8. toukokuuta 2019

Pihatreenikausi korkattu

Mulla on useampikin blogiteksti vaiheessa keskeneräisenä, kirjoitellaan ja julkaistaan niitä sitten kun saan ne valmiiksi... Pihatreenikausikin on oikeastaan korkattu jo muutama viikko sitten, kun oli lämpimämpi jakso ja lumet katosi pihasta.



Meillä on ollut täyttä kisataukoa nyt tähän mennessä 7kk sekä Liinun että Prikan kanssa. Seuraavista kisoista ei ole varmaa päätöstä. Prikka on tehnyt talven aikana parit kunnon ratatreenit ohjatusti Activella, mutta muuten on vaan vähän höntsätty hallilla. Huomaa, että vähempi aksan tekeminen on nostanut Liinun ja Prikan innostuksen asiaa kohtaan ihan nextille levelille. Prikka on ihan innoissaan, tekee vauhdikkaasti ja innokkaasti kaiken mitä pyytää. Liinu on samaten innoissaan ja vauhdin peräänhän ei ole tähän mennessä tarvinnut ennenkään kysellä. Välillä se koittaa selvästi oikein skarpata ja olla hirmu kuuliaisena kun kerrankin pääsee treenaamaan, mutta sitten välillä se intoilu menee ihan yli ja perusasiatkin on tooosi vaikeita malttaa tehä kunnolla.

Alettiin pihatreenit ihan perus etenemistreeneillä, helppoa ja hauskaa suoran tekemistä. Ruuville nostettiin rimaa 20 senttiin, se on ollut nyt treenikorkeus myös Liinulla ja Prikalla. Ruuvi jaksaa tehdä muutaman toiston ihan hyvinkin, sitten sillä karkaa ajatus. Tai väsähtää joko aivot tai kroppa. Se ei tosiaan ole mikään kovin toistonkestävä koira. Katsotaan, helpottaako turkin alas ajaminen asiaa, koska se hakeutuu melko herkästi myös vilvoittamaan itseään. Enemmän taitaa kuitenkin olla aivohiki mikä virtaa. Se ei vielä ole kovin tottunut treenaaja, kun sen kanssa on loppujen lopuksi tehty aika vähän agilitya. Että eipä ihme että helposti väsähtää.

Ekoissa pihatreeneissä teetin niillä myös n. 40-50m mittaisia spurtteja namimaatille. Laitoin ne kuvitellulle viivalle istumaan rinnakkain, namimaatti pihan toiseen päähän ja sinne lähetys. Nelisen toistoa tehtiin kerralla, ja mitä useammas toisto oli menossa, sen selvemmin Liinu oli nopein. Osa sen nopeudesta toki voi olla sen auktoriteettiakin muihin nähden, mutta kyllä minusta näytti että nuoremmatkin lähti ihan tosissaan liikkeelle. Ruuvi etenkään ei ole tuollaista treeniä edes tehnyt aiemmin, että sen kanssa osa hitaudesta verrattuna muihin johtuu varmasti myös harjoituksen puuttumisesta.

Tehtiin myös keppejä, Liinulla ja Prikalla oli 6 keppiä, joten ideana oli lähinnä treenata aloituksia. Keppien jälkeen palkka tuli namimaatista, hitsi miten kätevä vehje! Saa varsinkin Prikan fokuksen kunnolla eteenpäin ja ihan uutta vauhtia pujotteluun. Onhan mulla tuo namimaatti ollut yli vuoden päivät, mutta ihmeen vähän sitä on tullut käytettyä. Nyt kyllä otetaan se aktiiviseen käyttöön! Prikkakin on saanut keppien hakemiseen itsevarmuutta lisää, oikeastaan kaikkeen tekemiseen minusta tämä viimeinen 9kk-12kk on tuonut itsevarmuutta ja intoa lisää. Liinulla on kropanhallinta kunnossa, se kyllä taipuu vaikeisiinkin aloituksiin, mutta kun maltti ei aina tunnu riittävän itsensä kokoamiseen vaan huomaa että se säheltää ja survasee vaan jostain jotenkin sisään ja sitten täyttä höyryä eteenpäin meni oikein taikka väärin.

Entäs ne Ruuvin keppitreenit... Jossain kohtaa talvella taisin kirjoittaa ja olla sitä mieltä, että se alkaa harjoitella kepit kujakeppeinä. No ei taida kuitenkaan alkaa. Talvella hallilla kokeillessa se ei tajunnut ohjureista mitään. Hämmentyi koko ajatuksesta että siellä kujassa ois pitäny mennä... eikä saa pomppia niiden ohjurien yli. Minähän taas en ole yhdellekään koiralle opettanut kujakeppejä, enkä osaa näköjään sitä tehdäkään. Tarvisin sitä paitsi oikeat kujakepit niin siinä ois joku järki. Eilen illalla tein Ruuvin kanssa kotipihalla keppitreeniä irtokepeillä, ja eihän se tunnu tajuavan sitä kujanjuoksua. Tai sen se tajuaa, mutta ei jotenkin hahmota sitä aloitusta etenkään avokulmaan. Vika voi olla minussa ja keppien sijoittelussakin, mutta joka tapauksessa se ei koiraa ainakaan auta jos ohjaaja ei tiä mitä se yrittää tehä. Niinpä nyt Prikan keppien paremmasta sujumisesta innostuneena päätin, että tuo ohjurimetodi mulle ainakin on tuttu. Kokeillaan vielä uudelleen sitä Ruuvin kans, kun on muutama kuukausi vanhennuttu ja viisastuttu.

Niinpä kävin kentällä tekemässä ohjureilla treenin, ja sehän vaikutti lupaavalta. Ehkä me saadaan kepit toimimaan niillä. Paremmin se ainakin alkoi sujua kuin kujalla, joten pitäkööt sen kujan ne jotka haluaa.

Muuten eilisillan treenit tein muutamalla hypyllä ja yhdellä putkella, virittelin ne pihaan ja jäin odottelemaan, montako autoa ajaa kohdalla mehtään kun päät pyörii kun korkkiruuvit että herrajestas mitä se siellä taas touhuaa!? :D Treeni-ideat nappasin Clean runin kirjasta, joka on kyllä siitä kiva kun siellä on samoilla estesijoitteluilla sekä aloittelijan että edistyneemmän harjoituksia. Liinukin muistaa kuunnella hyvin ohjausta, kun tehdään joka kerta eri lailla :P Huono puoli siinä kirjassa on se, että tosi monessa harkassa mukana on pöytä (kirjahan ei ole ihan uusi ja Suomessakin pöytä on sen ilmestymisen aikaan ollut vielä sääntöjen mukainen este), ja sitä on sen luonteen vuoksi vaikea korvata millään muulla eikä aina voi vaan suoraan jättää pois välistäkään. Ruuvikin teki aloittelijan harjoitus-ratapätkiä ihan hyvällä fiiliksellä. Väsyhän se äkkiä ja ympäristön häiriöt kiinnitti huomiota. Tuon kirjan jutut ei tietty ole kaikilta osin ihan tätä päivää, mutta onhan siinä varaa valikoida treenejä. Ja tulee silti varmasti tehtyä aika paljon sellaisia perusjuttuja ettei niistä kyllä haittaakaan ole. Hyppyesteitä vaan pitäis olla kotona enemmän kun 4kpl, ne ei meinaa oikein riittää...

