Aikainen lintu madon nappaa

Tuli valvottua yömyöhään kakkuja värkätessä ja tietysti ne suunnitelmat muuttuu kun ei tälle kotileipurille kaiken näköiset kakut kelpaa tarjoiltavaksi. Aamulla oltiin kuitenkin reippaasti 06 jälkeen pystyjalassa ja oltiin jo seittemän jälkeen hallilla. Aurinko oli puoli tuntia aiemmin noussut ja käveltiin koirien kanssa lämppälenkkiä yhdellä pellolla. Uni hävisi silmistä ja rapsakka pakkasaamu sai mielen piristymään. Ja myös se, että uuden opettelu ja opettaminen on aina kivaa.

Ransu kuitenkin aloitti treenit ihan vanhoilla tutuilla jutuilla, ja Liinu oli hallissa odottamassa vuoroa. Ransu teki keppejä ja hyvin tekikin. Ohjaajan vaan pitää muistaa viedä aloitus oikeaan suuntaan päin ja antaa koiralle tilaa ja näköyhteys keppeihin. Muuten menee kakkosvälistä. Ransu teki hienoja keppejä, ja kokeiltiin jos mä palkkaan sen. Ei hyvä, ei toimi Ransulla. Sille lienee parasta että palkka tulee joltain muulta ja siis jostain muualta kun mun kädestä. Kepeiltä jäi kuiteskin ihan onnistunut tuntuma, mutta tiedänpähän miten kepeillä palkkaus jatkuu seuraavalla kerralla.

Liinun eka vuorolla se tutustui okseriin. Eihän se sinänsä ole mikään kovin ihmeellinen este, mutta huomasi kyllä että muutama kerta sillä silti meni hoksata ja hahmottaa, miten ne rimat siinä on. Hyppy piteni ja korottui sitten kun tajusi että menee vähän rimaa hipoen yli. Sen kummempaa sen okserin kanssa ei ollutkaan, ja otin sitä sitten putkien kautta ja vähän myös loivista kulmista. Putken kanssa mä totesin, etten ehdi huutamaan "putkeenputkeen" joten käsky lyheni muotoon "put put" :D Huvitti itseäkin kun huusin että "put put put" :P Liinu oli aivan into piukeana kun eilen ei päässyt treenaan vaikka kävi hallin pihassa ja tänäänkin joutui ensin katsomaan Ransun treenit ja vieläpä sen kun Ransu pujotteli aivan nenän edestä kauheaa vauhtia kohti herkkupalkkaa!

Ransun toinen treenivuoro oli puomia. Kokeiltiin niin, että josko palkka tulis multa. Ei hyvänen aika tätä ei tehdä enää ikinä. Liinun kanssa aion näin kyllä tehdä kun se opettelee koko esteen alusta asti eri tavalla ja johdonmukaisesti, mutta Ransun kanssa niin ei toimita enää ikinä. Mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle. Hyppi sivuun just ennen kontaktia ja vaikka mitä. Mua meinas alkaa nyppimään kun pitikin alkaa säätää. Pakkohan se sitten oli ottaa kuiteskin onnistunut suoritus loppuun. Koko puomi hidastui siitä kun se jäi odottelemaan mua ja mun palkkausta, ja sillä ei ollut väliä juoksinko rinnalla vai perässä niin sivuun se tuli tai loikkasi etuviistoon kontaktin yli silmät mua tapittaen. EI HYVÄ!!!

Pakko käydä ottamassa kyllä puomia perjantai-iltana ja palkata kuten tähänkin asti, apupalkkaajan toimesta, että se suunta olis täysiä loppuun ilman minua tai minun kanssa, mutta sitä kontaktia kohti kuitenkin. Sanoin treenien jälkeen Antille, että sitten kun joskus ollaan kolmosissa niin en ota tuosta puomista niin isoa stressiä, kun en mä niihin serteihin usko. Toisaalta, ne onnistuneet puomin kontaktit on varmaan sitten se meidän yksi tavoite kolmosissa. Huomaako ehkä jotain pientä nousupainetta tässä kun koko ajan on vaan mielessä että sitten kun me joskus kolmosissa... hoidettais nyt ensin se kakkosluokka kunnialla historiaan ja sehän voi olla vaikka kesäkuu kun se tapahtuu!

Liinun toisen vuoron pääasia oli pituuseste. Sillehän on jo loikkaa-käsky ennestään metsälenkeiltä tuttu, joten nyt vaan siirsin sen esteelle. Liinu hyppäis varmaan maksipituudenkin. Aloitin kyllä varmuuden vuoksi minipituudella ja otin esteen takana vastaan, mutta parin toiston jälkeen jo laitoin medipituuden koska toinen hyppäsi niin hurjia loikkia ja oli kuin olisi aina osannut pituusesteen. Koska uusien esteiden opettelu sujui niin kivuttomasti, kerrattiin rengas (virheittä) ja yhdistin sitten pieneksi radaksi 2 suoraa putkea, okserin, renkaan, pituuden ja tavallisen hypyn. Ensin pimeään putkikulmaan, sitten jaloilla suunnan näyttö putken edestä menemällä, okseri, toinen pimeä putkikulma kaukaa lähettämällä, rengas, 90 asteen kääntö pituudelle ja loppuun vielä hyppy. Liinulla jalat vispasi ja vauhtia riitti. Se selvästi nautti kun sai hyppiä ja tykittää, eikä aina tarvi vaan pujotella ja kiivetä. Pidettiin nyt sitten ne lyhyet treenit ja lopetettiin kesken parhaan innostuksen. Liinu oli niin pettynyt kun piti laittaa panta kaulaan ja lähteä :(

