlukutaitoa kuin koirankin. Ne pikkupyörittelyt on itse asiassa hyvin helppoja verrattuna siihen kun annetaan vaativampi ryhmä (karitsat, iso ryhmä, itsepäinen uuhi, vanhoja kokeneita uuhia jne.). Sehän tässä leirissä olikin niin mielenkiintoista, lampaiden kanssa työskentelyyn otettiin ihan erilainen ote kuin aiemmin, ja vaikka näennäisesti hommat tuntui "tylsiltä ja helpoilta", niin tuskin kukaan leirillä ollut voi sanoa, että ne olis sitä olleet ja ettei itselle olis tullut uutta oppia ja valaistumistakin.

Ransunnäköinen Ransu kisaamassa

Vaasan agikisat 8.6.2013

Viime viikonloppuna olin Ransun kanssa Vaasassa agikisoissa. Tarkoitus oli pitää "kenraaliharjoitukset" seuraavan viikonlopun SM-kisoja varten. Toiselle radalle lähtiessä muistaakseni kuuluttaja kuulutti jotenkin näin: "Radalle on lähdössä Sanna ja Ransu, joka on aivan Ransun näköinen!" :)

Eka radalta otettiin kymppi, mä ohjaan mielestäni ihan hyvin kepeille, mutta Ransu ei ollut ihan terävänä menossa kepeille, joten kielto. Toinen vitonen tuli puomin alasmenokontaktilta. Treenattiin puomia monta kertaa lämppäesteillä namin kanssa, mutta sitten jotenkin typerästi ajattelin kai Ransun tekevän puomin kuten Liinu, eli sivusuunnassa kestää irrota. No eipä kestänyt, tai ainakin ois pitänyt käskyttää kovemmin, Ransulla oli kiire mun perään ja mulla taas oli kiire päästä puomilta irti, että saan lähetettyä putken peräreikään. Toisaalta, eipä se nolla siihen kontaktivirheeseen kaatunut... Tuomarina oli tuomariharjoittelija Hilpi Yli-Jaskari, ja tykkäsin kyllä tosi paljon hänen radoista.

Toiselle radalle lähtiessä mulla oli epätoivoinen olo parista kohdasta, että miten mä niistä selviydyn. Rata ei ole ihan alusta videolla ja jännäsin, riittikö aika kun nolla tuli. Riittihän se kuitenkin, tais olla jotain -3s. Rata oli ihan hieno, hieman meinasi olla koira ennen keppejä olevalla hypyllä hukassa, että tuleehan se varmasti oikealle puolelle eikä hyppää hyppyä väärään suuntaan. Tulevat joukkuekaverit tuli onnittelemaan hienosta radasta, joten olihan se oltava itsekin tyytyväinen :)

Viimeinen rata oli hypäri, ja mä sanoin rataantutustumisen jälkeen että olipa jotenki helpon ja kivan tuntuinen rata, että varmana kun sanon näin niin sitte se menee ihan päin peetä. Kepeillä meinaan viedä omalla olemisellani putkeen, mutta Ransuun onneksi toimii pelastus ja yleisöstäkin kuuluu että "hieno pelastus!" Sitten meinaan olla putken jälkeen hiukka myöhässä tekemässä pakkovalssia, mutta saan Ransun kuitenkin oikealle puolelle estettä. Sylkkärin jälkeen Ransu on vähän huonosti hypyn takana, joten otin sen huolellisesti sieltä mukaan putkeen. Nuo kaarroksethan ne meinaa venyä ja sitten kun ei ehdi vekkailemaan hypyille niin Ransu hyppää hypyt vähän vääriin suuntiin. Ennen loppusuoraa joudun taas ottamaan sen huolella haltuun, ettei se hyppää samaa hyppyä takaisin. Maaliin tullessa katsoin aikaa, 39s ja risat, että paljonkohan se ihanneaika oli... Onneksi se sitten oli 41s, joten saatiin siltäkin radalta puhdas nolla. JA RANSUN EKA TUPLANOLLA! Tästä on kiva lähteä seuraaviin kisoihin yrittämään nollia, kun SM-nollista se vaikein pala on haukattu heti ekana ;)