Illan treeneistä jäi kuitenkin aika kivat fiilikset, voishan sitä taas suunnitella kisaamistakin. Tulostakuuta (ja oisko parempi sanoa että tulostavoitettakaan) ei ole!

Ruuvi näyttää olevan juoksussa, joten niiden mentyä ohi näkee sitten, onko tuo haaveilu kuin paljon niistä kiinni. Ruuvillahan on vähän toimimattomat korvat, toki ne voi olla muutenkin tässä 15kk iässä sellaiset. Se tuntuu myös välillä olevan vähän omissa maailmoissaan. Itsenäisyyttähän siitä likasta ei puutu, lenkillä se on oikeastaan hiukan stressaava lenkkikaveri, kun se tekee yllättäen katoamistemppuja. Lähtee vaan jonkun hajun perään, eikä paljon huolet paina tai se että oltiinko porukalla lenkillä ja ajautuuko se nyt miten kauas laumasta. Oon melko varma, että jäljestäminen olis Ruuvin laji. Kun vaan kaikkea ehtis tekemään...

Näyttelyitäkin on parit suunniteltu. Koitetaan käydä näyttäytymässä vähintään H:n arvoisesti, ens viikonloppuna ois Iisalmessa näytelmät ja viikon päästä Luodossa. Sen jälkeen Ruuvilta lähtee tuo paksu karva lintujen pesätarpeiksi :) Melkein uskallan sanoa, että jos Ruuvi itse tietäis saavansa kevyemmän lookin, niin se oottais sitä vähintään yhtä paljon kun minä. Sitten saiskin tulla kesä ja lämpimät :) 



Isotäti ja serkukset.
 

17. helmikuuta 2019

Kun pikku Pippis treenaamaan lähti...

Me tarvitaan Prikan kans ratatreeniä isolla kentällä ja tekee hyvää mennä uusien ihmisten koulutettavaksi. Niinpä Mä oon ilmoittanut Prikan parille Active Dogin treenipäivälle. Kouluttajana Mikko Aaltonen tai Mari Kaplas. Mari ei ole aiemmin mua koutsannu, Mikko on vissiin kerran Ransua ja nuorta Liinua. Myönnän, että aamulla kun lähdettiin ajelemaan Haukiputaalle, ajattelin että nyt katsotaan miten mulle todetaan tai vihjataan, että tuosta ei tuu kyl mitään. Että koira ei ole lajiin syttynyt ja ohjaaja ei saa siihen vauhtia jne. Ihan oli taas mun omia kuvitelmia, enkä oikein tiä mistä moinen tyytymättömyys nousee. Koskakohan Mä hyväksyn sen, että koirat on erilaisia? Ja ihan oikeasti suostun näkemään sen potentiaalin, mikä Prikassa on? Nyt ois sen aika.

Treenirata ei ollu mun mielestä oikeastaan lainkaan vaikea. 24 estettä mielenkiintoista etenemistä. Ei mitään vääntöä, mutta koiralta vaadittiin taitoja ja ohjaajan liikkumisen ja ennen kaikkea liikkeelle lähtemisen ajoitus oli tärkeää. Sorry, kuvaa en laita kun ei ole sallittua, ja videota ei ole. En viitsinyt pyytää ketään kuvaamaan kun ajattelin, etten taas halua katsoa sitä samaa humputtelua. Voi hitto miten tyhmä asenne, oikeasti. Kuitenkin halusin mennä treenaamaan, saada varmaan jonkinlaisen vahvistuksen ettei kannata. No enpä saanut, vaan treeneissä mun käsitys koko Prikan kans tekemisestä koki täyskäännöksen.

Toisten koutsien kans sitä vaan tuntuu menevän kemiat yksiin. Ensimmäisen ratapätkän jälkeen - joka meni ihan ok - mä sainkin kuulla että oltiin ihan hyviä. Ei saatukaan nopeita ja kiihkeitä koiria ohjanneelta hymistelyä. Ei, vaan heti palautetta siitä, että koitapa tehä vähä terävämmin. Eikä vain käskyä tehdä niin ja noin, vaan heti perään huomiot koiran etenemisestä. Ööh, tehtiin n. 7 estettä ja Mari näkee, mikä meidän ongelma on. Mari perusteli mulle, miksi Prikka liikkuu tasaisen lyhyellä laukka-askeleella ja tekee herkästi löysät käännökset. Eli etenee vähä niinku käsijarru päällä. Se ei tiedä, koska pitää kääntyä ja koska saa mennä suoraan. Koska mä kerron sen sille liian myöhään enkä tarpeeksi terävästi. Se valmistautuu tavallaan koko ajan kääntymään. Kokeiltiin uudelleen ja mä koitin tehdä ohjeiden mukaan. Prikka oli heti erilainen. Näytti toimivan siis tällä radalla ainakin.

Sain käskyn lähettää koiraa kauempaa tekemään. Menen ihan turhaan ihan liian pitkälle paapomaan. Se hidastaa koiraa, ei päästä mua ajoissa liikkeelle eikä anna koiran hoitaa osuuttaan. Mun kuvitelmissa Prikka tarvii sen paapomisen koska ku se on sellainen ja tällainen. Ei pahus se ole! Mari sanoi, että tuosta koirasta saa paljon enemmän irti kun tekee pikkasen eri tavalla asioita. Ja ihan totta. Pippis meni ihmeen lujaa ja se oikeasti irtoaakin. Se lukitsee esteitä. Hankalat hyppykulmat on sille viel hankalia, koska mä en ole sen antanu niitä oppia tekemään. Sille on vielä välillä vaikeaa tehdä oma osuutensa virheettömästi, kun mä lähden jo eteenpäin. Prikkahan tulee tosi hyvin ohjauksiin. Ei se sinkoile minne vaan. Se haluaa miellyttää. Mutta sitä voi silti lähettää tekemään ja irrottaa. Mari näki hyviä juttuja sielläkin, mistä mä en ymmärtäny iloita, kuten hienot putki-puomi erottelut irtoamalla ja A-esteen täydellisen tekniikan.

Mari sanoikin heti alussa, että jos joku asia ei onnistu tai sitä ei vielä osaa, se pitää treenata toimimaan. On paljon helpompaa nähdä se kouluttamisen vaiva, koska sitten tietää että koira osaa asian. Ei tarvi joka kerta kisoissa ja treeneissä lähteä ajattelemaan, että ”mun täytyy mennä tuonne varmistamaan, että koira...” vaan tietää, että me osataan tämä ja mä voin lähettää/jättää koiran tekemään ja sen ajan voin itse liikkua eteenpäin.