Samaiselle pellolle jäähdyttelylenkille ja voi vitsit mikä keli! Joku hiihtäjä kehui ilmaa ja kun oli niin kilttejä koiria. Mullahan onkin, köh köh, toisin kuin eilisellä pariskunnalla jotka siellä pellolla sattui tulemaan vastaan. Pistää vihaksi ihmiset, jotka juoksuttaa irti koiria jotka parin sadan metrin päästä lähtee tulemaan kohti, eikä ihmiset tee mitään ainakaan kieltääkseen ajoissa koiraansa. Onneksi mulla oli eilen mukana vaan Ransu, joka meinasi sekin hermostua kun toinen koira tuli lähelle ärisemään ja haukkumaan. En päästänyt sitä iholle, mutta Ransu kiskoi mua sen verran (se on yllättävän vahva koira kun niin haluaa) etten saanut kunnolla häädettyä sitä toista koiraa poiskaan. Huusin sitten sille pariskunnalle jotka tyynenä sieltä löntysteli tulemaan että "ne koirat vois pitää paremmin hallinnassa!" Tänään lämppälenkillä siellä pellon toisella puolen oli kaksi koiraa flexeissä revetä liitoksissaan kun ne näki mun koirat irti siellä toisella puolella. Liinu murisi vähän ja Ransu vaan katsoi ensin niitä koiria ja sitten mua, ja kun sanoin että "et mene, et varmasti mene" niin se totesi kai että no en sitten ja hölkötteli eteenpäin eikä noteerannu niitä enää mitenkään. Että enkös vaan minä olekin kauhean täydellinen ja mun koiratkin kovin täydellisiä ;) Noh se oli tietysti vitsi, vaikka kieltämättä tänne muuton jälkeen tämän viimeisen puolen vuoden aikana koirat on oppineet monessa suhteessa paremmille tavoille. Ehkä kun ei ole enää omaa pihaa mitä vahtia eikä tilaisuuksia juosta vapaasti räyhäämään kenellekään?

Päivällä kävi sitten paljon vieraita ja koirat oli tosi esimerkillisesti. Pikkulapsenkin taas tapasivat, mutta kummallakin painoi treenit jäsenissä sen verran, että mieluusti vaan nukkuivat. Nyt kyllä pitäis lähteä käymään joku kakunsulattelulöntystelylenkki ja haukata vielä tuota pakastuvaa kevättalven ilmaa :)

Jenni on vaan niin hyvä! :)

Olin Ransun kanssa Jenni Leinon agikoulutuksessa eilen. Taisi olla kolmas kerta Jennillä ja tykkäsin kun hullu puurosta :) Ja taas totesin että mennään Ransun kanssa uudelleen taas kun tilaisuus tulee. Tykkään Jennin tavasta kouluttaa, se sopii Ransulle ja mulle ja me ollaan Jennille jo tuttu koirakko.

Saatiin uusia ideoita ja vahvistusta ens viikonlopun kisoihin. Meillä menee hyvin ja yhteistyö sujuu. Tehtiin hyvää ja puhdasta rataa, paitsi yksi kohta tuotti vaikeuksia. Se oli joku ihan uus juttu mulle. En osaa sitä edes tähän selittää kun en oikein itsekään tiedä mitä mun olis pitänyt tehdä, videolta vaan äsken katsoin mitä mä siinä tein ja se oli ilmeisen väärin ajoitettu, koska Ransu ei mennyt sinne minne piti. Tai siis se meni minne ohjasin, mutta mä ohjasin väärään suuntaan ja -aikaan. Meillä meni eka 8min pätkä siihen, että alussa otettiin 5 ekaa estettä pari kertaa että saatiin kaarrokset kohtuullisiksi, ja sitten hinkattiin esteitä 8-10. Että voi olla vaikeaa, enkä vieläkään ymmärrä, että jos olen jo kerran heittänyt koiran käden ojentamalla hypyn yli, niin miten ihmeessä mä voin sillä kädellä enää "heittää lisää" eli tönäistä koiran vielä yhdelle takaakierrolle. Kun ei itse saa mennä sinne takaakiertoa ohjaamaan, kun sitten ei ehdi koiran alta pois, ja jos käsi on jo ojennettuna niin en vaan käsitä miten sillä enää voi tönäistä enempää. Ransulla oli kiva into ja tekemisen meininki, se suoritteli siellä vähän omia esteitäkin palkkaamisen jälkeen. No siitä oon vaan tyytyväinen, ainakin se halusi tehdä.

Mä tuskailin Jennille, että miten tuo voi olla noin vaikea asia tajuta, että en vaan ymmärrä sitä, vaikka Jenni miten sen mulle kädestä pitäen selitti ja oli vielä itse mun koiranakin. Jenni sanoi vaan että "hyvä että sait jotain treenattavaa, kun te osaatte niin paljon" :) Jennihän syksyllä sanoi, kun olin ekan kerran hänen koulutuksessa, että Ransu on teknisesti taitava ja varma koira. Sehän on kyllä ihan totta, ja se tuli taas todistettua eilen muun radan aikana. Radalla oli 32 estettä, ja mikään muu kohta meille ei tuottanut vaikeuksia, vaikka matkalle mahtui kaikenlaista pyöritystä ja putkijarrujakin, joita ei olla tehty aikoihin. Kepit oli tosi hitaat, kun ei ollut palkkaa ja siinä keppien lähellä haisi joku hyvä haju, koska meinasi nokka pudota maahan jo ennen kepeille vientiäkin. Muuten meidän meno näytti kuulemma hyvältä ja se myös itsestä tuntui hyvältä. Oli niin mahtava ja ihana tehdä taas Ransun kanssa, kun se vaan on oikeasti niin varma koira kun rataa mennään. Ne kohdat missä sen kanssa saa olla jänskässä, on puomin alasmeno ja jos pitäis päästä kepeillä irtoaan sivuun tai eteenpäin niin sitä ei vaan pysty tekemään. Puomia ei kyllä nyt radalla edes ollut.