Ransulla oli siis aika huikea kisapäivä, pitkästä aikaa kisat, ettei tule kolmelta radalta yhtään hyllyä, ja tosiaan tuo tuplanolla lämmittää aika mukavasti mieltä. Ekalla nollaradalla oltiin sijalla 7, toisella radalla 2. Hävittiin seurakaverille hyppyserti jotain 7-8s, eli ihan selkeästi, mutta kuitenkin, en ois uskonut että niin lähelle päästäis kumminkaan. Onnittelut vielä Antulle ja Frescolle hyppyvalioitumisesta, kyllä mä sen sertin heille suon :) Ja ottihan Kilta kaksoisvoiton nollaradoilla niin ei huono sekään :)

Muutenkin Vaasassa Ransu oli sellainen ihan täpäkkä ja terävä, hirmu hyvin kuulolla ja yhteistyö sujui. Sellaista Ransua parhaimmillaan. Ilma oli aivan mahtava, aurinkoinen mutta ei liian lämmin, Tomi oli kepona, Ransu hieno ja tulokset hyviä. Radat ihan kelpoja sekä koiran että ohjaajan puolelta. Että eipä tarvi ihmetellä miks olin niin hyvällä tuulella kun ajeltiin Vaasasta kotia kohti. Viimeisellä radalla Ransulla oli parhaat kepit, ja tosiaan muutenkin sillä ei ollut yhtään sellaista pellevaihdetta päällä vaan tekemisen meininki. Happy happy :)

Agi SM 15.6.2013

Startattiin perjantaina iltapäivällä Kirkkonummea kohti agilityn SM-kisoihin. Yksilökisoissahan meitä ei tultais näkemään, mutta joukkuekisassa ykköskoirana kyllä. Perillä hotellilla oltiin 23 jälkeen, eipä siinä paljon muuta kun pää tyynyyn, koska herätys olis 6 aikoihin ja kisapaikalla oli tarkoitus olla 7 tienoilla.

Aamulla kisapaikalla pystytettiin teltta, jota Liinu sai "vartioida" kisojen ajan, koska muita kuin kisaavia koiria ei saanut viedä kisapaikalle. Ransu lähti siis joukkueen koirista ekana, ja mulla oli paineet ja kova jännitys meidän puolesta. Arvokisat on aina arvokisat, ja sitten sekin vaikuttaa kun tulokset ei ole vain itselle tai itseltä pois vaan ne vaikuttaa koko joukkueeseen. Anne Saviojan rata oli minusta mukava, ja medien rataa sivusta seuranneena väittäisin että vaikeampi kuin medien rata. Minejä en nähnyt ollenkaan, joten ei käsitystä millainen rata niillä oli. Maksien radalla oli kivoja ansapaikkoja, ja loppujen lopuksi hyllyjä tulikin aika paljon.

Mä olin ihan jäässä alkuradasta, ja onnistuin sössimään Ransun kolmosesteen ohi. Siinä kuitenkin sitten sitä korjatessa olo rentoutui ja rata alkoi mennä ihan hyvin. Ransullakin oli vauhtia aika mukavasti. Keppien jälkeen hyppy ja sitten olis pitänyt mennä puomille, mutta Ransunpa sain vaan laitettua putkeen. Hyppy osoittaa periaatteessa suoraan puomille, mutta kun ottaa huomioon suunnan josta koira tulee ja johon se hyppää ilman vekkaamista, niin koira hyppääkin käytännössä suoraan putkea kohti. Niinpä me sitten hyllytettiin. Loppurata oli ihan hyvä, puomilla en ehtiny tehä valssia, Ransu teki voltin seuraavan hypyn takana, mutta sitten se lähtikin kunnon vauhtiin ja takareunassa olevilla hypyillä tuli kaarroksia mutta oli niissä vauhtiakin :) Loppuun olin suunnitellut ennakoivan valssin ennen loppusuoraa, mutta kun en ehtinyt sitä tekemään/katsonut sitä enää järkeväksi, niin päätin vetää sylkkärillä loppusuoralle. Noita sylkkäreitä mä oon nyt tullu käyttäneeksi muutenkin aika usein, Ransulle toimiva ohjauskuvio ja sillä on sen verran hyvä hyppytekniikka, että se pystyy tarvittaessa tekemään sylkkärin yllättävän pienessä tilassa ja tiukasti.