Radalla oli puomi, meidän semi-murheenkryyni. Ekalla kerralla Pipana loikkasi mun tuplakäskystä huolimatta korkealta. Keskusteltiin Marin kans meidän kontaktiasioista ja Mari vaati oikeastaan valitsemaan pysäri tai juoksari. Ei mitään epäselvää välimuotoa ”juokse mutta hidasta kuin melkein pysähtyisit”. Valitsin juoksarin. Pystyisin helpommin pitämään kriteereistä kiinni. Laitettiin pieni bumberi puomin alasmenolle, ja jopa alkoi kontaktit osua. Ihan näppärä juoksupuomi tuli niinkin yksinkertaisella niksillä. Nyt vaan täytyis askarrella sellainen bumberi itsellekin. Sain myös ohjeeksi jatkon puomin jälkeen, puolista ei erikseen palkkailla, vaan se on este muiden joukossa ja rata jatkuu sen jälkeen. Tarkoitus on, etten luo painetta puomilla, vaan Prikka vaan juoksee, ja bumber ohjaa lihasmuistiin uutta suoritustapaa.

Treenien lopuksi heitettiin Marin kans femma ja mulla oli oikeasti tosi hyvä fiilis. Saatiin nyt yksi konkreettinen vinkki puomille, mitä aletaan kokeilla. Sen lisäksi en saanutkaan ”ihan kiva koira” -palautetta, vaan hyvin perustellut palautteet tekemisen kehittämiseen. Nyt täytyy alkaa hakea asiassa kun asiassa, esteellä kun esteellä, niitä Prikan rajoja ja alkaa venyttää niitä. Hitsi, kun nämä tän päiväiset opit pysyis nyt mielessä ja muistaisin rohkeasti niitä toteuttaa. Prikka ei kuulemma ole minussa kiinni, joten ohjaajankin pitää nyt oppia uutta ajatusta ohjauksiin.

Prikka näyttäytyi mun silmissä ihan eriltä treenien jälkeen kun ennen niitä, ja vain ja ainoastaan positiivisella tavalla.

P.S. Jotain kertonee sekin siitä, miten tärkeitä oivalluksia sain kuulla tänään, että mun oli pakko kirjoittaa nämä heti ylös TABLETTIA NAPUTTELEMALLA 🙃

15. helmikuuta 2019

Vaikka mennyt on mennyttä, muistoista luovu mä en - vuosi 2018

Edellisestä blogipostauksesta on aikaa vuosi, ja siitä ei ole hiljaiselo johtunut, ettei olis mitään kirjoitettavaa. Viimeisen vuoden ajaltahan sitä nimenomaan olis ollut niiin paljon kirjoitettavaa kun jaksaa kirjoittaa. Tehdäänpä nyt niin, että otetaan sellainen tiivis versio kuluneesta vuodesta. Eli tiedossa piiiitkä teksti, koska minähän en osaa kirjoittaa lyhyesti :D

Kuvat: minä, ellei toisin mainita.

Viimeisimmässä postauksessa oltiin menossa Pelloon kisaamaan. Ja niin edelleen. Prikka nousi todella nopeasti kolmosiin, nousu tapahtui Kokkolassa tuplanollavoitolla. Ehdittiin kolmosissakin kerätä tuplanolla ja muutenkin yhtä nollatulosta vaille SM-nollat kasaan. Ei huono.

Tässä videota syksyltä Kuopion kisoista, sateiset ja tuuliset kisat.



Sievissäkin tuuli kovasti, tässä Liinu menee tuulen lailla :)




Oulun kisoissa aprillipäivänä Ruuvi oli ekan kerran mukana. Liinu ja Prikka taituroi siellä kelpo tuloksia:











Tämä on yksi Liinun hienoimpia ratoja:



Prikan eka luva ykkösissä:



Maaliskuun lopulla tehtiin mun talvilomalla reissu Lappiin, halusin ihastelemaan Riisitunturin tykkylumipuita. Ajokeli sattui jokaiselle päivälle, jolloin oli siirtymiä, melkoisen huono. Reissu alkoi Torniosta, jossa oli agikisat. Sieltä jatkettiin kohti Sallaa ja matkan varrella oli tarkoitus käydä Riisitunturilla. Riisitunturille ajellessakin pyrytti lunta, mutta kun oli kerran sinne asti menty niin sittenhän me ei jätetä väliin hiihtolenkkiä. Mulla on OAC liukulumikengät, joilla hiihtelin viime talvena paljon kotimaisemissakin, mutta ne oli oivalliset pelit käydä tunturilla myös pohjoisempana. Koirat vyötärölle flexiin kiinni ja kulkivat perässä suksen jälkeä pitkin. Komeita oli maisemat! Koko aikaa ei edes pyryttänyt.


Riisitunturin tykkylumipuita :)




Jos oli meillä kotonakin paljon lunta, niin kyllä sitä oli Lapissakin! Yövyttiin Sallassa pari yötä, ja käytiin yhtenä päivänä pitkällä hiihtolenkillä. Keli oli aivan upea auringonpaiste ja muutama pakkasaste. Yövyimme tosi mukavassa huoneistossa, jolla oli mukava isäntä. Sallasta suunnattiin vielä pariksi yöksi Saariselälle, takaisin tullessa oltiin yksi yö Liinun kasvattajan luona. Saariselällä oli enimmäkseen ulkomaalaisia turisteja ja vaikka joulusta oli aikaa jo 3kk, joka paikassa paloi vielä jouluvalot ja oli kovin jouluista. Totesin, että tätä lunta näkee kyllä kotonakin, ettei mun tarvi sitä enää Lappiin lähteä ihmettelemään. Nautin paljon enemmän Lapista keväästä syksyyn, kun maisemissa on väriä ja kauniit vesistöt erottuu. Talvella kaikki on sitä samaa valkoista.


Kisapäiviä kertyi molemmille pitkin Suomea kevään aikana aika paljon. Käytiin kauniina kevätpäivänä mm. Sastamalassa, jossa oli kiva kisapaikka koulun kentällä järven rannassa.

Saariselkä



Ysäri-agikisat Nokialla, kuvaaja Minna Jussila.







Minna napsi samalla Ruuvistakin muutaman söpön kuvan:


 

 Kesäkuun alkupuolella mentiin Saariselälle Yöttömän yön agikisoihin, joita voisi jo melkein sanoa perinteeksi, kun oltiin nyt kolmatta kertaa mukana. Aina siellä on ihan omanlaisensa tunnelma ja ne maisemat :) Koirat herätti siellä ihastusta jossain yksinäisessä kulkijassa, joka halusi ottaa meistä kuvia ja lupasi laittaa ne minulle myöhemmin. Kuvat tulikin sähköpostiin ja sain luvan julkaista ne blogissa. Noissa maisemissa mieli lepää.