Ransulla oli aika kiva vauhti, ja tosiaan intoa oli kiitettävästi. Kepit se meni kuin tuulispää kun sai palkan lopussa. Lopuksi siis otettiin vielä nuo kepit palkan kera, että jäi niistäkin sille motivoitunut ja vauhdikas mielikuva. Jennin koulutuksen aikana ei ehditty koko rataa tehdä, mutta jäätiin sitten koulutuksen jälkeen tekemään, ja ainoa oli se yks kohta jossa takkusi. Jos tuo nyt tulis kisoihin ens viikonloppuna, niin ohjaisin sen eri tavalla, koska en ole tuota ehtinyt harjoitella. Ensin se pitäis kyllä itsellekin sisäistää että mitä siinä pitää tehdä ja mihin aikaan.

Yksi sellainen "uusi" asia oli myös pysähtyminen radalla. Rytmityksestä puhuttiin muutenkin ja se oli tuollakin radalla tärkeä juttu, mutta enpä muista että juuri aiemmin olis koulutuksissa pysähtymistä korostettu niinkuin nyt. Tuli ihan uutta ajateltavaa, ja oivallus, että vaikka koira ei olekaan mikään supernopea, niin ei sen kanssa silti tarvi eikä saa eikä pysty liikkumaan koko ajan. On hetkiä, jolloin täytyy tehdä ainakin se mentaalinen pysähdys, ehkä myös ihan konkreettinen pysähdys. Jenni oli myös eka kouluttaja, joka sanoi, ettei haittaa jos on myöhässä, että silloin täytyy oppia kiinnittämään tiettyihin asioihin huomiota, joilla voi sitten pelastaa tilanteen. Ainakin Ransun kanssa ne näytti kyllä toimivan, vaikka ehkä Liinu onkin se jonka kanssa mä enemmän tuun oleen myöhässä. Tosin Ransukin pistää välillä juoksemaan kunnolla, ja kyllä se otti meikäläisenkin kunnon päälle juosta 32 esteen rata.

Tehtiin Ransun kanssa pitkästä aikaa takaaleikkauksia, ja nehän sujui odotettua paremmin. Josko me ollaan sitten noitakin sisäistetty? Varsinkin ensimmäisellä kerralla Ransu eteni niin hyvin, että Jennikin sanoi että sieltä löytyi taas joku ihan uus vaihde kun mentiin viimeiset 10 estettä. Voi että tuli hyvä mieli kun asiat onnistui ja tuntui loksuvan paikalleen. Näistä treeneistä jäi monta hyvää juttua ja onnistumista:

- lähdössä sivulle käskytys ja odottamisen vaatiminen mutta silti innokas lähtö radalle

- takaakierrot

- esteiden hakeminen

- putkijarrut

- keppien haku, autoin sopivasti

- A:n kontaktit

- takaaleikkaukset

- sujuvasti tehdyt niistot

- INNOSTUS ja HALU tehdä ja onnistua mamman kanssa :)

Miten muuten sitä voisi treenien toivoa menevän paremmin, kun on viikko kotikisoihin? Kyllähän meidän meno on sellaista, että jos koira malttaa ottaa puomin, niin ohjaaja on viime aikoina ohjannut sen verran hyvin että on ihan mahdollista nousta kolmosiin. Ei vaan passaa itseä rassata liikaa sillä ajatuksella, vaikka olishan kotikisoissa nousu tietysti kätevää (kaksipäiväiset kisat, kolmoset on eri päivänä) mutta ennen kaikkea hienoa :) Kivaa oli saada Jenniltä hyvää palautetta ja uusi sisäistämistä vaativa treeniaihe.

Liinua en jaksanut enää päivän päätteeksi treenata, joten katsotaan josko se treenataan tänä aamuna heti auringonnousun aikaan (Nyt klo on jotain 00.20). Ransu käy myös ottamassa vielä puomia ja varmaan parit muut esteet hyvällä palkalla ja meiningillä.

Tänään tulee vieraita, joten kyllähän tästä voisi nukkumaan ennättää, kun aamulla pitää treenien lisäksi ehtiä viimeistellä kakutkin...

Treeniä ja lenkkiä

Eilen tehtiin kummankin koiran kanssa omatoimitreenit. Ransulle keppejä ja puomia ja Liinulle keppejä ja A:ta.

Ransu aloitti ja se oli niin oma itsensä kun olla voi. Se oli innokas, iloinen ja taitava. Sen kanssa aloitin kepeillä, ja tarkoitus oli ottaa erilaisia kulmia. Antti oli virittänyt yhtä hyppyä siihen keppien lähelle, siivekkeet oli vähän liian lähellä toisiaan eikä ihan kohdakkain ja rimaakaan ei ollut. Saatiin nauraa vedet silmissä kaksinkerroin - ja vielä kahteen kertaan :D - kun Ransu itse lähettämättä meni siivekkeiden välistä ja hyppäsi niinkuin siinä olis ollut rima vaikkei ollutkaan. Se oli niin huvittavan näköistä :P Ihan olis varmaan ainakin joku 50cm rima ylittynyt ihan helposti. Ransu oli sen näköinen, että "se on hyppyeste, siinä on rima josta pääsee tällaisella loikalla yli, ja vaikka minä en näe sitä niin siinä täytyy olla rima joten mun täytyy hypätä sen yli :) " Sitten toinen katsoo ihmeissään kun mä en pysty lähettämään sitä kepeille kun vaan nauroin noille näkymättömän riman ylityksille.