Meidän joukkue ei loppujen lopuksi saanut tulosta, muut otti kontaktivirheitä, pujotteluvirheitä, kieltoja - ja ankkuria lukuunottamatta hyllyt. Noh, hyviä ratoja me muuten tehtiin. Mua vaan harmittaa nuo virheet kun minusta tuo rata ei ollut niin vaikea kuin moni tuumasi. Tai ehkä mulla vaan oli koira jolle tuo rata sopi, ja jos ohjaaja ois ollut alussa kunnolla hereillä niin olis jäänyt se kielto ottamatta, ja jos ei olis luottanut liikaa koiraan (että se ottaa puomin pelkällä suullisella käskyllä) niin rata olis ollut oikein jees. Turha jossitella, sitä saa tehä loputtomiin jos sille tielle lähtee.

SM-kisat oli kumminkin hienon ja todella raskaan harrastusviikon huipennus, autoon tuli tässä viikon aikana kilometrejä yli 2300, joten nyt on ihan jees ettei tarvi moneen viikkoon lähteä mihinkään kisoihin eikä leireille. Saa koiratkin nyt vähän levätä reissaamisesta.

Ihana maalaiselämä

Ollaan viikko asusteltu maaseudun rauhassa. Mä oon ihan fiiliksissä ja koiratki on onnellisia. Kesä on kauneimmillaan, ilmat on ihanan lämpimiä ja luonto vieressä. Koirille tehtiin viime viikonloppuna oma häkki tuohon pihaan, niin saavat olla työpäivien ajan ulkosalla. Tänään haettiin tutuilta koirankoppi. Siinä pärjäis talvellakin, seinät on 20cm paksut eristetyt ja lattiaan ja kattoon saa laitettua vahvat eristeet. Noh, eipä noista tarhakoiria tule eivätkä ne tule talvella asumaan ulkona. Noh, onpahan kunnon sateensuoja.

Tämä on siltä montulta, jossa ei itse pysty kivikkoisen rannan takia uimaan.

Hiekkamonttuja on vaikka millä mitalla tässä lähistöllä, ja ollaan käyty koko porukalla uimassa melkeinpä joka päivä. Vesi on lämmintä ja niin puhdasta, että itsekin ui mielellään. Ransu on mahdoton vesipeto, se ui paljon ja aivan tohkeissaan. Liinu pitää viedä veteen, mutta sekin käy uimassa lenkkiä muiden mukana. Muutamana päivänä on käyty iltasella tai aamupäivällä pyörälenkkejä, mä oon ajellu 32v vanhalla mummopyörällä noita sorateitä jotka lähtee suoraan tontin vierestä. Kunhan saa Kokkolasta tuotua omat kunnon pyörät tänne niin sitten teen omia pitempiä lenkkejä, tuskin maltan odottaa :)

Tuskin maltan odottaa tulevaa aktiiviviikkoakaan. Tomi lähtee mukaan Vaasaan agikisoihin, ne on Ransun kenraaliharjotukset SM-kisoja varten, ja samalla vois yrittää aloittaa ens vuodeksi sm-nollien keruun ;) Tuleva vuosi tulee ehkä olemaan viimeinen, jolloin mä yritän niitä tavotteellisemmin kerätä Ransulle. Paimentamaan ens viikolla lähden ihan kolmistaan koirien kanssa, tämä se on todellista nollaamista koulujutuista sun muusta. Koirajutut siis :) Ja ylipäänsä, eipä tarvi kuunnella naapurien riitelyä ja pippalointia tai kärsiä muista kerrostaloasumisen haittapuolista. Mun kesätyöt on niin mainiota aivot narikkaan-touhua että se on melkeinpä terapeuttista kun saa olla ajattelematta mitään tai sitten toisaalta on aikaa omille ajatuksille eikä tarvi olla sosiaalinen jos ei huvita tai jaksa.

Että semmoistapa tänne, kaikki treenijutut on ihan jäissä, kunhan vaan ollaan ja nautitaan elämästä. Ja ollaan onnellisia :)