Näiden kuvien kuvaaja Antti Koistinen.










 


Seuraavana olikin vuorossa agilityn SM-kisat, joissa kisasin molemmilla koirilla rotuyhdistyksen joukkueessa ja Liinu lisäksi yksilöissä. Joukkuekisassa Liinu teki vitosen ja piti joukkueen yhä geimeissä mukana. Prikka hyllytti. Kisapaikkahan oli aivan mahtava, ja sää oli lämmin! Kisapaikka oli minusta erinomainen niin kisaajan kuin katsojankin kannalta. Järjestelyistä ei ole moitittavaa, ja olen tyytyväinen, että tämän vuoden SM-kisat kisataan samassa paikassa.

Joukkuekisan radat:





Suomen Schapendoes ry:n medi-joukkue:



Liinun karsintahypäri sujui tosi hienosti lähes loppuun asti. Kolme estettä ennen maalia Liinu irtoaa väärälle esteelle. Kyllä harmitti. Ja mikä vauhti 7½-vuotiaalla :)



SM-kisat päättyi meidän osalta kunnon helleripuliin. Olin katsomassa kisoja, olisko ollut maksien finaalirata? Koirat odotteli auton takaluukussa, luukku oli siis auki ja auto varjossa, koirilla juotavaa jne. kaikki piti olla hyvin. Helle, stressi tai mikä lie pisti koirien mahat sekaisin, ja niille oli iskenyt ankara ripuli mun poissa ollessa. Ne oli yrittäneet päästä takaluukusta pois, mutta kun se ei ollut onnistunut, niin sitä itteään oli sitten koko takaluukku täynnä. Minä palaan pahaa-aavistamattomana autolle, enkä tiedä itkiskö vai nauraisko. Tein molempia. Ja yökin. Parhaani mukaan siivosin käsipaperilla ja kosteuspyyhkeillä takaluukkua. Mietin, että millä ihmeellä mä saan sen hajun pois ja sotkun siivottua. Sunnuntaipäivä, +29 lämmintä, ilmastoimaton auto ja 500km kotimatka. Onneksi tuolla päin on noita kauppoja enemmän ja aukioloajat laajemmat, joten ajoin lähimpään auki olevaan MustiMirriin ja hain puhdistusainetta ja lisää käsipaperia. Tunsin ihmisten säälivät katseet, kun koirat nökötti varjossa auton vieressä ja minä kuurasin... Normaalisti mä ajan aika pitkiä huikosia pysähtelemättä, mutta nyt oli niin kuuma, että vaikka ajoin ikkunat auki ja "ilmastointi" täysillä, oli pakko pysähtyä tunnin välein vilvottelemaan ja käyttämään koirat ulkona. Iltaa kohti alkoi onneksi vähän viilentyä ja tukaluus helpotti. Jäipähän mieleen, nyt jo naurattaakin, mutta silloin ei.

Sitten olikin jo juhannus ja juhannuskisat Savonlinnassa. Mulla ei oikein kämppäkaverit osuneet kohdalleen, joten ei ollut kovin viihtyisää. Myöskään tuttuja ei pahemmin ollut, joten päätin että tämä juhannusperinne saa nyt riittää ja jatkossa jos juhannuskisoihin suunnataan, niin suunnataan vähän lähemmäs. Tuonne kolkkaan Suomea on jotenkin työlästä ajella :/
 


KLAG kuuluu perinteisesti kesäkisaohjelmaan, ja niin myös tänä vuonna. Tänä vuonna mun kesäloma alkoi myös Klagista, joten se teki viikonlopusta entistä kivemman. Sää suosi jälleen.



Kesälomareissulle starttaaminen olikin sitten vähän vaikeuksien kautta voittoon-tyyppinen. Mullahan oli autosta hajonnut ilmastointi jo toukokuun alussa, ja olin käynyt mm. helteiset SM-kisat, sen Savonlinnan reissun ja Saariselän reissun ilmastoimattomalla autolla. Nyt oli tiedossa pidempi reissu Ruotsin ja Norjan puolelle, ja luvattu todella kuumaa keliä, että ilmastointi olis pakko saada kuntoon. Vein auton huoltoon, ja siitä löytyikin vähä enemmän ongelmia ilmastoinnista. Reissuun lähtö olis ollut keskiviikkona, eikä autoon sais osia sitä ennen. Koko reissu uhkasi peruuntua. Monien vaiheiden kautta tilanne meni siihen, että sain torstaina sijaisauton alle vakuutusyhtiön kautta. Ihan kiva, ilmastoitu citymaasturi, jolle sain poikkeusluvan viedä sen Suomen rajojen ulkopuolelle. Niinpä startattiin torstaina matkaan kohti Rukaa, jossa meille oli varattuna aivan upea kelohirsimökki. Mielellään siellä olis ollut kauemminkin, mutta tällä kertaa reissu jäi yhteen yöhön.



Pyhätunturin juurella +31 astetta.


Porot haeskeli varjoisia paikkoja.

Ensimmäistä kertaa näköalahississä.


Meidän seuraava etappi oli Sodankylä ja siellä agikisat. Yövyttiin pe-su Luostolla Santa's Hotel Aurorassa. Lämpötila huiteli +30 tuntumassa. Mutta kuinkas ollakaan kisapäivänä Sodankylässä: vettä satoi kaatamalla, joka paikka oli märkä. Jotain tuloksiakin taisi tulla. Siitä sitten halkipoikki Suomen Ruotsin rajan pintaan yöksi. Yövyttiin pikkuruisessa, ei paljon vessaa isommassa, mutta edullisessa mökissä. Leirintäalueen isäntä lämmitti ystävällisesti mulle ihanan ulkosaunan.

Maanantaina loikattiin vieraan valtakunnan puolelle ja ajettiin Pohjois-Ruotsin halki Norjan puolelle Narvikiin. Narvikissa yövyttiin yksi yö ma-ti hauskan muotoisessa Scandic Narvikissa. Oltiin jo Suomen puolella käyty Pyhä-tunturilla maisemahississä, ja koirat oli tosi reippaasti kyydissä. Narvikissa oli "hieman" isomman mäen päälle kulkeva maisemahissi, ja sinnehän mä halusin tietenkin. Ja koirat toki mukana. Koko kolmikkohan oli tietenkin mun mukana reissussa, ja kyllä siinä sai Ruuvikin sellaista sosiaalistumista ja luonnetestiä ettei paremmasta väliä. Sen verran paljon tuli uusia kokemuksia: kymmenkunta yöpaikkaa hotelleissa, mökeissä, teltassa; automatkailua, vaellusta, venekyytiä, laivakyytiä... Noh, jutellaan Ruuvista lisää vähän myöhemmin. Maisemat oli sumuisesta säästä huolimatta hienot, ja koirat hyvällä käytöksellään keräsi positiivista huomiota.