Loppujen lopuksi Ransu teki tosi hyviä keppejä, kunhan mä vaan oivalsin millä kädellä lähetän. Kesti takana leikkauksen, sivuirtoamisen ja vaikka minkä kun vaan oli se palkka tiedossa keppien päässä... ei tosin tehty ilman palkkaa eli kaikki onnistui ja pujotteluvauhti oli hyvä.

Ransulla oli tauko välissä, ja tauon jälkeen se teki muutamat puomit. Osalla kerroista palkka alustalla ja osalla apupalkkaaja palkkasi pallolla. Hyviä ja nopeita puomeja ja hyviä kontakteja. Eli treeneissä sujuu varmasti kun on palkka tiedossa, vain se palkka pystyy ylittämään sen menemisen halun, joten kisoissahan nämä luultavasti on taas niukin naukin...

Liinukin treenasi ensin keppejä ja se on niihin aivan hulluna. Tällä hetkellä vois sanoa, että kepit on Liinun lempieste ja jos se jonnekin yrittää hakeutua niin kepeille. Sinänsä se on vaaraton este, ettei ole mitään putoamisvaaraa tai ei voi kompuroida rimoihin tai palikoihin mutta en mä nyt tuota oikein hyvällä silti katso. Hyvä että on intoa tehdä, ja varsinkin kepeillä se tuntuu hyvältä koska Ransulle kepit on vähän sellainen paljo-maksat-niin-teen. Aina kun joku este on noin kiva kun Liinulle on kepit, niin ongelmahan se jossain vaiheessa on. Ja kisoissa hylly.

Liinu meni ohjureilla tosi näppärästi, ja otettiin taas kulmiakin mukaan. Pientä haparointia välillä, mutta lähes kaikki toistot hyviä. Välillä se otti kai häiriötä liikaa mun kehuista, ja tuli kepeiltä ulos. Sitten seuraavalla toistolla, vaikken sanonut mitään, se saattoi tulla samassa kohtaa ulos ja katsoa mua että näin tein viimeksikin?! Hyvin se hakee kepit kun ottaa huomioon että oli kolmas kerta ohjureilla. Otettiin muutama ohjuri välistä poiskin, ja aluksi sekään ei ollut ongelma. Parin toiston jälkeen Liinu jotenkin tuntui kiinnittävän yhtäkkiä huomiota siihen ettei kaikkia ohjureita ollutkaan ja jätti ohjurittomat välit pujottelematta ja jatkoi siitä missä oli ohjurit. Eli pientä epävarmuutta kuitenkin oli tehdä keppejä kun ei ollut mitään tukea. Kyllä ne siitä, hyvällä mallilla meidän kepit on!

Nyt pidetään seuraavat treenit väliä keppitreenistä, kun ne on niin liiankin kivat. Mä viritin 3 hyppyä keppien toiseen päähän eri suuntiin ja ajatus oli ottaa hypyn kautta keppejä. Mutta kun se touhu meni siihen, että ne kepit veti niin paljon että koko ajan piti hakeutua joko targetille tai keppien aloitukseen, niin päätin että nytpä tehdäänkin vaan jotain hyppykiemuroita ja tarkoituksella ei mennä kertaakaan kepeille vaikka ne on siinä niin ihanasti tyrkyllä. Alussa kun jätin istumaan tarkoituksena tehdä niisto, niin vaikka välimatkaa oli alle pari metriä, mun käsi vastaanottamassa riman yli ja toinen lähettämässä, niin toinen vaan karkasi kohti targetia jonka luuli olevan jossain keppien päässä. Siinä kohtaa sanoin Antille, että Liinulle loppui tuo targetin käyttö nyt justiinsa sillä lailla että se on ainakaan maassa valmiina. Kepeillä, ja missään muuallakaan. Sillä ei pyöri välillä mitään muuta mielessä kuin "missä on namialusta missä on namialusta missä on..." Palkkasin sen kerran siihen riman eteen kädestä, että edes sain sitä siihen hypylle! Ajatella. Niin yksinkertainen harjoitus, mutta kun ne kepit oli siinä vieressä... Pyörittelin sitten hypyillä ja muutaman kerran piti ottaa tosi lujasti haltuun, kun aina vaan ne kepit... Voi äiti sentään.

Pidettiin sitten ton mun kepon kanssa pikapalaveri ja mä sanelin apupalkkaajalle määräyksiä, että sitä namialustaa ei enää käytetä kuten aiemmin. Se on ollut joillain esteillä hyvä, kun on pitänyt saada ymmärrys että tuonne suuntaan sun on mentävä. Mutta kun asia on opittu ja sitä suuntaa ei tarvi enää osoittaa niin sen käyttö loppuu heti.

