Rukan Roihurallit 2.-4.9.

Viime viikonloppuna mulla oli neljän päivän vapaa, jonka olin päättänyt viettää Rukalla Roihuralleissa. Ajelin perjantaina alkuillasta Kuusamoon, tuttuun paikkaan Oulangan kansallispuiston leirintäalueelle. Se tulis olemaan muutaman päivän meidän tukikohta. Perjantai-iltana ei oikeastaan sitten tehtykään muuta kuin kannettiin tavarat kämppään ja asetuttiin taloksi. (Postauksen agikuvat Jukka Kärki.)

 

Lauantaina oli sit tiedossa 2 rataa. Roihuralleissa oli Eija ja Tomas Berglund tuomareina. Eijan radoilla olen ollut aiemminkin, Tomaksen radoilla en - häntä vastaan kylläkin kisannut useamman kerran. Eka rata oli todella sujuva ja vauhdikas hypäri, ei kyllä 3lk tasoinen rata minusta. Noh, se ja sama, sillä oli hyvä aloittaa kisaviikonloppu ja tekaista viimeinen puuttuva SM-nolla :) Liinulla on nyt siis SM-nollat tuplaa myöten kasassa! Saadaan kisata ens kevääseen asti nautiskellen ja itseämme haastaen. Ei ole odotuksia serteistä tai paineita nollien keruusta, joten mikäs sen parempi tilanne!

Lauantain toka rata olikin sitten haastava, vajaa 100 koiraa sitä yhteensä kaikissa säkäluokissa lähti suorittamaan, ja muistaakseni n. 90 kertaa sai Eija ristiä kätensä. Että olihan se sitten aika hankala rata säkäluokasta riippumatta. Ihan kiva rata se kyllä oli, ja harmittaa kun ei siinä itsekään onnistunut. Tuon eka radan jälkeen kepeille oli haastavia vientejä muilla kolmella radalla, ja niin oli tälläkin. En muista tästä radasta muuta kuin että se oli haastava :P Hyllytettiin.

 

Lauantai-iltapäivänä käytiin kävelemässä 5km mittainen Rytisuon luontopolku. Mulla oli flunssa päällä, joten tuntui että mä kuolen sinne polulle. Kyllä voi viedä voimattomaksi olon yks pahanen flunssa ja hapenottokyvyn heikoksi. Koirat tykkäsi uusista maisemista ja kun ei tarvinnut tasamaita tallustella. Sopiva palauttelulenkki Liinullekin.

Sunnuntaina sit 2 rataa myös. Eka radalta saatiin 10 ja yliaikaa. Kepeille oli vauhdikas vienti, pituudelta suoraan kohti avokulmaa. Mä päätin että laitan Liinun hakemaan kepit itse, ja harjoitellaan jälleen takanaleikkausta kepeillä. Tuohon radalle sopi hyvin vaihtaa puolta keppien alussa. Olishan sen voinut käydä niistämässäkin kepeille, mutta sitten puolen vaihtaminen keppien alussa olis ollut hölmöä ja jos koira olis kestänytkin sen, niin ei se kuitenkaan montaa sekuntia niitä keppejä pujottele ja olisin ollu jatkossa myöhässä. Liinu otti sitten kiellon kun ei taipunut 2-väliin. Aloitti muistaakseni oikein. Laitoin uudelleen kepeille ja leikkasin takana - onnistui! Sitten keppien jälkeen takaakiertohyppy oli viistosti, ja Liinu otti toisen kiellon kun juoksi riman ohi. Loppurata olikin sitten vauhdikasta ja sujuvaa menoa.

Sunnuntain viimeinen rata olis ollut ihan mentävissä, kun vaan olis saanut onnistuneen aloituksen pujotteluun. Jälleen sai harjoitella takanaleikkaamista. Laitoin umpikulmaan ja Liinu aloitti kepit oikein, mutta jokin rytmivika siinä tuli ja otin pois kepeiltä. Siinä uuteen yritykseen kutsuessa Liinu bongasi putken ja mun kutsusta huolimatta ehti käydä vähän kahisemassa siinä putken suulla. HYL. Laitoin kepeille, leikkasin takana ja leijeröin hypyn, mikä ei kuulunut alkuperäiseen suunnitelmaan ja hyvä ettei kuulunutkaan koska sain sitten leijeröinnin takia Liinun hakemaan toiseen ansaputkeen. Ei muuta kuin matka jatkui ja loppurata vauhdikkaasti ja puhtaasti, kontaktit hyvin tehden.