Narvikista ajeltiin sitten kohti Lofootteja ja Skrovaa. Meidän yöpaikka tulisi seuraavat kaksi yötä ti-to olemaan Lofoten Beach Glamping. Tätä kohdetta mä odotin koko lomalla eniten ja jännitin eniten. Katselin kartasta kohdetta, ja selvää oli, ettei sinne mene muuta kuin lauttareitti. Koko saarella meni vain muutama kilometri autoteitä, ja leirintäalue olisi ihan eri suunnalla kuin lauttasatama. Autoa ei olisi siis mitään hyötyä maksaa ja kuljettaa Skrovaan. Varsinkin, kun mulla oli tarkoitus käydä toisena päivänä Kvalvika beachilla. Niinpä jätettiin auto Svolvaeriin parkkiin, eihän se auta kun luottaa, että siinä se säilyy satamaparkissa. Pakkasin reppuun vaatteita seuraavaan päivään asti. Eihän mulla riittäisi kolmen koiran taluttamisen lisäksi kädet vielä kahden ison vaatekassin kuljettamiseen. Koirat ruokin ennen venematkaa ja jätin ruuat autoon. Ruokkisin koirat seuraavana aamuna ja iltapäivällä/alkuillasta palatessa jne.

Vene lähestyy leirintäaluetta. Huoltoteltta näkyy.

Kuva rannasta merelle päin.

Voisi sitä ravintolan ikkunasta olla huonommatkin näkymät...

...samoin kuin aamulla herätessä.
Matka Skrovaan oli tarkoitus hoitaa leirintä- ja matkapalveluita käyttävän firman kautta heidän merikelpoisella veneellä. Minä tietysti olin mennyt sinne isoon satamaan, josta se autolautta lähti... Onneksi sen verran osaan englantia, että sain puhelimella ja tekstareilla selvitettyä suunnan, johon meidän pitäisi osata kävellä Svolvaerin läpi. Löydettiin veneelle päästiin matkaan. Kukaan mun koirista ei ole aiemmin ollut minkäänlaisessa veneessä, ja nuorimmasta vanhimpaan meni parhaiten matka. Ruuvi sopeutuvaisena pentuna oli tosi lunkisti, Prikka myös aika hyvin, Liinulle oli kaikista jännittävintä.


Sänky oli ihanan houkutteleva.

Näkymä leirintäalueelle ylempää vuoren rinteeltä oli juuri kuin nettikuvissa.


Prikka nukkui yöt kainalossa :)

Skrovassa oli tosi mukava henkilökunta siinä ravintolassa, jonka omisti sama pariskunta kuin leirintäalueen. Halusin sellaisen "fish and dish" -elämyspaketin, johon kuului matka kalastamaan ja sitten siitä saaliista tehtäisiin mulle ruoka. Jätin koirat pariskunnalle hoidettavaksi, kun lähdin heidän veljen mukaan merelle kalastamaan. En muista enää, mitä kalastettiin, mutta jotain siimasysteemeitä mä opin käyttämään. Saalistakin tuli, monta kalaa! Näin meduusoitakin, toinen seurue oli nähnyt valaita.
Palattiin saarelle ja koirat oli innoissaan vastassa. Näin jälkeenpäin ajateltuna, pitää sitä paljon luottaa ensivaikutelmaan, jonka ihmisistä saa, että jättää ulkomailla ventovieraille ihmisille koiransa yli tunniksi hoitoon. Koirat odotteli ravintolan ulkopuolella terassilla, kunnes sain kolmen ruokalajin illallisen. Jälleen veneeseen, ja meidät vietiin rantaan, jolla leirintäalue oli. Leirintäalueella oli kymmenkunta tiipii-telttaa, joista yhdessä yövyttiin. Sänky oli ihanan pehmeä ja untuvavuodevaatteet oli pehmeät ja lämpimät. Otin koirat viereeni nukkumaan, lämpötila kun laski n. +10 asteeseen yöllä ja teltassa oli kostea ilma.

Minä ja ensimmäinen saaliskala :)
Seuraavana aamuna aamupalan jälkeen saatiin ohjeet, miten leirintäalueelta pääsee saaren halki lauttasatamaan. Käveltiin odottamaan lauttaa ja matkustettiin lautalla Svolvaeriin. Sää oli sateinen, joten ei innostanut lähteä tälle päivälle suunnittelemalleni vaellukselle. Niinpä kiertelin Svolvaerissa kaupoissa muutaman tunnin. Jätettiin jälleen auto satamaan ja mentiin lautalla Skrovaan. Ilma alkoi kirkastua, ja käytiin Skrovan saarella koirien kanssa lenkkeilemässä ja söin jälleen hyvin ravintolassa. Koirat nautti meren rannalla leikkimisestä, ja oli huvittavaa miten ne pärski ja puistatti itseään kun yrittivät juoda suolaista vettä.



Seuraavana aamuna hyvästeltiin ihana leirintäalueen väki ja he kuljetti meidät veneellään Svolvaeriin. Käveltiin taas kaupungin halki, otettiin auto alle ja lähdettiin kohti Lofoottien kärkeä. Mulla oli tarkoitus käydä Å:ssa saakka, mutta vaellusreitti Kvalvika beachille oli sen verran haastava, että väsytti niin etten jaksanut ajatella enää ajamista kauemmaksi, koska oli muutenkin tarkoitus ajaa Ruotsin puolelle seuraavaksi yöksi. Ranta oli vaikuttava ja kaunis. Reitti oli kivikkoinen ja aika vaativa, voin suositella hyväkuntoisille ihmisille ja hyväkuntoisille ja mieluummin ketterille koirille. Pienen kauhun hetkenkin ehdin kokea, kun yhtäkkiä tunsin flexissa nykäisyn, ja taakseni katsoessa Ruuvia ei näkynytkään missään. Ruuvi oli tipahtanut pieneen kallionkoloon, mutta onneksi sain sen niskasta nostettua sieltä pois eikä sille käynyt kuinkaan. Sää sattui myös suosimaan, oli ihanan aurinkoista, ja ehdottomasti kannatti jättää vierailu torstaille.

Ei mikään helpon näköinen patikka edessä.


Ranta-alueella oli kymmeniä telttailijoita.





Aurinko alkoi laskea ja iltakin hieman hämärtyä, kun kurvailtiin vuonoteitä Ruotsin puolelle Abiskohon. Soitin sinne ennalta ja ilmoitin tulevani yöllä. Jättivät meille avaimen valmiiksi respaan, ja pienen etsinnän jälkeen löysimmekin Abisko Mountain Lodgeen. Suihku teki hyvää, nimittäin Skrovassa ei ollut moisia mukavuuksia ja meressäkin niin kylmä vesi, etten edes uimassa tarennut käydä. Suihkun, yöunien ja kunnon aamupalan jälkeen mä olin kuin uusi ihminen. Abiskossa on myös kuuluisa ja hieno maisemahissi, joka tosin ei ollut sellainen kabiinimallinen, vaan pieni perinteinen tuolihissi. Niinpä en voinut ottaa kaikkia koiria mukaan, enkä osannut päättää, kenet ottaisin, joten en ottanut ketään vaan jätin koirat autoon odottamaan. Kokemus oli kyllä jännittävä ja huikean hieno!