A-este oli sitten tauon jälkeen Liinun toinen treeniaihe, ja siellä sovellettiin heti myös ettei ole namialustaa. Käskin myös Antin toiselle reunalle hallia, niin Liinuhan meinasi lähteä sinne. Eli mitä tästä oivalsin? Antti=palkka. Namialusta=palkka. Antti+namialusta=suunta jonne kannattaa mennä koko ajan. Liinu loikki tosi rumasti alasmenojen yli. Ei mitään kunnioitusta kontaktille. Heti kun Antti lähti siitä esteen luota, eli kun Liinun mielestä ei tarvi mennä alas asti kun ei siellä ole mitään eikä tuo joka sen sinne laittaa, ole lähimainkaan. Ovela kakara. Mutta sillä laillapa ei saa palkkaa ja se palkka tulee multa. Kädestä suuhun. Mä olen itsekkäästi sitä mieltä (mutta totuushan se on) että mun pitää olla ainoa ihminen agilityssa joka kiinnostaa. Multa pitää odottaa sitä hyvää eikä keneltäkään muulta. Koiran ei mun mielestä kuulu odottaa ja etsiä sitä mistään hemmetin targetilta minkään esteen alusta tai lopusta tai takaa. Ja jos se oppii, että namialusta => palkka, niin mitä sitten kun sitä alustaa ei ole? Koira tietää, että nyt ei voi saada palkkaa, joten se voi toimia eri tavalla (vaikka hypätä kontaktilta tai pujotella hitaasti). Entäs, kun palkka tulee multa kädestä suuhun? Koiran pitäis oppia, että palkka tulee multa, parhaalta ihmiseltä koko mestassa, ja se voi tulla nyt heti tai se voi tulla ton tai ton esteen jälkeen tai se voi tulla lopussa. Mutta siltä se tulee ja koko ajan kantsii yrittää kunnolla. Hei, kuka osais kertoa tän mun molemmille koirille? Ja vois sanoa vielä, että voi olla varma että ilman palkkaa jää vaan silloin, kun jättää tekemättä jonkin asian oikein jos se pitäisi varmasti osata.

Tulin treenien jälkeen asiaa pohdittuani siihen tulokseen, että Liinu saa valjaat ja hihnan takaisin käyttöön A:lle. Sehän piru vie otetaan se alasmenokontakti. Ylösmenot oli eilen ihan ok. Ja palkka tulee edelleen mun kädestä. Liian helppoahan se oliskin kun kaiken kerralla oikein oppis.

Ens kerralla Ransulla on Jenni Leinon koulutus, ja Liinun seuraavissa treeneissä se opettelee pituuden ja okserin ja sitten aloitetaan tuo A:n alasmenon kertauskurssi. Itse asiassa mulla on varsinkin Liinulle monetkin seuraavat treenit suunniteltuna. Ransun kanssa mulla ei ole sillä tavalla poltetta treenata, kun se on niin kiva ohjattava ja taitava koira, että sen kanssa vois vaan mennä kisoihin ja seuraaviin kisoihin ja seuraaviin... Mutta kun me tykätään Narsun kanssa mennä aksaa treeneissäkin kun meillä on niin kivaa, niin totta kai me aina jotain treenattavaa keksitään. Eilen se "jotain" oli pois päin kääntöä ja sylkkäriä. Sylkkärissä se on tosi taitava jätkä ja lukee hirmu hyvin sen ohjauksen. Pois päin kääntöönkin löysin sen kanssa paremman ajoituksen niin sekin oli aika hyvä. Oon miettinyt, että jos sen kanssa jonkun treeniaiheen haluaisi ottaa työn alle, niin se olisi käännökset ja kaarrokset. Pitää nyt muutamissa kisoissa katsoa, miltä ne näyttää, kun Oulussa ne ei taas olleet pahimmasta päästä meidän historiassa. Sitten jos ottaisi joltain kouluttajalta yksärin tai jotain niiden tiimoilta ja tekis niiden eteen töitä. Pitäähän meillä Ransun kanssakin jokin tavoitteellinen treeniaihe olla ;) Ja jos me tässä kevään aikana noustais kolmosiin, niin siellä olis varmaan ihan kiva kun ei menis mutkat penkan puolelle...

Tänään sitten rentouduttiin luonnon helmassa ja käytiin 10km lenkki. En ollut kolmisin koirien kanssa niin en ehtinyt siinä samalla omia ajatuksiani jäsennellä, niinkun mä yleensä muistelen ja pohdiskelen edellisiä treenejä tai kisoja ja mietin tulevia. Koiratkin tykkäsi kun mentiin rauhallista moottorikelkkauraa eikä tarvinnut väistellä autoja ja eihän me olla tuolla käyty moneen kuukauteen lenkkeilemässä. Nyt ollaan kaikki väsyjä :) Ransu pääsee huomenna taas Minnan hierottavaksi, kateeksi käy!

Liinu luustokuvauksissa

Koirat joutui viettämään tänään melkein 14h autossa. Pakkasin ne aamulla tavaroineen mukaan ja menin itse kouluun pariksi tunniksi. Sitten lähdettiin matkaan kohti Kankaanpäätä. Välillä pysähdyttiin jaloittelemaan ja haukkaamaan happea. Suretti ottaa Ransukin mukaan kököttämään, vaikka sitä asia ei edes mitenkään koskenut. Sille vain ei saanut hoitopaikkaa, ylläripylläri, hiihtolomalla on tungosta... Illalla oltiin sitten 20 jälkeen kotona, ja nyt sekä rauhoitettu tapaus että rauhoittamaton tapaus on aika rauhallisia :D