Ihan siistiä menoa se oli aika lailla joka radalla. Ollaan löydetty se oma tyyli, joka tuntuu meille molemmille sopivalta ja se tunne siitä "meidän kielestä" on koukuttava. Nyt vielä viides kisaviikonloppu putkeen tulevana vkl, kun kisataan Keski-Pohjanmaan piirinmestaruuksista. Sitten ois tarkoitus kouluttautua vähän välillä molempien tyttöjen kanssa.

Sunnuntaina käytiin kisojen jälkeen kiertämässä Kiutakönkään maisemissa Hiiden hurmos-lenkki, 5km sekin. Ihan sopiva lenksu kisojen jälkeen. Illalla koirat oli aika väsyneitä.

Maanantaina nukuttiinkin sitten pitkään, pakattiin auto ja lähdettiin pohjoista kohti. Niin, haettiin vähän Sallasta vauhtia ja käytiin ihastelemassa Oulangan kanjonia. Lenkin nimi oli Kanjonin kurkkaus, 6km. Kivoja nousuja ja maaston vaihteluita. Upea oli kanjonikin. Lopussa päästin hetkeksi koirat irti että saavat juosta omaa vauhtiaan paikat auki, kun kyllähän se  hihnassa kulkeminen on silti vähän sellaista hidasvauhtista. Alussa koirat kiskoi innoissaan, lopussa alkoi niitäkin jo väsyttämään. Ottaa ne nousut ja laskut ja portaiden kapuamiset niitäkin voimille. Noh, vähän aikaa ne siinä juoksenteli ja nuuskutteli ihan lähellä, kunnes Liinu nappasi jonkun hyvän jäljen. Sinne katosi horisonttiin molemmat. Mä aattelin luottavaisena että ei ne paimenet kauas lähde, että tekee ne tuota kotonakin kun saavat jonku jäniksen tai ketun jäljen nokkaan. Niin joo, täällä on kyllä niitä porojakin... Kohta kuului aivan kummallinen kiljahtelu ja räyhääminen. Mä aattelin että nonni, nyt se on sitte bongannu jonku toisen koiran kans kulkijan, kun se ääni vaan jatkui. Prikka tuli siinä vaiheessa mun luo takaisin ja otin sen kiinni. Kovasti sekin ois ollu vielä menoillaan. Huusin kerran, pari Liinua nimeltä kun haukku oli hiljentynyt. Hetken päästä mäen nyppylän takaa juoksee poro suoraan meitä kohti. Se juoksi parinkymmenen metrin päästä ohi, ja kohta sieltä tulee Liinu nokka maassa perässä. Että se sitten ajoi ihan äänen kanssa poroa! Ja ajatteli, että tuonpa sen mammalle... voi Liinu. Liinu oli aivan muissa maailmoissa. Joka on nähnyt ajokoiran olemuksen ja käytöksen kun se haistaa jäljet ja etsii mihin päin ne jatkuu, niin Liinun olemus oli sellainen samanlainen. Tuli se hyvin kutsusta luo, mutta kiskoi hihnassa joka suuntaan. Mä en meinannu saada siihen edes kontaktia. Sitten tajusin että se kiljahtelu oli kans vähän samanlaista kuin ajokoiralla kun se saa "perslähöt" ja ajo alkaa. Liinu vaan antoi sitä ääntä vain alussa, toisin kuin ajokoira. Mutta eihän se mikään ajokoira olekaan. Silti on kyllä aika jännä fiilis huomata, miten sieltä paimenkoirastakin löytyy niitä samoja käyttäytymismalleja kuin metsästykseen jalostetusta koirastakin.

Mun ottama kuva riippusillalta.

  

Sitten lähdettiin kotimatkalle, tuossa 5-tien varressa on kauniit maisemat, niitähän ihastelin jo silloin kesällä pohjoiseen mennessä. Nyt ajoin Kuusamoon eri kautta, mutta takaisin tulin kyllä ehdottomasti tuota "maisemareittiä".

Schapeja oli kokoontunut enemmänkin Kuusamoon, yhteensä 12kpl, joista 7 kisaavia. Kaikki tyttöjä :)

 

Prikka kävi muuten treenaamassa tällä viikolla keppejä ja heitettiin loput ohjurit pois. Ihan ei kaikki toistot onnistuneet, mutta hyviäkin vetoja saatiin. Tältä se sitten näytti:

Pidennettyjä koiraharrastusviikonloppuja

Mulla on pidennettyjä vapaita viikonloppuja, ja mitenkäs muutenkaan ne menis kun koirajutuissa... Lauantaina 20.8. Liinun kans Kajaanin agikisoissa, sunnuntaina Prikan kans Kokkolassa näyttelyssä, maanantaina molempien kans agitreeneissä. Seuraavana viikonloppuna kotikisat Ylivieskassa.

Liinu Kajaanin agikisoissa

Sää ei sitten näyttänyt olevan suosiollinen, koska eka radan aikaan sateli hienokseltaan vettä. Vähän aiemmin tuli enemmän sadetta, joten kenttä kastui. Hyvässä kunnossa se silti oli, mutta Liinun mielestä kontakteja ei voi (tarvi??) tulla alas asti. Tuomarina Minna Väyrynen ja olin ilmonnut vain agiradoille. Radat oli tosi mukavia, ei kylläkään turhan helppoja!

Eka rata lähti ihan hyvin käyntiin, mutta sit A-esteellä (olikohan 5. este) otin ennakkoa enkä sit katsonut, mihin asti Liinu lopen tuli A:ta alas ja vapautin. Voi hitto mulla kiehahti kun näin silmänurkasta tuomarin nostavan käden kontaktivirheen merkiksi! No menihän sitä reilut 3,5v ennen ensimmäistä kontaktivirhettä Liinun kanssa, joten kyllähän se sapetti. Kun koira osaa kontaktit, ja sitten ei voi kelin takia niitä ottaa! Ja sitten ohjaaja vielä tietää tämän temppuilun eikä varmista asiaa. Muuten tehtiin puhdas rata ja ilman kontaktivirhettä aika ois riittänyt toiseksi. Noh, oltiin me sillä vitosellakin kolmansia :P

Toka radalla keli oli kirkastunut selvästi eikä sateesta ollut tietoakaan. Liinu oli liian kierroksilla. Se pysyi kyllä lähdössä, mutta haukahti lähtiessään radalle, joten se oli kuin ilmoitus että "täältä tulee Liinu ja tekee mitä tahtoo!". Niinpä hyllytettiin ekan kerran nelosesteellä. Kun oli hylsy alla, niin oli hyvä vaatia tekemään kontaktit kunnolla. Ja Liinuhan tekikin keinun ja puomin hienosti. Mitä nyt siellä välillä vähän otettiin kieltoa ja lisää hylsyä. A-este oli viimeisenä kontaktiesteenä ja Liinu tuli hyvin loppuun asti. Kehuin sitä ja se varasti. Ärähdin sille ja se palasi samantien takaisin kontaktille... Vapautin ja oli tarkoitus jatkaa rata loppuun, mutta kun ei koira ole hanskassa niin siitä mitään tullu. Liinu roivi keppien puoliväliin aloituksen, joten kävelin tyynen rauhallisena maaliin. Liinu vikisi ja kieppui ympärillä. En sanonut sille mitään, otin vaan kiinni ja kävelin autolle. Koko ajan se oli aivan villinä ja innoissaan, uskoi vielä autollakin tehneensä maailman parhaan radan... Juotin sen ja lähdettiin jähylenkille. Sinne lähtiessä - kun olin edelleenkin vaiti ja viilipyttynä - se vasta alkoi rauhoittua niiltä kierroksiltaan. Välillä kun huomaa että Liinulla lähtee kierrokset nousemaan ennen radalle lähtöä, tekis mieli olla lähtemättä ollenkaan, koska tietää ettei siitä mitään tule. Koira ei vaan tule pysymään hyppysissä.

Liian hyvinhän se olis ollutkin, jos neljistä peräkkäisistä kisoista olis SM-nollat saatu kasaan ;)

Prikka Kokkolan ryhmiksessä 21.8.

Ilmoitin Prikan ryhmänäyttelyyn, ajatuksella ollaan tyytyväisiä jos saadaan H niinkuin Hyvä Harrastuskoira. Prikalla on lievä yläpurenta, ei paha, mutta muutaman millin lyhyempi alaleuka. Ei erotu normaalisti ollenkaan. Siinä näyttelypaikkaa kohti ajaessa sanoin Tomille, että mä melkein tiedän mikä se arvostelu tulee olemaan: "koiralla on yläpurenta, se on liian pieni, se on liian kevytrakenteinen, se on liian kapea ja sillä on ahtaat takaliikkeet, mutta liikkuu nätisti ja on iloinen".

Oltiin hyvissä ajoin näyttelypaikalla ja seurasin muita kehiä. Tuomari jakeli paljon erinomaisia ja sertejä ropisi. Joltain rodun "x" omistajalta se kysyi suunnilleen, mitä tämä haluaa/tarvitsee. Muutenkin tuntui olevan huumorimiehiä tuo Jari Laakso.

Tuli sitten meidän vuoro ja Prikkahan ei osaa seistä kehässä ollenkaan. Juostahan se osaa, vaikka pomppis ja laukkais kyllä mieluummin. Tuomari kävi meidät tervehtimässä ja tehtiin kierros. Me oltiin ensin kahdesta junnunartusta arvosteluvuorossa ja tuomari kyykistyi Prikan eteen. Prikka kiipesi heti tuomarin syliin häntä heiluen ja nuoli kädet ja kaikki. Tuomari katsoi siinä heti purennan ja kysyi monta kertaa, että "onko tämä purenta ollut aina tällainen?" "onko se muuttunut yhtään kasvun aikana mihinkään suuntaan?" "onko alaleuka yhtään pidentynyt luovutusiästä?" Mä jokaiseen kysymykseen toistelin että ei ole. Sit tuomari kysyi "harrastatko sä tän kanssa jotain?" Mä vastasin että agilitya ja paimennusta. Jari nyökkäsi ja pyysi menemään ympäri ja edestakas. Sit koitettiin siinä seistä arvostelussa, noh, jouduin koko ajan nostattamaan Prikan uudelleen seisomaan. Prikka oli koko ajan entistä enemmän sitä mieltä, että tämä ei ole kivaa enkä varmana seiso. Kyllä se ihan hyväntuulinen oli ja heilutteli häntää, mutta ilmeestä näki että onks oikeesti pakko.

Sit saatiin arvostelu: "tämä koira saa hyvän!" Jes! Jari tuli mua puhuttamaan ja sanoi että valitettavasti hän joutuu purennan takia laskemaan arvosanaa. Hänen mielestä joku tuomari vois antaa hylsyä, mutta hän antaa sen H:n että saan koirasta valion. Oli kovasti asiasta pahoillaan ja sanoi että tämä on varmasti sulle hyvä harrastuskoira, kun Prikka siinä heilui meidän ympärillä. No niinhän se onkin. Mä sanoin hymyssä suin että "tämä kuule riittää meille vallan mainiosti!" Ja tarkoitin myös, että se oli sitten Prikan ensimmäinen ja viimeinen näyttely. Tunsin muun näyttelyporukan kummastuneet ilmeet itsessäni, miten joku on niin iloinen Hyvästä :D

Arvostelu oli sitten loppujen lopuksi tällainen:

"15kk. Riittävän voimakas. Riittävät mutta tasapainoiset kulmaukset. Runko voisi olla täyteläisempi. Ylälinjassa hiukka pehmeyttä. Pää voisi olla voimakkaampi. Valitettavasti yläpurenta. Hyvät sivuliikkeet. Eestaas liikkeessä kapeutta. Hyvä karvapeite."

Niin, mä kun en niistä "täyteläisistä" koirista tykkää, joita kai nätisti kutsutaan "riittävän rungonvahvuuden omaaviksi". Mä tykkään - varsinkin harrastamaani lajia silmällä pitäen - että koira on kevytrakenteinen ja hoikassa kunnossa. Ylälinjassa pehmeyttä? Nuorella koiralla kuulemma tavallista. Prikalla on siro pää, mutta sehän on muutenkin pieni ja siro narttu. Ja kun katsoi schapejen rop-kehää, niin kehässä oli mun silmään kaks narttua... ja se uros voitti... Uroksen pitäis olla uroksen näköinen! Prikallahan on nätit ja kevyet liikkeet kyllä, kapearunkoisella koiralla liikkeet kai väistämättä on aika kapeat..?
Mutta hei, ei moitittu liian pieneksi! Harmi, kun Prikan iloisesta luonteesta ei ollut mitään mainintaa :(

Ylivieskan agikisat 27.8. ja Prikan keppitreenit

Lauantaiksi sattuikin sitten melkoinen keli. Kovaa tuulta ja vielä kovempia tuulenpuuskia ja tietenkin vesisadetta! Oikein meidän lempparikeli taas. Onneksi medi3 aikaan oli ihan mukava sää, joten sen puolesta olosuhteet oli kuitenkin meidän puolella. Tuloksilla ei silti juuri juhlittu: 2x HYL. Eka HYL-rata oli hyvä, harmillisesti mun takanaleikkausidea ei toiminut ja Liinu otti ensin kiellon ja sitten hyppäsi hypyn vielä takaisinpäin. Mutta yksi ilonaihe oli se, että Liinu kesti umpikulmaan kepeille lähetyksen ja siihen mun takanaleikkauksen. Eka yrittämällä! Sitten vielä leijeröin kepeillä yhden hypyn, ja silti pujotteli loppuun. Se oli myös hyvä onnistuminen, vaikka sen jälkeen loppurata vähän oikaistiinkin. Toka rata oli sitten sellainen hylsyrata, että ei ole paljon jälkipolville kaunista kerrottavaa. Liinu oli "vähän" villi. Ja se siitä.

Eka rata on osittain videolla:



Tässäpä toka rata viihdykkeeksi:



Seuraavana päivänä käytiin Prikan kanssa kentällä tekemässä keppitreeniä. Wautsi wau mikä pikkutypy! Saatiin edellisellä kerralla poistettu ja virheiden takia takaisin laitettu ohjuri pois, ja sen lisäksi yksi uusi ohjuri pois. Jäljellä oli enää kaks ohjuria molemmissa päissä. Hyvin pujotteli. Viikolla käytiin sit toinen kerta tekemässä keppejä, ja otin alusta pois toisen ohjurin. Jälleen sujui hyvin. Olin niin ylpeä tuosta pipanasta! Se hakee kyllä aika makeesti kepit, ja oon harjoitellut sen kans häiriötäkin niin että leikkailen takana. Eri kulmat, myös vaikeammat avokulmat, on koitettu ottaa alusta asti mukaan. Suoraa lähestymistä on varmaan harjoiteltu kaikista vähiten... Mun tavoitteena oli Prikalle itsenäisemmät kepit kuin Liinulle, siis että oppisi hakemaan ne varmemmin kuin Liinu. Ainakin toistaiseksi näyttäis (ohjureita kun vielä on mukana) lupaavalta. Liinun pujottelu on parantunut, kun sitä on treenattu, mutta aloituksissa tulee edelleen luvattoman paljon virheitä. Sen aloituksen jälkeen se kyllä kestää nykyään aika hyvin mun puolen vaihdot myös takana, sokkarit keppien jälkeenhän on ollut ok jo pitkään. Treeniätreeniä, molemmille.