Abiskosta ajettiin sitten tylsää metsäistä reittiä Suomeen takaisin (kyllä, olin huolehtinut ekinokokki-lääkitykset ja Ruuvillekin olin hankkinut oman passin, Liinulla ja Prikallahan olikin ne jo, sekä tehnyt Ruotsin tullille netissä ilmoituksen koirista mennen tullen). Reissun lopuksi meillä olisi vielä Pellon Agifästit, ja yövyttiin ensimmäinen yö aivan ihanassa mummonmökissä Puolukkamaan pirteillä. Aivan uskomattoman ihana pihapiiri, ja mökkinaapuriksi sattui puolituttu agiharrastaja, joka miehineen lämmitti ulkosaunan minullekin. Olipahan mahtava antaa koirien juosta vapaana, saunoa, mennä välillä uimaan jne. Olisin voinut tehdä sitä loputtomasti. Jostain syystä olin varannut toiseksi yöksi yöpaikan eri paikasta, joten vielä kerran kasattiin kamat ja siirryttiin Valkea Arctic Lodgeen toiseksi yöksi. Pellossa oli todella lämmin, ja varmaan reissukin jo verotti voimia, koska tuloksilla ei juhlittu. Pellossa nähtiin Ruuvin kasvattajaa + siskoa ja äippää.

Pellosta ajettiin sunnuntai-iltana kotiin. Auto täynnä tuliaisia, reppu täynnä kokemuksia ja muistoja. Halusin tätä lomareissua muistella tarkemmin, koska paikat ja muut äkkiä unohtuu. Oli ihan huikea reissu, koirat oli jälleen kerran täyden kympin matkatovereita. Eihän tuollaiset reissut ja jutut onnistu, ellei koirat ole täyspäisiä ja hyvähermoisia.

Syksyllä kisattiinkin oikeastaan sitten enää lähikisoissa ja piirinmestaruuksista, joissa tällä kertaa jäätiin ilman sijoituksia. Itse asiassa Liinu on tainnut ottaa heinäkuun lopun jälkeen 3 kisastarttia, Prikka muutaman enemmän.

Tässä muutamat poseeraukset kisoista:



Nousu kakkosiin.

Nousu kolmosiin.

Kesällä ja syksyllä aina marraskuulle asti kuljettiin agitreeneissä Kajaanissa. Karjalaisen Mikko meitä ja paria muuta aktiiviharrastajaa koutsasi. Tykkään Mikon tyylistä kouluttaa, kun kehut eikä positiivinen palaute tule aiheetta. Kannustaminen ja rakentava palaute tulee just mulle sopivassa paketissa. Prikan "treenisietokyky", siis millaisia treenejä ja miten pitkiä treenejä se kestää, parani kyllä kesän ja syksyn aikana. Kuntokin nousi, ainakin ohjaajalla. Harmitti ihan vietävästi, että treenit loppui. Mutta aika aikaansa kutakin, niinhän sitä sanotaan. Katsotaan mitä Mikko ja Mari Active dogilla saa meistä irti, tänä viikonloppuna mennään Pippiksen kanssa sinne treeneihin.




https://youtu.be/CVAQcR90uqg

Kisatauolla ollaan oltu lokakuulta lähtien eli kohta 4kk, eikä loppua näy. Katsotaan, josko saisin ensimmäistä kertaa rytmitettyä kautta niin, että nyt on aloitettu peruskuntokausi. Ollaan lisätty ja monipuolistettu liikuntaa, että etenkin ohjaajan kunto nousisi: kävelylenkkeilyn lisäksi ollaan alettu käymään juoksulenkeillä, lumikelien tultua myös potkuttelu ja umpihankihiihto on tulleet mukaan kuvioon. Ruuvi on osoittautunut hyväksi vetokoiraksi!










 


Paitsi agilitya, niin ollaan käyty jonkin verran myös paimentamassa Sivakan tilalla. Enemmän olen keskittynyt Prikkaan, mutta sen kanssa touhu on kyllä aika ailahtelevaista. Välillä mennään paremmin, mutta aika perusasioissa me tahkotaan. Aikataulut ei tahdo antaa periksi käydä useammin, niin tiedä sitten onko ne tauot aina niin hyväksi. Ruuvi on ollut mukana hengailemassa, mutta myös tekemässä pari omaa paimennusharjoitusta.

 


Ruuvi kävi sytyttelemässä töihin Liinun ja Prikan mukana kesällä. Päätin, että vien sen heti ensimmäiseen mahdolliseen paimennustaippariin. Niinhän me sitten mentiinkin, kun Ruuvi oli 7kk 4pv ikäinen. Neiti läpäisi hienosti taipumustestin, ja siitä tuli kaikkien aikojen nuorin schape, joka tuon testin suorittaa.

Ruuvi kävi sisarusten ja sisarpuolten kanssa Pukkilassa paimennuspäivässä sytyttelemässä. Kyllähän se syttyi...

Kuvaaja Tuija Laurila.
Pikkusen moneen kertaan on jo mainittu tuo Ruuvi, ja kyllähän kaveripiiri tietenkin tietää, kenestä on kyse. Ruuvi on siis viralliselta nimeltään Pomppaloikan Lilla Trollboll. Ovat Prikan kanssa serkuksia, ja Liinu on molempien isotäti. Sellainen meidän pikku Kääpä :) Muutti meille Villähteeltä Tuijalta. Solahti laumaan melkein huomaamatta. Liinu ja Prikka otti tulokkaan hyvin vastaan. Ruuvi muutti siis meille ihan maaliskuun lopussa -18. Ruuville tuli helmikuun alussa 1v mittariin. Ruuvi muutti sopivasti keskelle vauhdikkainta kisakautta, ja toisena päivänään kotiutumisesta se oli jo ekan kerran mukana agikisoissa. Ruuvi on saanut ensimmäisten kuukausien aikana sellaisen kylvetyksen kaikenmoisissa paikoissa ja jutuissa, ettei olis pennulle paljon enempää voinut enää tarjota.

Pitihän sitä vauvaa sosiaalistaa, ettei ihan mehtäläinen tule täällä metsän keskellä.

Easy Dogin pentukurssilla väsynyt oppilas.
Mamman mukana kampaajalla.

Töissä. Ruuvi on mun mukana töissä joka toinen viikko yhtenä päivänä. Ja hyvin viihtyy ja on asiakkaiden suosiossa :D

 
Keskustassa kaupunkikävelyllä.