Kirjoitan ensin pikaisesti maanantaista, kun käytin Liinua 1v rokotuksessa. Talutin sen ensimmäisenä vaakalle, ja ajattelin että se varmaan näyttää jotain 12kg. Yllätys olikin melkoinen, kun vaaka näytti 10,60kg! :O Meidän pikkulikka! Tismalleen samaa lukemaa näytti tänään Ventelän aseman vaakakin. Eläinlääkäri kyllä kehui että on justiin hyvässä kunnossa oleva koira, ei yhtään ylimääräistä mutta ei liian laihakaan. Musta tuntui jo hetken että pidänkö mä nälässä tuota koissua kun se niin vähän painaa. No en kuulemma pidä, vaikka Liinun mielestä varmaan ruokaa saa aivan liian vähän :P Neiti ja hänen pohjaton mahansa... Ilmankos se liitelikin viikonloppuna niin kevyesti kun on noin hentonen typykkä :) Liinu hotki tutkimuspöydältä eläinlääkärin siihen laittamat namit suuhunsa melkein ennen kuin ehti piikkiäkään saada niskaan. Lekuri tykkäsi Lillukasta ja antoi vielä pari ekstranamia. Ei vissiin tarvi kahdesti sanoa, yrittikö joku käyttää sitä viehätysvoimaansa uudelleenkin hyväkseen...

Sitten siihen tämän päiväiseen reissuun Ventelän Karille kuvattavaksi. Mua jännitti ihan hulluna jo aamupäivällä kun olis pitäny koulussa lääkelaskentaan keskittyä. Ajomatkalla jo mietin sitä tilannetta kun ollaan kuvauksen jälkeen katsomassa valoseinältä kuvia ja mitä kaikkia tuomioita sieltä voikaan tulla. Liinulta kuvattiin siis lonkat, kyynärät, olat, polvet ja selkäranka sivusta ja päältä päin. Lonkat ja kyynärät on ihan perus, ne pitäis kuvata joka koiralta. Mä oon halunnut kuvauttaa näiltä olatkin, vaikka ovatkin kevytrakenteisia, mutta kun harrastetaan agilitya jossa paino ja rasitus tulee niin voimakkaasti etupäälle niin haluan tietää myös olkapäiden terveyden. En tiedä mikä tilanne rodussa niiden suhteen on, koska en tiedä ketään muuta koiraa kuin mun omat jolta niitä olis kuvattu (eikä Ransun ja Liinunkaan tulokset ole/tule Koiranettiin). Polvet kai usein tutkitaan tunnustelemalla, mutta samalla ne kuvauttaakin kun kuvataan muutenkin koko koira. Selkäkin on minusta tärkeä, sitäkään en muista äkkiseltään keneltä muulta schapelta kuin Ransulta se olis kuvattu, ja sitäkään tulosta ei tule näkymään Koiranetissä. Huomautan tosin, että minähän en tiedä kaikkea, eli voi olla että noita on muutkin kuvauttaneet ja hyvä niin tietysti jos niin on. Ja onhan joltain voitu tietysti kuvata jonkin vammaepäilyn tai vastaavan takia.

Karin näkemys kuvista oli, että lonkat on selvästi A/A. Kyynäristä toinen on terve ja varmasti 0, toinen on hieman tiiviimpi kuin toinen. Varmistin heti, että onko sillä tekemistä tai liittyykö se jotenkin nivelrikkoon, niin EI liity. Eli kyynärät olis myös Karin mielestä 0/0. Olat ja polvet oli priimat.

Selästä löytyi sitten ne mielenkiintoisimmat asiat. Koirallahan pitäis olla kaulasta hännänpäähän 7 kaulanikamaa, 13 (muistinko oikein?) rintanikamaa, 7 lannenikamaa, ristiluu joka muodostuu kolmesta nikamasta ja häntänikamat. Liinulla on normaalirakenteinen selkäranka rintanikamiin asti, sitten sillä on 8 lannenikamaa ja normaali ristiluu. Sille on siis jostain syystä muodostunut yksi hieman muita pienempi lannenikama nikamasta, jonka pitäisi olla osa ristiluuta. Ristiluu on sitten tavallaan "ottanut" yhden nikaman häntänikamista. Tuo lannenikama on täydellinen lumbalisaatio, eli se on täydellinen ja oikean muotoinen lannenikama. Kari selitti, että niitä tyyppejä on erilaisia, ja saksanpaimenilla tuo on aika yleinen ja etenkin ne epätäydelliset lannenikamat ja epätäydelliset ristiluut jotka sitten voi aiheuttaa ongelmia ja ainakin sen, että koira liikkuu ja seisoo päälle päin nähtävästikin vinossa. Liinulla on kuitenkin niin, että sillä on vaan se yksi lannenikama liikaa, ja lonkkakuvista sitä poikkeamaa ei edes näe. Lonkkakuvissahan näkyy myös selkärankaa suorassa lonkkaniveliin nähden. Kari sanoi että poikkeaman näkee vain laskemalla nikamat, eli koko asia olis jäänyt kokonaan huomaamatta ilman koko selän kuvaamista. Sinänsä sillä ei ole merkitystä paljastuiko se vai ei, koska tuo ei kuulemma tule aiheuttamaan sen kummempia ongelmia Liinulle. Tuo lumbalisaatio on tosin hyvin voimakkaasti periytyvää, ja saksanpaimenilla kun noita selkiä on kuvattu enemmän, niin siellä kuulemma suvun populasta löytyy varmasti muitakin jonkin tyyppisiä lumbalisaatioita jos kuvatulla koiralla sellainen todetaan.