Talkoilemassa ryhmänäyttelyn kanttiinissa :P
Jo ennen Ruuvin meille muuttoa saatiin paljon ihanaa pentusaastetta kuvien muodossa. Ruuvin kasvattaja otti aivan ihania kuvia pennuista. Joka viikko tuli uusi pentukuva jokaisesta aina eri teemalla. Eikö ole upeita kuvia? Kuvaaja Tuija Laurila. Tuijan ottamia kuvia voi ihastella lisää täällä: https://tuijalaurila.kuvat.fi/kuvat/

















Tässä vauhdikkaita kuvia n. kuukausi Ruuvin kotiutumisen jälkeen. Kuvaajana jälleen minä.





Sinne vaan sekaan!

No hui!

Ruuvi menee mukkelis makkelis...

... mutta ei muuta kun ylös!



Kapun viimeinen kevät.
Kapu alkoi sairastaa talven mittaan, ja pienikin liikkuminen meni ontumiseksi ja todennäköisesti sisäelimessä/-elimissä ollut kasvain aiheutti nesteen kertymistä nivelrikon lisäksi. Heinäkuun 18. päivä tuli sitten Kapun aika päästä ajamaan jänöjä ilman kipuja ja vaivoja. Yksi persoona ja symppis luppakorva haudattiin kavereiden viereen omaan pihaan.

Prikka.

No tuohen löysin...



Näin jälkeen päin voi vaan kysyä, mitä tuossa on ollu tapahtumassa.

Kaiken lisäksi Ruuville tuli kuukauden meillä oltuaan ikioma jämtti leluksi. Noh, aika pian tilanne muuttui toisin päin, kun Kajo-jämtti oli kasvaa hujahtanut kuukautta vanhemmasta Ruuvista edelle. Ne oli ensimmäiset kuukaudet kesään asti kuin paita ja peppu. Pysyivät pihalla vapaana, leikittivät ja viihdyttivät toisiaan. Ja keksivät kaiken näköistä kivaa puuhaa. Meidän pihalta löytyi aina jostain jotain sellaista roskaa tai muuta tavaraa, jota en edes tiennyt siellä olevan. Yhdenkin kerran oli kertakäyttögrilli silputtuna pihanurmelle. Vaikka jonkun mielestä kaksi pentua yhtä aikaa samaan huusholliin on ihan mahdoton yhtälö ja sulaa hulluutta, niin ei ollut meillä. Toinen koira oli minun, toinen Tomin, ja molemmilla oli ne omat juttunsa. Pennut väsytti toisiaan riekkumalla keskenään, joten väitän, että tilanne oli win-win niin meidän ihmisten, aikuisten koirien kuin pentujenkin kannalta. Kajokin sujahti laumaan vaivattomasti, ja komea poika siitäkin on kasvanut.



Kuinkahan monta kertaa näin ne päällään samassa paikassa.



Auttakkee!






Ovat yhtään kyseenalaistamatta (ja nauramatta) tosissaan :D

Hetkinen, kuis mun saunatossu löytyy keskeltä pihaa?!

Leikkiä porukalla :)




Haluan sen lelun!


Prikalla on aina vähä nopeammat jalat.

PALLO!!!


Hups ja köps!




Ei saanu kiinni.




Kajo lainasi aluksi tyttöjen pinkkiä huomioliiviä :P


Hirven hajuja nuolukivellä.

Jämtlanninpuolipystykorva.

Näistä kuvista näkee, miten hyvin Ruuvi otettiin laumassa vastaan :) Parissa päivässä pentu sai tulla viereen nukkumaan.













Ruuvin kanssa aloiteltiin heti sen muuttaessa meille naksutinkoulutus ja kropankäyttöharjoitukset tarjoamisen kautta. Se tiesi oikeastaan heti tasapainotyynyn nähtyään, mitä sen kans pitää tehä. Ja puolipallojen. Ja laatikon. Ja niin edelleen. Sillä on ollut noihin jumppajuttuihin juuri oikeanlainen vire ja keskittyminen, se ajattelee mitä tekee. Ruuvista kehittyi taitava hoksaamaan jumppajuttuja, ja siinä samalla tuli vähän sheippaamisenkin alkeita.

 
Etutassut pallon päällä.


Parilla treenillä Ruuvi sai ja saa edelleen itsensä mahtumaan 15 x 15cm kokoiseen vuokaan.




Aivojumppaa tehdään silloin tällöin älypelien muodossa:
Kajokin pääsi osalliseksi älypeleistä :)


Halusin myös totuttaa Ruuvia veteen, että saisin sen sitten kesällä uimaan ja sillä lailla hyvin kuntoilemaan. Lieneekö se innokkuus sitten opettelun ansiota vai geeneissä, mutta kesä uitiin ahkerasti porukalla (mahtavaa, että lähellä on monta hiekkamonttua, joissa voi itsekin uida) ja Ruuvi uiskenteli vielä syksyn viiletessä ihan houkuttelematta...



Kavereiden kanssa leikkiminenhän se parasta on.












Kesällä pihan sulaessa ja ilmojen lämmetessä tehtiin vähän hypyn tarjoamista sekä opeteltiin putkea. Renkaaseenkin taidettiin kerran tutustua, nämä em. esteet kun löytyy kotoa. Parin-kolmen esteen pätkiäkin mentiin, mutta enemmän keskityttiin metsässä liikkumiseen ja uimiseen. Ruuvi ei ole erityisen ahne, eikä erityisen taisteluhaluinen, joten sen motivoiminen on ollut hieman haastavaa tällaiselle, joka on tottunut namit sormineen syöviin koiriin. Syksyllä Ruuvilla oli jonkinlainen vaihe, ettei se enkä minäkään sen kanssa nauttinut agitreeneistä. Ensimmäiset juoksut sekoitti tilannetta. Ruuvi tarvitsi selkeästi aikaa kasvaa. Niinpä jätettiin agility kokonaan pois moneksi kuukaudeksi. Tehtiin vähän temppuja ja mentiin loppuvuodesta rally-toko kursseille. Rally voisi olla Ruuville sopiva laji, se kun osaa keskittyä ja tekee aika rauhallisesti asioita.





Tammikuussa hankin kevääksi kausikortin pieneen kotihalliin, jolloin pääsee omatoimisestikin käymään treenaamassa myös talvella. Palauteltiin tutut esteet mieleen ja on tehty muutaman esteen pätkiä, joissa myös ohjausta tulee. Aika alussa vielä ollaan asioiden opettelussa. Perus hyppyjen ja putkien jälkeen päätin ottaa työn alle kepit ja keinun. Ruuvi olisi ihan pian 1v ja sillä on oikeasti todella kova kunto ikäisekseen + se on kasvunsa kasvanut jo kuukausia sitten. Tietyillä metodeilla myöskään se pujottelu ei suoraan astu heti kuvioon. Monta treenikertaa haettiin ja kokeiltiin eri metodeja alkaa opetella keppejä. Kokeiltiin ensin 2x2 harjoituksia, ja joo, kyllähän Ruuvi niitä tarjosi ja tekikin, mutta sillä on se sheippaaminen ilmeisesti sen verran takaraivossa, että se alkoi parin toiston jälkeen keksiä miten muuten tämän saman asian voisi tehä. Eli toistot ei toimineet vahvisteena opitulle, vaan Ruuvi oletti, ettei tämä voi aina tällaista olla ja alkoi tarjota muitakin variaatioita. Mitkä tietenkin oli vääriä. Sitten kokeilin ohjureita, kun nuo muut on opetettu ohjureilla. Eihän se tajunnu niitä yhtään! Hermot meinasi mennä itselläkin, piti todeta, että palataan siihen 2x2. Koska sillä keinolla ei oikein päästy alkua pidemmälle, juuri tuon Ruuvin omatoimisen sheippaamisen takia, ja koska se teki niin hitaasti miettien, päätin vaihtaa vielä kerran tekniikkaa. Niinpä viime viikonloppuna aloitettiin kujakepeillä harjoittelu, ja siitähän Ruuvi tuntui syttyvän. Vielä kun löydetään hyvä lelupalkka. Pallo se voisi olla, mutta ne pallot, mitä meillä on ja mistä Ruuvi tykkää, näyttää hajoavan tahtia 1 per treenit vähintään, niin jotain muuta on kokeiltava.

Nyt ollaan aloitettu Ruuvin kanssa junnuagi-ryhmässä, jossa ei ole varsinaista vetäjää, mutta kokeneita ohjaajia ja kokemattomia junnukoiria (ylläri!) treenaa yhdessä. Ihan hyvä oppia treenaamaan myös muiden koirien häiriön alaisena. Mä oon miettinyt tuon Kääpän "agilityideologiaa", ja tapoja joilla sille asioita opetan. Se on mun mielestä aika kroppatietoinen juniori, joka on oppinut tekemään asioita myös tarjoamalla ja sheippaamalla. Niinpä oon tuuminut, että kokeilen opettaa sille mahdollisimman monet asiat tarjoamisen, sheippaamisen ja takaperin ketjuttamisen kautta. Joku, jolla on tilaisuus opiskella huippujen opissa, voi lähteä jostain ihan toisesta näkökulmasta, mutta mä haluan nähdä, mitä voi noilla ajatuksilla saada aikaan. Ja ennen kaikkea mä haluan kehittyä ohjaajana ja kouluttajana tekemällä asioita eri tavalla kuin aiempien koirien kanssa. Toistaiseksi lähes kaikessa olen lähtenyt Ruuvin kanssa liikkeelle eri tavoin kuin aiempien koirien.

Liinukin aloitteli helmikuussa rally-tokoilua, ja sen kanssa kun on jo monen monta vuotta harrastushistoriaa takana, niin sehän alkoi sujua aika kivasti heti alusta alkaen. Ei mulla tavoitteet tähdissä ole, mutta kyllä mä vähä innostuin ajatuksesta kokeilla sen kans kisaamista. Liinu on mielissään, kun pääsee mun kans kahdestaan treeneihin. Prikkahan oli tuossa Ruuvin rally-tokon jälkeen agin ratatreenikurssilla, ja sai siinä kahdenkeskistä aikaa, kun muut jäi kotiin. Nyt on Liinun vuoro, ja tietysti taas myös Ruuvin, koska se junnuagi. Ja Prikalla on paimennukset silloin kun on ja ne Activen treenit. Niin, ehkä mä joudun sen pahuksen lisenssin ostamaan myös pk-puolelle, että pääsen rally-kisoihin.

Liinun treenivideo (ei liity rallyyn mitenkään), ensin oli tarkoitus vaan kaataa keilat, mutta Liinu oli niin innoissaan siitä että alkoi tarjota muutakin :)



Ruuvi kävi korkkaamassa näyttelyuransa Kauhavalla - tai oikeastaan Alahärmässä - 9.2. Eikä se korkkaus hullummin mennyt, vaikka mä kyllä olen aika varma siitä että se korkki tulee menemään myös kiinni aika nopeasti... Ruuvi oli ainoa junnukoira, joten oltiin ainoana kehässä. Tuloksena JUN-EH, mikä oli ihan odotusten mukainen arvosana, mutta se mikä oli yli odotusten, oli meidän esiintyminen! Ruuvi oli tosi kivasti kehässä, antoi hyvin tutkia itsensä (no sitä en epäillytkään että siinä nyt sen kummempaa ongelmaa olisi) ja seisoi kauniisti paikallaan arvosteltavana. Liikkuikin iloisesti ja omaan tyyliinsä :D Arvostelussakin tämä vallattomuus huomioitiin :) Ruuvi sai hyvän arvostelun, tuomati Tarja Löfman:

"1v, feminiininen, oikean tyyppinen pienikokoinen narttu. Hyvä purenta ja pigmentti. Oikeat pään mittasuhteet ja otsapenger, mutta pään tulee vahvistua. Hyvä runko, kulmaukset ja raajat. Iloinen häntä. Liikkuu reippaasti, mutta etuliike on kovin vallaton. Hoidettu, laadukas juniorikarva."

Ei mikään paras mahdollinen seisotuskuva.
 Perusasiat oli siis oikeinkin hyvin. Kokohan on pieni, kotimittauksissa säkä on siellä 37cm tuntumassa tai vähän yli. Tulevasta säkäluokasta ei siis liene mitään epäselvyyttä, tuskin tuosta miniäkään saa tehtyä ;) Rakennehan Ruuvilla on oikein hyvä ja rodunomainen. Katsotaan, missä näyttäydytään seuraavan kerran, ehkä vasta kesällä, että voidaan ottaa hyvän harrastuskoiran tulos vastaan ;)

Mitäs muuta tiedossa? Prikalle olen varannut luonnetestipaikan huhtikuulle, samoille tuomareille joilla Liinu kävi. Kisaamaan palaillaan tässä kevään koittaessa. Katsotaan letkeästi, saadaanko SM-nollia kasaan kevään ja kesän aikana. Syksyn MM-kisoihin on majoitus varattu jo kuukausia sitten, ja sitä odotan yhtenä huippukohtana. Katsotaan, päästäänkö jotain reissua tekemään kesän aikana. Prikan kanssa olin ajatellut esikoetta, mutta voipi olla ettei ole tämän vuoden asia se. Liinun kans vois sitä rallya oikeasti kokeilla kisata. Ruuville pikkuhiljaa opetetaan uusia esteitä ja asioita, kesällä helpottuu monen asian treenaaminen kun saa esteet kannettua pihalle.


Kirjoitin ja kokosin tähän postaukseen materiaalia rapiat 10h, joten sisältö ei varmaan ole ihan looginen, mutta onnittelut loppuun pääsemisestä :D