Kysyin Karilta Liinun liikkeistä, niin Kari sanoi että Liinun toiselle ja toiselle puolelle peräpään heittäminen laukatessa voi johtua tuosta ylimääräisestä nikamasta. Silloin perä voi olla ikään kuin vähän holtittomampi tai koira mennä vähän toinen kylki edellä, mutta sekin on harmitonta. Iän myötä ja lihasten kehittyessä se voi tukevoitua. Siis Liinun jännän tyyppinen laukkaaminen voi tosiaan olla esim. äidiltään perittyä, mutta ei välttämättä pelkkänä taipumuksena tehdä asiat jotenkin vaan takana voi olla myös äidillä ylimääräinen lannenikama.

Liinu oli ollut tuon nikaman takia haasteellinen kuvausasentoon laitettava. En tiedä, millaisessa asennossa koira on kuvattaessa, mutta kun Kari näytti roskiin joutaneita otoksia lonkkakuvista, niin kuulemma kun koira oli silmämääräisesti suorassa niin kuvissa paljastui että sen ranka oli miten sattuu. Että he oli saaneet otettua suorat ja hyvät lonkkakuvat ja suoran rangan, koiran oli pitänyt olla ihan omituisessa asennossa kuvauspöydällä. Tässä mun mielestä korostuu sekin asia, että kuvaajan on oltava asiansa osaava ja pätevä. Huonompi kuvaaja ei olis välttämättä saanut Liinun lonkista kunnon kuvia, tai kuvat olis voineet vääristää todellisuutta. Ransun kuvaamiseen meni silloin aikaa 20-25min ja Liinun kuvaamiseen 45min.

Olen helpottunut, että luustokuvat on nyt otettu ja mitään sellaista ei löytynyt, joka laittaisi maailmankuvan ja tulevaisuudensuunnitelmat kokonaan uusiksi. Ei nivelrikkoa, eikä muutoksia jotka todennäköisesti aiheuttaisivat ongelmia myöhemmin. Voidaan siis jatkaa harrastamista hyvillä mielin. Ja kiittää kasvattajaa terveestä koirasta :o) En mä tuota lumbalisaatiota sairaudeksi laske, kun sain selvitystä siitä, millaisesta muutoksesta koiralle vois olla haittaa. Toinen kyynäräkin oli Karin mukaan vähän rajatapaus, että onko se normaali vai onko se hieman tiiviimpi kuin toinen.

Katsotaan, jaksaako tuo neiti tokkura nousta syömään tänään jotain :) Raukka oli aivan ihmeissään ja hädissään aamulla, kun ei saanutkaan aamuruokaa. Säntäili kitisten ja kuola valuen keittiössä, että missä ihmeessä MUN kuppi VIIPYY?! Onhan ne nyt maailmankirjat sekaisin, kun isoveikka saa ruokaa ja MINÄ EN! Mamman täytyy olla SEONNUT! Se EI VOI pitää MUA nälissään! Koko päivän!

Liinu yritti olla kovinkin urhea kun se alkoi heräillä rauhoituksesta. Se kävellä toikkaroi ulkona kuin neljän promillen humalassa, ja nostin sen autoon siksi aikaa kun kävin maksamassa kuvauksen. Sitten nostin sen uudelleen ulos, jos sillä olisi hätä. Annoin Ransunkin tulla vapaana jaloittelemaan. Käytiin vähän siitä parkkikselta kävelemässä ja Liinu yritti muka tohkeissaan mennä Ransun perässä vaikka jalat hädin tuskin kantoi. Tultiin autolle takas ja sanoin että "Ransu, mene autoon". Ransu meni, ja Liinu hyppäsi perässä. Minä höpötin, että olisin minä sinut nostanu... Siihen ne voimat sitten loppuikin. Liinu lysähti mahalleen sammakkoasentoon takaluukkuun ja oli niin veltto etten meinannut saada sille manttelia puettua. Tälläsin sen uinumaan ja löin takaluukun kiinni. Ennen kuin sain kunnolla itseäni kuskin penkkiin, kuului vaikerrusta ja sieltä se tumma karvainen pää taas yritti kurkistaa takapenkin takaa - vain kipatakseen uudestaan unten maille :D

Liinu Stensillä, Day 2

Stensin koulutuksen toinen osa. Herätys aamuvarhaisella, lähtiessä tuntui ettei Liinu ole vielä edes herännyt tähän päivään. Lämppälenkin jälkeen alkoi sitten näyttää jo lupaavammalta, kun hallille oli taas menossa ihan intopiukeana :)

Rata oli taas oikein kiva, ja päästiin harjoittelemaan meille uusiakin asioita. Nimittäin tavallista takanaleikkausta ja viskileikkausta. Liinulle sopii tosi hyvin nuo leikkaukset kun se on Andersin mukaan niin etenevä koira. Ajoitustahan sen kanssa täytyy harjoitella asiassa kun asiassa, ja tänä päivänä erityisesti mun heikkous oli se, etten kykene tekemään asioita tarpeeksi tarkasti ja tarpeeksi nopeasti. Mieluiten vielä yhtä aikaa pitäis.

Lopputulos voi sitten olla tämä; huolimatonta ohjausta ja koirahan lähtee!

Alussa tehtiin niisto, jonka videon ilmeisesti onnistuin sitten vahingossa poistamaan tai jotain... Noh joka tapauksessa niistot ja muut tiukat käännökset on Liinun vahvuus. Toinen on sitten nuo leikkaukset. Jos vauhdista ei puhuta mitään, se kun meinaa kääntyä itseään vastaan kun ohjaaja on liian hidas tekemään asioita. Mun on vaikea keskittyä kokonaisuuteen: oman vauhdin pitämiseen, tarkkaan ohjaamiseen ja koiran rytmin ja vauhdin hahmottamiseen. Joku tuossa kokonaisuudessa meinaa joka kerta pettää.

Tässäpä harjoitellaan sitä leikkaustakin:

Keppikulma oli nyt ohjureilla tehtäväksi hankala. Liinu oli eilisillasta unohtanut muutenkin pujottelun, ja sitä piti hihnalla palautella ensin mieleen. Silti siinä sattui vähän säätöä. Täytyy omissa treeneissä tästä lähin ottaa vaikka kerta tai pari hihnassa ja katsoa miten menee. Jos sujuu niin sitten hihna pois, muuten lisää harjoitusta niin ettei pääsisi virheitä syntymään.

Montakohan videota sitä mahtoikaan löytyä, joissa en ennen takaaleikkausta muista työntää koiraa takaakierrolle, tai ottaa sitä sieltä vastaan... Totesin videoita katsellessani, että mahdoin mä olla turhauttava koulutettava kun ne asiat ei vaan pysyneet päässä edes sen aikaa että olisin kerran saanut ne tehtyä kunnolla. Omiin treeneihin jäi totisesti tekemistä. Noh, työt ei tekemällä lopu agilityssäkään. Anders aina muistutteli, että "eikö me sovittu että teet näin ja näin..." Juu sovittiin, mutta jonkun latvasta se sopimus aina lähti tuulen mukaan...

A-este oli taas aika vauhdikas ja etten sanois lennokas. Liinu loikkii noita ylösmenoja pelottavan korkealle, ja yhdeltä videolta olin katsovinaan että se ihan passuuttaa askelia siihen loikalle. Eli se on vähän niinkuin jäämässä lihasmuistiin se suoritustapa. Entä sitten kun tuleekin niitä vähän voimakkaampia ja voimakkaampia ponnistuksia, niin jopa paukkuu makosasti. Kun tuon pitää kaikki tehdä niin kovaa ja korkealta. Hienoahan se toki on että on intoa ja vauhtia, Anderskin sanoi tänäänkin moneen kertaan, miten etenevä ja nopea koira Liinu on. Kuulemma jos tuollainen rata tulee kisoissa vastaan kuin nyt oli treenirata, niin saan juosta. No olin huomaavinaan jotain sellaista! Sai pistää aika kiitettävää tahtia tossua toisen eteen. Ens kesänä juoksen vaan 200m pikamatkoja? Ja otan aikaa ja syksyyn mennessä ajan pitää olla huomattavasti parantunut.

Mitähän mä muuta tästä päivästä... pistän taas useamman videon niin niistähän sitä sitten näkee miten meillä meni. Oon Liinusta ylpeä, sen kanssa on niin kiva tehdä kun sillä on vaan se yks vaihde eli täysii! ja into ei lopu vaikka otetaan toistoja, päinvastoin melkein vauhti tuntuu kasvavan. Ja kun se tekee kanssa just niinku ohjaan, se ei silti lähde omiaan bongailemaan vaikka se parissa kohtaa irtosikin. Mutta kun on sivullinen tarkkailija, niin sieltä sai heti kuulla että sun käsi se taas teki sitä sun tätä. Mikään muu mua ei turhauta agilitya katsoessa niin paljoa kuin se, että koira omasta mielestään tietää parhaiten mihin mennään ja menee kanssa. Mä tykkään että mennään lujaa ja irrotaan, mutta siihen pitää olla ohjaajalta joku viesti - tahaton tai tahallinen. Piste ja huutomerkki ja vielä alleviivaten.

Hmm mitä jäi viikonlopusta käteen? Se ainakin itselle päällimmäisenä, että oon onnistunut tähän asti ton koiran agi-alkeis-opetuksessa aika hyvin. Se ei turhaan ota nokkiinsa ohjaajan virheistä ja törmäilyistä, ja tekee asiat mieluiten aina täydellä teholla. Kovasti on Läpyskällä intoa ja meininkiä kun päästään hallille. Taitoakin on joihinkin asioihin jo kovastikin, mutta tekemistä riittää. Innolla ja vähän kauhullakin odotan kyllä sitä aikaa, kun se osaa kaikki esteet ja sen kanssa pystyy oikeasti menemään kokonaisia ratoja esteistä riippumatta. Treenattavaa jäi ja ohjaajasta paljastui paljon heikkoja kohtia. Mä voin puolustuksekseni sanoa, että Ransun kanssa niistä monet toimii paremmin. Ei se ole ihan helppoa siirtyä maksikoirasta mediä ohjaamaan ja vielä jos sen koon pienenemisen lisäksi vauhtikin on potenssiin seitsemän. En silti valita, vaan oon ennemminkin ylpeä, että oon osannut tuota otusta näinkin hyvin opettaa. Anderskin tuntui tykkäävän Liinusta, ja Liinuhan nyt on niin symppis että se herättää aina muutenkin katsojissa hilpeyttä. Harmittaa kun poistin vahingossa videon, jossa pyydän Liinua lähtötilanteessa sivulle, ja se esittää koko taitojensa repertuaarin eteen-vasemmalle-viistoon sivulle-istuen-maaten-seisten-häntä heiluen.

Ei siinä paljoa tarvitse itse näyttää omasta mielestään väärin, kun Liinun kokemuksellakin ohjaus tarkoittaa jotain ihan muuta; vekkausta yritin mutta takaakierrollehan se lähti: