Spurttikerho kokoontui...

...eilen KiltAreenalla klo 19.30-22.30 ;) Huh huh sanoo ohjaaja, joka juoksi kummankin koiran kanssa 20 esteen rataa. Mun ei ole tullut vielä asennettua tähän koneelle radanpiirustus ohjelmaa (ehkä lataankin sen nyt?) joten katsotaan tuleeko treenistä kuvaa. Radalla oli siis 20 estettä, kepit, putkia ja hyppyjä. Sivuirtoamista, hieman eteen irtoamistakin, takaakiertoa, niistoa ja yksi niisto-persjättökin. Estevälit jopa yli 7m kun treeneissähän kaikenlainen itsensä rääkkääminen ylipitkillä esteväleillä on sallittua ;) Radan pituus n. 150m. Ransua en kellottanut mutta Liinu painatti 35 sekuntiin (rimat 35cm), ja siihen mahtui parin-kolmen sekunnin haahuilu kun "tuomari" oli vähän liikaa radalla. Ihan hyvä etenemä, vaikka Liinun radalla kepit vaihtui suoraksi putkeksi kun verkkokeppejä ei ollut käytettävissä.

Aloitin Ransun kanssa ja suunnittelin palkkauksen muutaman esteen pätkissä. Taidettiin eka kerralla tehdä neljässä pätkässä rata, koska mulla oli varman päälle pelaamisen meininki etenkin niiston ja putkiansan kanssa. Hyvin niistä kuitenkin selvittiin eikä kertaakaan menty ansaesteille. Siis kannatti malttaa ensin pätkissä, sitten kokonaisena. Esteet oli 50cm, hallilla oli kyllä ihan sopivan viileää, vaikka ulkona oli jäätävän kylmää. Sain nimittäin Ransun kanssakin pistää tossukkaa toisen eteen melko ripeään, taidettiin mennä pari kertaa sitten vielä alusta loppuun rata ja muutamia pätkiä jotka sitten halusin tehdä paremmin uudelleen. Ransu oli oikein pätevä ja innokas poika treeneissä! Se kävi kuumana palloonsa ja vitsi se on niin täpinöissä kun siltä kysyy lopuksi missä sen huippupalkka on :P Oon alkanu harrastaa jonkin verran palkan heittämistä kädestä ihan vaan siksi, että mulla on talvisin muutenkin kuivat kädet ja kun niitä hampaat raastaa niin verillähän ne on.

Liinukin otti rataa. Pisin rata mitä Liinu on mennyt, toki sekin ensin pätkissä. Rimat oli aluksi 25cm ja enhän mä pysyny sen mukana ollenkaan siinä vauhdissa. Liinu irtosi kun ammattilainen ja on kyllä aika tarkka siitä erosta onko mulla käsi auki ohjauksessa vai lähellä vartaloa. Sen kanssa joutuu sen lisäksi käyttämään haltuunottokäskynä nimeä tai jotain vastaavaa, hienosti se tuli kerran leijeröityä putkeenkin ja sitten se vielä itse otti pimeän putkenpään toisesta putkesta, kun ajatteli että sinne varmaan kuuluu mennä kun minä ihmeissäni seistä tökötän siellä putken takana. Niinpä meinasi oma kunto alkaa olla koetuksella toden teolla. Ja kun koirissa ei näkyny muutamat toistot missään. Laitettiin rimat 35cm kun mentiin koko rata, ei siitä muuten olis mitään muuta tullut kun kolareita. Yritin kaikkeni ehtiäkseni suoran putken päähän tekemään persjättöä, mutta en minä sinne vaan millään ehtinyt mutta kun Liinu oli pakko huolehtia pois ansaesteeltä. Kokeilin liikkeen vaikutusta siihen, kumman putken se valitsee, mutta se valitsi suoraan edessä olevan vaikka minä jatkoin sivulle. Yhdellä kertaa sitten pyysin Anttia kellottamaan radan ja ihan kelpo aikahan siitä tuli, vaikka radalla olikin vaan hyppyjä ja putkia. Mä vaan olen täysin pulassa kun ei ole mitään "hidastavia" esteitä matkalla, kuten keppejä.

Ransun toinen treeni oli puomia, välillä palkka alustalla ja välillä pallolla. Hienosti ja varmasti menee. Ransulle on mennyt perille, mitä "tas" tarkoittaa. Toivottavasti se malttaa kisoissakin ottaa, nyt se jopa välillä melkein pyytää lupaa poistua kontaktilta ja ottaa kyllä oikein hienosti. Puomin se menee kovaa - kiitos juoksukontaktien? - ja loppuun asti vauhdilla joten sikäli olen tyytyväinen.

Liinu treenasi A:ta. Kyllä se on sitten erilainen koira mitä tulee oppimisnopeuteen verrattuna Ransuun. Tuolla toistomäärällä Ransu olis jo aikaa sitten oivaltanut mikä on homman nimi, mutta Liinupa ei. Liinu on pikku hyppyrotta ja sille tuntuu A:kin olevan yksi hyppyeste muiden joukossa :P Ylösmenot se otti ihan ok, hihnassa siis, ilman suurempaa jarruttelua. Mutta alasmeno... harjalta yks loikka just siihen kontaktin yläpuolelle ja siitä maahan. Näin Liinun mielestä, mun mielestä ei. Sillä on kyllä kova into "kiipeelle" eikä malttais lähetyskäskyä odottaa millään. Kaiken kaikkiaan sillä on huima tekemisen meininki aksassa, seuraavat treenit vois olla vaan A:ta ja keppejä eikä rataa ollenkaan?

Jos sais tuon A:n jonkinlaiselle mallille että olis tyytyväinen, niin sitten vois ottaa puomin treenin alle itse esteellä. Sittenpä ei oliskaan oikeastaan muita kun okseri ja pituus mutta tuo kun on tuollainen pomppelehtija niin ei niiden luulis olevan ongelma, kunhan oppii hahmottamaan esteet. Varmaan vaan on mielissään että jes lisää juttuja missä saa hypätä ja vauhdilla. Niin ja tietysti keinu, mutta musta tuntuu että nuo kaksi muuta kontaktia pitäis saada ensin paremmalle mallille ennen kuin otan keinunkin kuvioihin.

Nooh kyllä se Lillukkakin oppii, se vaatii vaan "vähän" enemmän toistoja ja sen hoksaamisen että mitä siltä halutaan. Sehän irtosi ja haki esteitä tosi hyvin, kun sillä on varmuus mitä siltä odotetaan. Siihenhän oon sitä halunnut rohkaistakin, että hakis ja menis ettei mun tarvi yrittää juosta 4,5m/s sen rinnalla kun se nyt vaan ei onnistu... Liinu vaan on sellainen, että jos menee muutama kerta niin ettei tule palkkaa tai se huomaa ettei nyt tehnyt oikein, niin se menee vähän lukkoon eikä halua edes yrittää. Vaikka sitä ei toki ole moitittu väärin tekemisestä saati rankaistu, mutta se vaan on sellainen. Sitten täytyy vaan helpottaa ja kun onnistuu niin kehua kovasti, niin se haluaa taas yrittää uudella innolla :) Liinu on kyllä siitä sitten kiitollinen koira, että kun sille saa jankattua sen asian päähän, niin se tekee sen kyllä ja innokkaasti. Harjoiteltiin lähdössä pysymistäkin "kisanomaisesti" eli pyysin sivulle, palkkasin suullisilla kehuilla ja lähdin radalle lähtöpaikkaani. Typykkä istua nakottaa lähdössä väristen; "jokojokojoko..." Mutta malttoi kuitenkin.

Oli kyllä tosi hyvät treenit, rata ei ollut Liinulle mikään erityisen helppo koska siinä oli monenlaisen ohjaamisen lukemista ja ansapaikkoja + piti rohjeta vähän irrota minusta. Eikä se ollut mullekaan kovin helppo kun pariin kertaan piti juosta täysiä kohtuu pitkiä pätkiä ja olla silti ajoissa ohjaamassa. Mutta olen sitä mieltä, että kyllä alkeiskoiran kanssa voi tehdä samoja juttuja kuin kakkosluokan koiran kanssa, kun tekee ne sellaisissa pätkissä kuin tarve vaatii.

Tässä ratapätkä. Esteiden etäisyydet on sinne päin... En jaksanut lisätä numeroita, ehkä järjestyksestä saa jotain tolkkua?

Ohjaaja jää miettimään kuumeisesti, millä pääsisi itsekin tuohon spurttikerhoon jonka jäseniä Ransu ja Liinu selvästi eilen oli...

Koirat käsittelyissä

Ollaan vietetty taas vissiin parikin viikkoa agilityvapaata, olosuhteiden pakosta kai. Oon tosin tuuminut että ei ole varmaan ollut Liinullekaan huono asia pitää vähän tauonpoikasta aksasta, vaikka sille kyllä odottelen pikku hiljaa toisia juoksujakin, edellisistä alkaa olla puoli vuotta, niin eikös se alkais lähikuukausina olla aika juoksuille? Tosin sitä normaalimpaa meidän elämä on mitä pidempään menee ettei niitä kuulu. Koirat on lenkkeilleet siellä sun täällä ja hankitreeniäkin käyty muutama kerta ottamassa. Meidän normaalia elämää siis :) Koirat on sopivasti - joku vois sanoa että liikaakin - pitäneet mut irti koulukirjoista...

Keskiviikkona tuli Minna hieromaan kummankin koiran. Liinulle taisi olla kolmas kerta kun se hierotaan, eikä sillä ollut mitään erityistä. Takareidet vähän kireänä, Minna sanoi sen luultavasti liittyvän kasvaviin ja kehittyviin lihaksiin. Hyvässä kunnossa oli kuulemma typykkä. Ransusta löytyikin sitten sanomista vähän enemmän. Ransulla oli rangan vieressä ihan vähän kireyttä, mutta Minnan sanoin "ei tässä oikeastaan ole sanottavaa". Lantion seutu oli taas jumissa. Ei siis mennyt hieronta hukkaan. On se niin hieno aina katsoa kun Minna alkaa palpoida Ransua, ja kohta hän jo sanoo että mitä alkaa ilmetä. Oon kyllä niin iloinen että oon löytänyt hierojan joka oikeasti löytää ne jumitukset ja kireydet ja saa tehtyäkin niille jotain. Soisin kyllä jokaiselle (agility)koiralle ainakin säännöllisen epäsäännöllisen hieronnan, koska itse sille omalle koiralleen ja sen tukalalle ololle voi kyllä tulla niin helposti sokeaksi. Koirankin on helpompi olla ja se pystyy työskentelemään tehokkaammin kun lihakset ei kiristä ja jumita.

Eilisen koissut vietti lepopäivää palautuen hieronnasta, ja tänä aamuna käytiin pikkuruinen lenkki Kokkolassa ennen kuin vein Ransun sinne jäsenkorjaajalle. Kyllä pitäis itsekin päästä hierottavaksi ja miksei joku jäsenkorjaajakin varmaan löytäis kaikkea ei-niin-kivaa, mutta koirat etusijalle :) Olkoon se sitten jonkun mielestä miten hullua tahansa että koiria hyppyytetään kaiken maailman hoidoissa...

En muista kirjoitinko syksyllä blogiin, kun kuuntelin treenikavereiden juttuja koiriensa ongelmista ja siitä kun oli sitten käyty jäsenkorjaajalla ja ongelmat oli helpottaneet. Ajattelin, että pitäis varsin viedä Ransukin, koska sillä on jatkuvasti lihaksissa jotain jumitusta ja kireyttä jossain kohtaa. Hierojahan siltä hieroo säännöllisesti lihakset, ja luustokuvaaja on kuvannut luuston terveeksi, mutta viimeistään tänään sain oppia ja kuulla, että se ei riitä että koira on kuvattu terveeksi, ettei sille voi tulla ongelmia. Kaikki liikkumisen ja muun ongelmat kun ei todellakaan liity siihen, millainen luusto tai minkä asteiset nivelet koiralla on. Jos se käyttää kroppaansa jatkuvasti aktiivisesti, niin aina on mahdollista että joku paikka luiskahtaa pois paikaltaan. Puhumattakaan että tekevälle sattuu. Toki "valmiiksi ei-terverakenteisen" koiran todennäköisyys saada ongelmia on suurempi koska se ei jo sen rakenteensa vuoksi välttämättä toimi kuten pitäisi. Ei koiran tarvitse ontua tai muuten näyttää niin selvästi että "tavallinen tollukkakin" näkee sillä olevan jotain hullusti, sillä voi silti olla "vikaa". Koira vaan osaa ja pystyy tiettyyn rajaan asti paikkaamaan niitä puutteellisia liikeratoja ja huonoja lihaksia jollain muilla tavoin, mutta silloin sen keho ei toimi enää tarkoituksenmukaisesti. Ransu on kyllä tuon suhteen aika avoin, se näyttää aika herkästi kun kaikki ei ole ok ja myös hyvin antaa sitten auttaa itseään.

Kävimme siis Anulla tänään ja kyllä oli taas uskomatonta, millainen taito joillakin ihmisillä voi olla hyppysissään. Hyppysissään ihan kirjaimellisesti, koska pelkin sormin se jäsenkorjaus tapahtui. Tai oikeastaan Anu ei tehnyt kaikkea työtä itse, vaan osan työstä teki Ransu. Aloitin tapaamisen kertomalla meidän hieroja-historiasta, ja kyllähän Anu näki itsekin heti, voiko Ransuun käydä samantien käsiksi. Tosin Ransuhan on tottunut käsittelyyn ja hierontaan, kun sillä on Minnaan niin hyvä luottamus ja kokemus. Joten kun Ransu sai tehdä aloitteen, niin melkein heti se menikin lattialla istuvan Anun luo ja laittoi viereen istumaan sen näköisenä että mille aletaan :) Olin kyllä jo siitä tyytyväinen että alku sujui heti niin luontevasti. Anu alkoi kokeilla Ransua aloittaen niskan seudulta, koska Ransulla oli BOT yllä. Otettiin se pois ja Anu pääsi tunnustelemaan muutakin kroppaa. Heti tuli monta kommenttia missä kaikkialla Ransulla on probleemaa. Anu aloitti niskan seudusta, ja en ole tullut aiemmin tajunneeksikaan miten pitkiä nuo koiran jänteet on ja mihin ne voikaan kiinnittyä. Jännintä oli, miten Ransu tajusi sen homman juonen tosi nopeasti ja lähti siihen mukaan.

Hommahan näytti näin sivullisen silmin, ja sen perusteella mitä Anu kertoi, toimivan niin että Anu etsi jonkin kohdan (en tiedä oliko se jonkin jänteen kiinnityskohta vai kohta mikä oli pois paikaltaan) ja painoi tai venytti sitä ja Ransu itse venytti itseään tai teki jonkin pienen liikkeen joka auttoi jänteen paikalleen. Se oli siis koiran ja jäsenkorjaajan yhteistyötä, jossa koiran piti tavallaan ensin antaa hyvällä tavalla periksi ja tehdä ihan kuin luonnostaan venytys tai liike, ja olettaisin että Anu samalla auttoi jännettä paikalleen. Esimerkiksi jossain kaulan ja lavan seudulla jokin jänne meni paikalleen Ransun kevyestä haukottelusta ja Anun kosketuksesta :) Koko ajan mentiin koiran ehdoilla, ja välillä Anu vaan mulle suomensi kun Ransu alkoi nuolla tiuhaan takajalkaa vaikka Anun sormet oli jossain keskiselässä, että tämä tuntuu tuolla ja Anun avustamana Ransu liikutteli itseään niin että jänteiden oli mahdollista mennä paikoilleen. Jotkut jänteet oli luiden kyhmyjen väärällä puolella, puristivat lihaksia jne. En tarkkaan tiedä, koska minusta oli vaan niin kiehtovaa katsoa, miten koira ja ihminen toimi yhdessä. Välillä näki, että koirasta tuntui epämukavalta kun Anu löysi aina uusia paikkoja mitkä ei olleet niin kuin pitää. Sitten taas huomasi ihan siihen metrin päähänkin, miten joku jänne meni paikalleen nytkähtäen. Ei koirasta voi erottaa yhtä paikkaa, että siellä on ongelma, koska kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Reilu tunti siinä käsitellessä meni, ja aika paljon löytyi kaulan, lapojen ja kallonpohjan alueelta jänteitä, jotka oli pois paikaltaan. Ransulle löytyi jostain huimasti löysää nahkaakin kaulan ja niskan alueelle kun ne kaikki oli hoidettu! Ei se nyt tietenkään mikään shar pei ole mutta verrattuna siihen miten kuivalta se on tuntunut. Seuraava ongelmallinen alue oli keskiselässä. Koirahan on ristikkäinen eläin siinä mielessä, että etenkin OE/VT ja VE/OT vaikuttavat toisiinsa niin että jos toinen on jumissa, toinenkin yleensä on. Keskiselässä nuo jalkojen jänteet risteävät keskenään ja siinä olikin Ransulla paha paikka jota aukaistiin kauan ja monesta suunnasta. Anu kyseli meidän loukkaantumis- ja putoamishistoriaa, ja enhän mä tietysti muistanut ehkä meidän pahinta tapaturmaa joka sattui pussin kanssa viime kesänä. Sen jälkeen Ransu ihan selvästi aristi itseään ja olis varmasti vetänyt itseään pahemminkin änkyrään jos Minna ei olis hieronut niin pian. Onneksi mitään putoamisia tai sellaisia ei ole tullut, mutta Anun mukaan myös jalkojen lipsahdukset esim. puomin reunan yli vaikuttaa tiettyihin paikkoihin. Ei tee kyllä senkään vertaa kuin aiemmin mieli mennä koirapuistoon koiraansa painittamaan isompiensa kanssa. Saa riittää Liinu säännöllisesti riehukaveriksi ja sitten kun sattuu tilaisuus tulemaan niin saa leikkiä tuttujen koirien kanssa, mutta tarkoituksella en sitä kyllä koirapuistoon vie ainakaan isojen puolelle enää.

Noh, mentiin selässä alaspäin (tai oikeastihan se ei mennyt näin suoraviivaisesti kun ei se olis mahdollista kun samat jänteet vaikuttaa moneen suuntaan monesta eri suunnasta) ja mä kauhistuin kun Anu sanoi, että Ransulla on yksi nikama pois paikaltaan. Ettei se ole muiden kanssa samassa linjassa. Minä säikähdin pahanpäiväisesti, mutta onneksi Anu sitten heti rauhoitti, että hän saa sen kyllä kuntoon :) Niin, minähän olin jäsenkorjaajalla... Sekin johtui siitä, että joku jänne kiristi sitä ja mm. selkälihakset ei olleet sitä tukemassa pysymään paikallaan. Luustohan on elimistön ranka ja raamit joka auttaa lihaksia liikkumaan mutta lihakset on ne jotka esim. ne nikamat ja nivelet pitää paikallaan ja tukee niitä. Joten pois paikaltaan mennyt jänne saattaa kiristää lihaksia niin ettei ne pääse tukemaan luustoa. Lihasten jumiutuminenkin johtuu aika pitkälle siitä, että jänne kiristää tai painaa lihaksen niin että sen liikerata muuttuu ja koira käyttää sitä kohtaa ihan väärin. Niinpä Ransun nikamakin saatiin kohdalleen ja kuntoon.

Lantiolla oli siis tuo nikamajuttu, ja Ransun lantiohan on muutenkin ollut sellainen alaspäin köyry. Selän kuuluisi olla suora ja lantion hyvässä asennossa - schapendoesilla vissiin hieman etupäätä korkeampikin - mutta kumpaakaan ei ole ollut. Olen sen nähnyt itsekin ja miettinyt että mikä siihen vaikuttaa. Tänään lantio saatiin oikeaan asentoon ja parin seuraavan päivän aikana selän köyry suoristuu entisestään, se parani merkittävästi jo tänään mutta osa vaikutuksista tulee vasta muutaman päivän kuluessa. Takajalatkaan ei saaneet puhtaita papereita eikä häntä, joka ei liikkunut toiseen suuntaan yhtä hyvin eikä noussut tarpeeksi ylös. Ero oli uskomaton, kun Anu ensin näytti että näin vähän tämä liikkuu ja käsittelyn jälkeen näytti uudelleen. Ensin Ransukin osoitti, että ei tunnu hyvältä ja sitten kun oli paikkoja käsitelty, häntääkin pystyi laittamaan normaaleihin liikelaajuuksiin. Varsinkin nuo takapään ongelmat on kuulemma aika tyypillisiä agilitykoiralle.

En tiedä saako tästä nyt minkäänlaista kuvaa, mä en ainakaan etukäteen osannut kuvitella, ennen kuin näin itse mitä kaverini tarkoitti kun sanoi että koira itse venyttää itseään paikalleen. Anu kertoi että paljon hänellä käyvät koirat osaa heti alkaa liikutella itseään oikein kun hän ottaa jostain kiinni ja alkaa käsitellä. Luin tässä taannoin jostain "jäsenkorjaajasta" (lue: mun mielestä puoskarista) lehtijutun, jossa hän kertoi joidenkin koirien huutavan/ulisevan käynnin aikana ja kaikille laitetaan varalta kuonokoppa. Noh, Ransu ei huutanut, ei päästänyt ääntäkään vaikka Anu sanoi että ottaa varmasti välillä kipiääkin, mutta sittenhän se aina helpottaa ja olo on parempi kuin ennen sen kohdan käsittelyä. Minnan kanssa juteltiin kerran tuosta kuonokoppa-asiasta ja hän kyllä sanoi, ettei ole tarvinnut kuonokoppaa laittaa edes niiden koirien kanssa jotka on alun perin osoittaneet aggressiota hierontaa kohtaan. Kun koiran ehdoilla menee ja koiraa kuuntelee niin Ransun kanssa ainakaan ei ollut mitään ongelmaa - ei nyt Anun kanssa eikä koskaan Minnan kanssakaan.

Itse asiassa päin vastoin, Ransu sai kehuja miten ihana koira se on käsitellä, kun se antaa käsitellä itseään ja on niin hyvin jutussa mukana. Onhan se toki tottunut hierontaankin ja oppinut jo siinäkin, että jos tuntuu epämukavalta, niin se on merkki siitä, että kohta helpottaa ja on hyvä ja vetreä olo. Tänään se laittoi Anun käsittelyssä välillä kyljelleen maate ja silmätkin kiinni, vaikka sen piti itsekin osallistua enemmän hoitoonsa kuin hieronnan aikana.

Olen kyllä aivan haltioissani siitä, että kaksi eri ihmistä on tällä viikolla tehneet niin paljon hyvää mun koirille. Joillain on vaan hieno taito ja hyvä että saavat käyttää sitä työvälineenään. Se, mitä tähän postaukseen kirjoitin koirista ja niiden fysiologiasta, oli referointia sekä Minnan kanssa käydyistä keskusteluista että Anun tämän päiväisistä jutusteluista, joten jos en ole kovin pahasti ymmärtänyt asioita väärin, niin ne ei ole siis mun mutua vaan sellaisten ihmisten kertomaa, joilla on kokemusta ja tietoa paljon minua enemmän. Miten niin on tullut tehtyä koulutehtäviä joissa pitää olla tarkasti merkitty lähteet ja niihin liittyvä lähdekritiikki pitää olla koko ajan mielessä...

Ransun olemus muuttui silmissä ja siihen tuli pituutta lisää, kun kaikki jänteet mitä löydettiin pois paikaltaan, palautettiin. Näki, että siitä tuntui hassulta ensin kävelläkin kun mm. lantio oli sellaisessa asennossa kuin pitää. Itselle meinasi tulla huono omatunto, että koiralla ei ole ollut kaikki ok ja minä senkun teetän sillä niin vaativaa lajia kuin agility. Kohtahan se nähdään, vaikuttiko jäsenkorjaus siihen mitenkään, nyt se on ainakin väsynyt ja lepäilee + sillä on suora selkä ja löysempi nahka ;) Anu kyllä sanoi, että ihme jos ei se jotenkin näy.

P.S. On outoa, kun mä oon tässä välillä käynyt mutkia siellä sun täällä ja kävellyt Ransun ohi ja osin ylikin kun se makaa tuossa vieressä, niin se ei ole viitsinyt/jaksanut korvaansa lotkauttaa. Yleensä se jossain vaiheessa nousee ylös katsomaan että mitä siinä ramppaat vaikka olis millä lenkillä käyty :P

Lillukka pääsi vanhainkotiin :)

Olipas meillä tänään iltapäivällä opettavainen reissu vanhainkotiin/palvelutaloon Liinun kanssa. Ransu jäi luonnollisesti kotiin, sille ei tuollaiset tilanteet passaa. Mutta Liinu tuntui olevan meidän koulun projektiin tervetullut ja ajattelin, että meidän pikku mörkö-köllille tekis hyvää olla vieraassa paikassa ilman Ransua.

Liinuhan olikin tosi, tosi reipas. Se lähti heti tutkimaan palvelutaloa ja kävi ihmisten luona nuuhkimassa ja hetkeksi se malttoi välillä pysähtyä jutusteltavaksikin. Liinu herätti kovasti ihastusta ja vanhusten silmät aivan loisti kun ne näki koiravieraan. Liinussa on se huono puoli, että se on vähän pienikokoinen eli kaikki vanhukset ei pysty kumartumaan niin paljoa että yltäisivät Liinua rapsutella. Mutta kenenkään kosketusta se ei arkaillut, ketään se ei pelännyt, ja koko ajan se tepasteli ympäriinsä eikä jännittänyt laattalattiaa, pyörätuoleja, kyynärsauvoja ja kaikkia muita laitteita ja ääniä mitä se ei kai ole koskaan ennen nähnyt. Hoitohenkilökunnaltakin tuli kehuja, kun Lillukka oli niin kiltti ja tottelevainen :)

Heti alkuun se hoksasi missä on mielenkiintoisimmat paikat, ja meni ottamaan isosta kukkaruukusta niitä lannotepapanoita. Mummut oli aivan ihastuksissaan kun minä napsautin sormia ja sanoin "a-a" ja Liinu jätti papanat rauhaan :) Heh Liinu antoi itsestään kovinkin tottelevaisen vaikutelman :P

Oltiin palvelutalossa vierailulla kolmisen tuntia, ja lopussa pienelle tuli jo väsy ja se nukahti kyljelleen mun tuolin alle aivan reporankana. Olin ylpeä mun pikku typykästä, että kaiken mörköilyn ja murkkuilun keskellä se on silti oikeasti tosi reipas pikku tyttö, joka ei tarvi vieraassa paikassa Ransun tukea eikä roiku minussa kiinni vaan meni rohkeasti tutustumaan ihmisiin. Ehkä se seuraavalla kerralla malttaa istuskella mummujen ja pappojen puhuteltavana enemmän, kun nyt piti koko ajan mennä hajujen perässä ja tutkia paikkoja. Oi että teki kyllä Liinulle hyvää tuo reissu! Ja nyt kun se pääsee varmaankin joka viikko tai ainakin pari kertaa kuukaudessa tuonne vierailemaan huhtikuulle asti. Huomenna sitten näyttelytreeniä ja toivottavasti vieraita koiria ja "tuomarin" kopelointia niin josko se alkaisi siitä mennä sitten kaikenlainen mörköilykin ohi kun saa taas huomata ettei vieraat ihmiset (etenkään lapset) ole kauhistus ja että se on ihan ok kun kosketaan.

Sydäntä kyllä särki jättää Ransu yksin ja lähteä Liinun kanssa. Kun tultiin kotiin, jätin Liinun vajaaksi puoleksi tunniksi yksin videokameran kanssa ja otin Ransun mukaan. Liinu oli jumpannut ahkerasti reisilihaksia ja hyppinyt portin takana tasajalkaa. Sille ei onneksi ole kukaan kertonut, että kun ottais vauhtia ja loikkais vauhdin kanssa niin se metrinen porttikin vois ylittyä. Nyt sillä ei onneksi suorilta riitä voimat loikata yli. Oli se vähän välillä haukkunutkin, mutta enimmäkseen vinkumista ja piippausta ja sitten yritystä päästä portin yli. Välillä oli meinannut asettua petillekin, mutta oli sitten päättänyt kuitenkin aloittaa haukkumisen tai porttia vasten hyppimisen. Yllättävän hyvin se kuitenkin oli, välillä oli pitkiä hiljaisia hetkiä, mutta luultavasti se vaan oli tuon vierailun takia niin väsynyt ettei kovin pontevasti jaksanut riehua. Tämä Liinun yksinolokin pitäisi ottaa asiaksi, vaikka joka treeneissähän se joutuu autossa odottamaan välillä vuoroaan ja haukkuu siellä. Mahtaakohan se koskaan ymmärtää sitä yhteyttä, että tulen aina silloin hakemaan sen omalle treenivuorolle kun se on hiljaa ja kotiinkin tulen aina kun ei kuulu oven takaa mitään...

Lauantai on treenipäivä

Taas tuli käytyä lauantaitreenit vetämässä ja se kolmetuntinenhan siellä aina vierähtää kaikkineen. Eli vaikka lähdettiin ihan ihmismäiseen aikaan puol kasin aikoihin treenimään niin kello oli aikas paljon kun oltiin takaisin kotona...

Antti teki meille ratapätkät, Ransulle oli 15 estettä ja Liinulle 8. Tosin Ransun rata sisälti kaikki kontaktit ja kepitkin, Liinun radalla oli "vain" hyppyjä, putkia, rengas ja pussi. Otin kuitenkin Ransun kanssakin alussa yksittäisenä esteenä keppejä. Vauhti oli ihan hyvä, mutta ei parasta Ransua. Into sen sijaan oli parasta Ransua, jos tauko sai tämän aikaan niin kyllä kannattaa taukoilla :) Ransu oli niin liekeissä! Se ei vaan kerta kaikkiaan meinannut malttaa edes hakea keppejä, aina kakkosvälistä sisään. Totesin jo sitten ääneen että meillä menee varmaan ekat kisat taas harjoitellessa kun treenitkin on tällaista yhtä häseltämistä kun pitää ottaa uusiksi ja uusiksi aina vaan kun toinen ei malta tehdä perusasioitakaan... Joskus Ransulla oli sitä että se jätti viimeisen välin tai pari vikaa väliä pujottelematta, mutta nyt se ei ole tehnyt sitä pitkään aikaan. Kerran sanoin sille ihan ääneen että kuule Liinukin osaa hakea siitä ne kepit niin kyllä sinäkin osaat. Vaan kun ei pysty eikä kykene! Olin kolmannen kepin kohdalla ja lähetin umpikulmaan niin ei muuta kun tämä vaan änkeää siihen mun kohdalla olevaan väliin. Voi huokaus, jospa kisoissa malttais paremmin.

Itse asiassa sitten, kun otin Liinun kanssa keppejä 6 verkkokepillä niin tuntui aivan mahtavalta miten se haki kepit. Onhan sillä tietysti ne verkot siinä ohjaamassa, mutta ei se niihin enää törmäile tai hae niistä apuja. Kyllä se ihan itse hakeutuu sinne kepeille. Nyt muistin kokeilla sitäkin, että ottaako se kepit jos jätän sen muutaman metrin päähän alusta ja otan keppien lopusta "vastaan". Hienosti onnistui :) Muutenkin kepitti törkeen hyvin ja haki kyllä kaikki kulmat ja olinpa mä missä puolella vaan. Eikä mun tarvii mennä sen vierellä, se kyllä menee kun luotijuna palkalle vaikka mä jäisin seisomaan paikalleni.

Ransun kanssa sitten ratapätkää. No huh huh mitä säätöä. Taidettiin hyllyttää tyyliin nelosesteellä ekan kerran. Voi elämän käsi. Siis Ransu meni lujaa ja teki hienosti, mutta se ei kaiken aikaa ollut ihan niin terävänä mun ohjauksen kanssa. Näki että intoa oli paaaljon enemmän kuin malttia keskittyä tekemään kunnolla. Voin kyllä sanoa, että oli sitä mun ohjauksessakin varmaan vikaa, mutta antakaa se anteeksi, kyllä se Ransukin menee välillä lujaa kun haluaa niin ja silloin mulla on sen kanssa kiire. Paria kohtaa otettiin montakin kertaa ja haettiin sitä mun sijoittumista. Totesin, että kisoissa vältän välistävetojen tekemistä niin pitkästi kuin mahdollista ja teen sen sijaan aina kun mahdollista takaakiertona tai sitten esim. saksalaisen avulla. Kerta kaikkiaan meillä on yhteisymmärrys välistävedoilla hukassa ja mä en pysty liikkumaan niinkuin mun pitäis. Aina ei voi ohjata jotenkin muuten joten pitää niitäkin harjoitella mutta jos voin ohjata muulla ja meille varmemmalla tavalla niin sitten ohjaan. Hienoja puomeja Ransu teki, lähes lentokeinuja ja A:t oli vauhdikkaita eli sillä saralla pyyhki ihan hyvin.

Liinun ratapätkällä oli lähinnä yks kohta jossa mulla meinas olla kauhea kiire. Liinu ei aina irronnut mun haluamallani tavalla putkeen, kun ensin oli hyppy ja rengas suorassa linjassa. Mutta putken suu ei ollut renkaalta suoraan näkyvissä vaan se putken loiva mutkakohta. Jos mun piti saatella se pidemmälle, niin arvaahan sen miten siinä käy kun me ollaan yhtä aikaa hypyllä ja mun pitäis olla jo siellä toisella puolella ottamassa vastaan. Jep jep. Ei hyvä heilu meikäläiselle. Ja jos siitä vielä selvitään niin sitten kusahti seuraavassa kun piti tehdä viereiselle hypylle takaakierto. Kiersihän se, välillä koko höskän takaa ja välillä hyppäsi pois päin. Pussin haki hyvin, enpä muista onko ollut ratapätkällä ennemmin. Kepit pitäis kyllä laittaa radalle seuraavalla kerralla että tulis niillekin vauhdista hakuja.

Liinu harjoitteli sitten taas irtoamista. Ensin oli hyppy, sitten U-putki ja sitten sen putken jälkeen rengas ja hyppy ja siellä palkka. Ekan hypyn ja putken väli oli lähes 7m. Antti yritti sanoa että teen liian hankalaa juttua, mutta viimeksihän Liinu meni kahden hypyn takaa putkeen vaikka seisoin paikoillani. Nyt menin noin askeleen verran hypyn taakse, otin Liinun vastaan, lähetin putkeen, seisoin siinä paikallani ja käskytin renkaalle ja hypylle. Hyvin meni. Tuo onnistui siihen asti kun minä olin hypyn siivekkeen kohdalla, sitten Liinu aloitti jonkun ihme pelleilyn ja oikaisi hypyltä suoraan renkaalle ja vikalle hypylle. Jätti siis putken välistä. Sitten kun sen sai putkeen niin sillä ei ollut kahta puhetta saako mennä renkaan ja hypyn vai ei, kyse oli siis luultavasti malttamattomuudesta silläkin. Koska se vilkuili lähtöpaikasta koko ajan maalia kohti. Liinulla oli muutenkin sellainen jännä fiilis, että välillä sinne putkelle piti viedä paljon enemmän ja välillä taas ei juurikaan.

Vaikka Liinun irtoamistreenissä sainkin lähinnä seistä paikallani, niin aika hitosti sain juosta Ransun kanssa ja Liinun kanssakin vaikka oli lukumääräisesti lyhyt rata mutta se edellytti myös multa liikkumista. Kyllä tuo agility siis ohjaajallekin käy välillä ihan liikunnasta. Vaikka Antti aina mulle huomauttelee kun Liinun kepit menee niin että mä vaan lähetän sen kepeille, jään paikalleni ja kehun sitä. En siis itse "viitsi" tehdä mitään, Liinu pujottelee ja Antti laittaa aina uuden palkan, minä vaihdan vähän puolta tai etäisyyttä tai kulmaa ja lähetän taas Liinun pujottelemaan :D Toivottavasti Liinu kestää hyvin sitten verkkojen pois ottamisen kepeiltä ja pujottelee yhtä varman vauhdikkaasti kuin nyt. Se tykkää kyllä hurjasti kepeistä.

A-estettä otettiin muutama kerta molemmin puolin. Aika paljon mun piti tuolle pikku hyppyrotalle antaa jarrua alasmenoilla tai muuten se loikkais koko höskän. Liinu kun vissiin mieluiten vaan loikkis ja hyppis. Eli lisää hihnatreeniä vaan, ja aika paljon joutuu itse puuttumaan siihen suoritukseen.

Eilen käytiin sitten hankitreeniä toinen kerta. Loppuviikosta kun satoi lunta, käytiin yhtenä iltana pellolla vähän kahlaamassa. Liinu oli sitä mieltä että lunta, hyi paksusti lunta. Se tykkäsi huonoa kun en antanut sen tulla mun jälkiä perässä. Ransu oli ihan villissä. Eilen käytiin yhteensä 3,7km lenkki josta suurin osa umpihankea. Oli polveen asti lunta ja paikoin meinasi olla enemmänkin. Koirat loikki aivan mielissään ja kun Liinukin tajusi että paremmin pääsee eteenpäin loikkimala kuin yrittämällä kävellä niin sekin kirmaili pitkin peltoa. Se on kyllä itsellekin aika rankkaa liikuntaa. Siitä huolimatta lähdin itse vielä hankikävelyn jälkeen hiihtämään vajaan viis kilsaa, joka oli mun talven eka hiihtolenkki. Tuo pururadan latu on kiva, taidankin hiihdellä tänä talvena enimmäkseen siellä ja lenkkeilen koirien kanssa jalkaisin ja pyörällä. En ole oikein löytänyt hyvää paikkaa missä hiihtää koirien kanssa joten olen sitten itsekin samalla viivalla ja kahlaan. Nyt on kyllä ollut kivasti pyöräilykelejäkin, en tiedä paljonko on tullut talvipyöräilyä mutta kymmeniä kilometrejä varmaan. Vielä kun löytäis jonkun piiiiitkän moottorikelkkareitin niin jes. Tosin onhan tuo metsäautotie vähintäänkin tarpeeksi pitkä mutta olis se kiva talvella lenkkeillä pitkiä lenkkejä ilman että tarvii koko ajan kahlata.

Liinun veli oli menestynyt hienosti näyttelyssä viikonloppuna, onnittelut! Mä päätin että käyn muutaman kerran Liinun kanssa näyttelytreeneissä, josko siellä opittais kumpikin jotain. Kun ei mun näköjään tuu muuten tehtyä asialle mitään ja Liinu ei osaa käyttäytyä hyvin. Sille on nyt muutenkin kauheeta kun joku koskee. Jos silittää selästä, se "menee littuun", siis väistää alta, ja jos koskee mahan puolelle, se köyristää selkää. Mätsäreissäkin joulukuussa se ei selvästikään ollut kovin rennosti kun tuomari sitä tutki. Noh, eipä Liinu muutenkaan tykkää itseensä koskemisesta mikä on mulle kauhean vaikea juttu, kun Ransu tykkää kun sitä taputtaa, silittää, rapsuttaa, paijaa, mitä tahansa. Sitä paitsi se näyttää muutenkin enemmän nololta ja myötähäpeävältä kun sitä yrittää innostaa. Ei se oikein syty suulliselle innostuksellekaan ja näyttelyissä ei taida olla mahdollista samalla lailla käyttäytyä kuin aksatreeneissä. Itsellekin tulee vaikea olo, jos yrittää puhua innostavasti, ja toinen vaan tollottaa ilmeettömänä ilman että häntä liikahtaakaan. Aksassa sille tosin on vaikutusta suullisella kehulla ja siellä se innostuu nameista ja leluistaan. Ehkä meillä on toivoa saada joltain ulkopuoliselta vinkkejä?

Nyt tämä ahkera opiskelija menee ahkerasti opiskelemaan luita, niveliä sun muita latinaksi...

Citius, Altius, Fortius...

Treenasin tänään molemmat koirat. Ransun täys treenitauko kesti tasan 4 viikkoa. Ei se tosin tänäänkään ottanut kuin keppejä ja puomia. Liinun ohjelmistossa oli keppejä, eteenmenoa ja A-este. Tuo olympialaisten tunnuslause nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin kuvasi kyllä meidän treenejä :) Oli tosi kivat treenit, viime lauantain Liinun treeneistä en jaksanut edes kirjoittaa kun ei tehty paljon mitään ja sekin mitä tehtiin, meni jokseenkin keskinkertaisesti. Nyt oli eri ääni kellossa ja mun kellosta meinasi loppua ääni kun sain hihkua koirien hyville suorituksille :) Toivottavasti halli on hyvin äänieristetty...

Treenit aloitti Liinu, kun sillä oli useampi asia treenattavana. Aloitettiin kepeillä ja tällä kertaa oli taas vain 6 keppiä. Harjoiteltiin varmoja sisäänmenoja. 6 keppiä, että saa tehdä enemmän toistoja ja palkattua useammin. Liinu oli ihan pro. Tehtiin varmaan yli 20 toistoa (kahdessa erässä) eikä yhtään virhettä. Muutaman kerran Liinu varasti itse kepeille pujottelemaan ennen mun lähetystä. Jokseenkin keppihullulta koiralta se vaikutti :P Ei meinannut malttaa odottaa mun pujottelukäskyä vaan oli intopiukeana menossa kepeille. Vilkaisi mua aina vaan pikaisesti ja nyki eteenpäin että "saanko jo mennä, anna jo mennä, mä meen jo!" Ei otettu mitenkään älyttömän kaukaa, muutaman metrin päästä, mutta vaihdeltiin kulmia ja puolta niin että tuli kyllä aika lailla kaikkea tehtyä. Ehkä kaikkein tiukimpia kulmia ei tehty. Unohdin kokeilla, osaisiko Liinu hakea kepit, edes ne 6kpl, jos mä olen keppien lopussa. Tämän päiväisen perusteella kyllä sanoisin että osaa, mutta käytännössä maltti ratkaisis, kun minä olen jo palkalla että yrittääkö itsekin sinne suoraan vai malttaako ottaa kepit matkalla.

Keppien suhteen Liinun kanssa on seuraavanlainen suunnitelma:

1. kuudella kepillä lisää hakuja ja niin että saa lähettää mistä kulmasta vaan ja matkoja pidentäen ja muutaman esteen pätkiin sisällyttäen

2. siirtyminen 12 keppiin, verkkojen poistaminen yks kerrallaan

3. kun kaikki verkot on pois, tehdään tietysti eri kulmista hakeutumisia kepeille

4. laitetaan kepit pidemmälle ratapätkälle

5. haetaan kepeille vauhtia

Suunnitelma on tämä, aikataulua ei ole koska eteneminen tapahtuu sitten sitä mukaa kun tapahtuu. Vaikeutta pitää alkaa lisätä heti, jos seuraavissakin treeneissä hakee yhtä hienosti kuin nyt.

Ransun eka treenit oli myös pujottelua, mutta tietysti koko keppisarjalla ja ilman "vauva"verkkoja ;) Ransu oli aivan älyttömän intopiukea ja täpäkkä kun pääsi pitkästä aikaa treenaamaan. Sillä oikein silmät loisti ja tassut vispasi kun se halusi vaan tekemään mun kanssa. Ransu oli aivan superhieno kepeillä, pujotteli lujaa ja loppuun asti joka kerta. Haki kaukaa ja tosi vaikeista kulmista vaikka mä olin kohtuullisen kaukana lähettämässä. Kerran kokeilin varsin, kun Ransu oli vinossa avokulmassa keppeihin nähden muutaman metrin päässä kepeistä, ja minä puolivälissä keppejä monen metrin päässä sivusuunnassa, että hakeeko se kepit sieltä sivuun irrottamalla. No tietysti haki, ei kahta puhetta ja mikä vauhti! Ransu oli aivan loistava. Voi elämän käsi kun se pujotteliskin noin hyvin kisoissakin niin kyllä kelpais katsoa! Mutta kun sille on niin suuri motivaattori se herkku alatoopi siellä keppien päässä jonka se tietää treeneissä olevan kun otetaan yksittäistä estettä, niin onhan sitä vauhtia ja halu hakea kepit vaikka kuusta.

Sitten taas Liinu kehiin ja Liinulle eteenmenoharjoitusta. Tai oikeastaan sanotaanko että irtoamis-treeniä. Laitoin kaksi hyppyä peräkkäin noin 4m päähän toisistaan ja laitoin namialustan toisen hypyn taakse. Kävin näyttämässä namin, Liinu pyrki siihen ja mentiin eka vain yhden hypyn taa. Annoin käskyn eteen ja yritin vartalolla ohjata että saa mennä namialustalle. Liinu otti kiellon, kun ei "eteen"-käskyllä sen mielestä ollut lupaa hypätä hyppyä. Mentiin uudestaan hyppyjen väliin, lähetin hyppy-käskyllä hypyn yli, ja Liinu lähti. Mutta kun yritin liittää siihen eteen-käskyä kun se oli riman päällä, se kieltäytyi ottamasta namia. Ilmeisesti se ymmärsi että jos vielä tulee joku käsky hypyn jälkeen ja vielä ihan outo sana, niin silloin ei ole lupaa ottaa namia. Mä menin sitten sille näyttämään että ota vaan palkka. Päätin, että sanon pelkän "hyppy", ohjaan kädellä ja jään itse lähtöpaikkaan seisomaan, eli että Liinu irtoaa hypylle pelkällä sanallisella käskyllä ja pienellä käsiliikkeellä ja haluaa irrota minusta. Toimi. Sitten toiselta puolelta ja päätin että kahdella hypyllä seuraava. Kummallekin hypylle vaan estekäskyt niin kyllä lähti ja nami kelpasi. Tuumin, että miksi mä sotkemaan tähän jotain Liinun mielestä ikävää sanaa (olishan se sana voinut olla vaikka kukka mutta ei se varmaan sen kivempi Liinusta olis ollut) kun kerran saman asian ajaa estekäskyt. Kisoissakin huudan kuitenkin Ransullekin monikossa eteen-eteen-eteen kun sen pitää mennä pari-kolme estettä. Eli mitä mä siinä säästän jos huudan hyppy-hyppy-hyppy? En säästä enkä tuhlaa sen enempää sanoja. Koiralle vaan voi olla selkeämpi jos estekäskyjä tulee ja se on opetettu luottamaan siihen, että seuraavan näkyvän esteen saa mennä kun estekäsky kuuluu vaikka ohjaaja oliskin kaukana takana. Oikeastaan on kaikkein selvin, jos ääntä käyttää ohjaamisessa, että esteillä on se yksi nimi eikä jotain "eteen"-nimiä. Tai mulle tuli sellainen olo, etten mä osaa Liinulle kertoa että sillä eteen-käskyllä saa mennä paukuttaa menemään vastaantulevat esteet nimistä huolimatta.

Sitten lisättiin siihen irtoamistreeniin vielä putki, joka oli ensin suorana niiden kahden hypyn perässä. Käytiin putken päässä katsomassa namia, eikä sen jälkeen ollut epäilystäkään etteikö olis mennyt kaksi hyppyä ja putken - ja lujaa - vaikka minä seisoa tökötin koko ajan lähtöpaikassa. Laitettiin putkeen mutkakin, ja silti Liinu halusi irrota suorittamaan esteitä. Saattaa olla, että jollain kouluttajalla on eri mielipide tuosta eteenmenokäskyn käytöstä, mutta hän saa pitää mielipiteensä. Jos mä olen katsonut hyväksi sen, että huudan vaan perästä hyppy-hyppy-putkeen ja koira etenee kuin luotijuna, niin ei siihen kyllä ole kellään mitään sanomista. Kunhan tässä päästään hifistelemään näistä "suurista linjoista", niin opetellaan tuota "eteenmenoa" muillakin esteillä. Siis että saan Liinun irtoamaan pari-kolme estettä ainakin eteenpäin oli ne sitten mitä tahansa.

Ransun toinen treeni oli puomi. Hienolla vauhdilla meni puomille, muutamat viime kerrat niinkin hienolla vauhdilla, että ylösmenot meinasi jo alkaa paukkua. Hupsista keikkaa. No, alasmenot se otti tositosi hyvin, pysähtyi sinne oikein odottamaan lupaa poistua, vaikken ole siltä sellaista ikinä vaatinut :O Antti palkkasi välillä namialustalla, välillä lensi pallo sivusta palkaksi. Pallon kanssakin oli sellainen draivi päällä, että ihan kävi sitä palloa sääliksi... jos se vaikka pelkää kovia vauhteja? Huippukivat treenit oli poitsun kanssa tänään. Jäi vielä kovasti intoa seuraaviin treeneihin, nämä oli vaan tällaiset muutaman toiston muistuttelutreenit. Tuumittiin että ei mennäkään Lapualle kisoihin vaan Ouluun viikkoa myöhemmin eli reilun kuukauden päästä.

Liinun vika treenipätkä oli A-estettä. Antti sai multa vähän sanomista apupalkkaajan roolistaan kun antoi vaan Liinun tehdä huonoja suorituksia toisensa jälkeen. Otin sitten itse ohjat käsiini niinkuin oon Ransuakin itse vienyt hihnassa kun sen kanssa on A-estettä opeteltu uudelleen. Liinu nimittäin otti ylösmenon tosi ylös ja alasmenon se melkein loikkasi kokonaan. Mä kyllä näen jo sieluni silmin mihin tuosta on jatkumo jos sille ei tee mitään. Piti sitten itse puuttua asiaan, tässä kohtaa kyllä apupalkkaaja sai keskittyä vaan laittamaan uuden palkan alustalle. Tehtiin muutama toisto ja jarru oikeassa paikassa sai Liinunkin tekemään taas siististi. Ei ole toivoakaan, että hihnaa vois jättää vielä aikoihin pois, ja tympii hieman kun en itse ole aiemmin ottanut sitä hihnan toista päätä. Turhaan tehty toistoja jotka on ollut huonoja eli liian justjajust-siinäjasiinä. Mutta saatiin muutaman toiston jälkeen lopettaa oikein hyviin kontakteihin joten siitä oli sitten hyvä palkata kunnolla ja lopettaa treenit.

Oli kyllä sellaiset treenit, että joku sai huutaa ja hihkua äänensä loppuun ja koirat oli mainioita. Ransu oli kyllä niin ihana kaikessa innostuksessaan, kyllä se agilitykin varmaan oli taas hauskaa, mutta kyllä se oli niin täpinöissään mun joka pienestä pyynnöstä että sillä oli ainakin kolme korvaa kuulolla kun pyysin jotain tekemään :)

Syntyjä syviä

Lieköhän sitä ihminen luovimmillaan näin aamuyön tunteina vai muuten vain tulee miettineeksi asioita. Saapa nähdä jääkö tämä teksti omaksi luonnokseksi ja "päiväkirjamerkinnäksi" vai tuleeko tähän sen verran tolkkua että se päätyy blogiin muidenkin ihmeteltäväksi.

Tuntuu jotenkin huvittavalta, että juuri oon pohtinut tavoitteita ensi vuodeksi, ja ne melkein kaikki liittyy siihen mitä aion Ransun ja Liinun kanssa tehdä agilityn suhteen ensi vuonna. Kauempaa tulevaisuutta en ole tainnut juurikaan pohtia ainakaan täällä blogissa. Tosin näitä ajatuksia mitä nyt mielessä pyörii, en ole pohtinut Antinkaan kanssa, jolla tietysti on sananvalta asioihin kun tämä koiraharrastus ei ole vain mun vaan meidän juttu.

Oon miettinyt, että miksi mä harrastan Ransun kanssa agilitya. Musta tuntuu, että se toimii jollain tavalla välineenä siinä että haluan näyttää itselleni ja muille, millaisen agilitykoiran osaan opettaa. Väitän, että aika monelle missä tahansa lajissa kisaavalle joku päämäärä on todistaa omaa ja koiransa pätevyyttä ja olla parempi kuin muut. Multa tosin puuttuu kilpailuvietti. Musta on ihan kiva olla hyvä, mutta ei mun tarvi olla paras. Kai se oli tarpeeksi laimea ilmaisu sille, että mulla on kyllä tavoitteita mutta ne ei ole niin intohimoisia kuin jollekin muulle. Ei varsinkaan jos mä näen koirasta, että se tekee asioita vain mun takia, eikä sen asian itsensä takia. Se mitä ajan takaa on se, että Ransu tekee agilitya enimmäkseen mun mieliksi tai ruuan takia mutta paimentaa sen paimentamisen vuoksi.

Nyt kun oon Liinun kanssa päässyt alkuun agilityssa, ja näen miten eri tavalla se toimii siinä, on alkanut tuntua että mielekkyys Ransun kanssa tekemisessä on välillä aika heikkoa. Joku voi ajatella nyt, että se on tullut järkiinsä kun eihän sillä sen koiralla ole "viettiä" (mihin?), se on sellainen rauhallinen eikä mikään tykittäjä jne. Juu, ehkä olen tulossa järkiini, mutta torppaan kyllä sen ettei Ransulla ole mitään viettiä ja että se olisi huono asia jos on rauhallinen eikä kiihdy kuin urheiluauto. Sellaisilla urheiluauton ominaisuuksilla kun ei tee siellä alkuperäisessä työssä mitään. Agilityssa niitä arvostetaan, tai muuten koira ei ole oikein mikään. Tai eihän se nyt ainakaan pärjää. Ja kun on vähän "heikkolahjainen" niin treenaisi nyt edes sitten enemmän. Yleensä harrastamisessa koira osaa vain sen mitä ihminen on sille opettanut, ja mua kiehtoo huomattavasti enemmän se, että on asioita jotka vaan tulee jostain selkäytimestä ilman että mä teen muuta kuin annan niille mahdollisuuden.

Mitä jos meniskin koiran ehdoilla ja mikä tuntuu että on sille koiralle mielekästä? Varsinkin ilman huippuherkkuja. Kyllähän Ransu tekee oikeinkin hyvin kun palkkiona on oikein hyvää ruokaa ja mun tyytyväisyys, mutta se on loppujen lopuksi aika lyhyt tie kuljettavaksi. Siis jos mennään sellaisella "pintavietillä" muutama toisto, että haluaa tehdä sen ruuan takia. Ei se kaikki ole siitä kiinni, että Ransu oppii nopeasti ja kun kokee että hoksaa asian niin se turhautuu jos silti tehdään toistoja ja samoja helppoja juttuja. Kyllä siihen hyvään työintoon ja motivaatioon tehdä jotain muutakin tarvitaan kuin herkkuja. Entä jos Ransu onkin niin fiksu, että se ymmärtää agilityn teennäisyyden eikä vain näe siinä järkeä... Eikä sille ole jotenkin luontaista nostaa kierroksia kaakkoon hetkeksi, kun pidemmälle pääsee kun menee vähän matalammalla vireellä.

Niin mitäköhän ajan takaa? Sitä, että toistan itseäni kun sanon että mitä enemmän Ransun ominaisuuksia miettii ja sen kanssa tekee, niin sitä enemmän tuntuu siltä että sen päälajin pitäisi olla paimennus eikä agility. Jos nyt haluaa lajista puhua. Ongelma vaan on se, että mulla ei ole tarjota sille säännöllistä mahdollisuutta tehdä sitä mistä se tykkää ja mitä se haluaa tehdä. Ja missä se ei kyllästy samojen asioiden toistamiseen samalla tavalla kuin agilityssa. Ransuhan on kyllä taitava ja sen kanssa on tehty paljon töitä sen nykyisen osaamisen ja taidon eteen, että sikäli tuntuu kurjalta miettiä että mitä jos lopettais kisaamisen tai vähentäis minimiin sitten kun noustaan kolmosiin. Mutta edellinen lause kertoo just sen, että me ihmiset mietitään vaan sitä mitä me halutaan ja mitä vaivaa me on nähty ja että koirien pitäis sitten jossain vaiheessa maksaa se vaiva takaisin menestyksellä.

Mua vaan ahdistaa lukea blogeista ja keskustelupalstoilta siitä, millaista tavoitteellisen harrastamisen pitäisi olla. Treeniä ja kisaamista aamusta iltaan, viikonlopusta toiseen, hullua sinne tänne säntäilyä ilman koiran lepoa ja vapaapäiviä. Tavoitteita, tavoitteita, tavoitteita. Ja että miten pitäis niin ja niin nuorena osata sitä ja tätä. (Sanon muuten tähän väliin, että en puhu kenestäkään enkä kenellekään henkilökohtaisesti, vaikka voi olla että munkin tuttavapiiristä löytyy niitä joista tuntuu että auon justiin heille suutani.)

Tässä kohtaa kyllä syyttävä sormi voi osoittaa tähänkin suuntaan, että onhan Liinu aloittanut aikas nuorena agilityn. Mutta sanottakoon suoraan, että mulla ei ole sen kanssa kisa-aikeita vielä ainakaan vuoteen. En mä jaksa vältellen vastailla kommentteihin meidän kisavalmiudesta, vaikka voi ollakin niin että loppuvuonna oltaiskin niin taitavia että voitais kisata. Antaapa tyttösen olla reilusti parivuotias ennen kuin sen kanssa kiirehtii kisakentille. Ja olkoon se sekä järjen voitto että hiljainen protesti sille, että pakkoko ne tavoitteet on lapsen niskaan kaataa kun myöhemminkin ehtii. Juu, mä en ole halunnut malttaa että Liinu olis ollut sen vuoden tai ylikin, ennen kuin sen kanssa aletaan pohjaa kaikelle rakentaa. Ja vaikka hiljaa mielessäni mietinkin, miten korkealle sen tavoitteet voisikaan laittaa, niin liikaa ei kannata suunnitella. Mitä vaan voi tulla niiden tavoitteiden eteen. Joka tapauksessa Liinulla on ihan erilainen into agilityyn kuin Ransulla, joten sen kanssa ei tunnu että tekisin sitä vain itseni ja omien tavoitteideni takia.

Alkuperäisiin ajatuksiini palaten, oliskohan se sitten järjen ja tunteen yhteisvoitto jos lopettais agilityssa aktiivisen kisaamisen kun saa Ransun kolmosiin. Mä kyllä epäilen että ensimmäinen vastalause tulee heti perheen sisältä... Tai sitten lopettaa Ransun kanssa sen viimeisenkin tosimielellä tekemisen ja siirtyy vain 100-prosenttisesti pitämään hauskaa. Koska kuitenkin tuntuu, etten mä Ransun kanssa harrastamista malttais kokonaan lopettaa koska se tarjoaa niin paljon hyviä hetkiä sen kanssa.

Sitä paitsi mä voin olla aamulla tätä lukiessani sitä mieltä, että paimentaminen on Ransun juttu ja varmaan agilitykin johonkin rajaan asti, ja että Liinu tosiaan aloittaa kisaamisen virallisissa aikaisintaan vuoden kuluttua koska se ei ole mikään tämän illan/yön pohdinnan tulos vaan ollut tarkoituksena alusta asti. Mutta voi olla että yön nukuttuani tuumin, että mehän vielä Ransun kanssa agissa näytetään mistä maxi-schape pissii ;) Ja että niin kauan kuin Ransun mielestä agility on kivaa kun saa huippupalkkaa, sitä kannattaa jatkaa. Tosin mua surettaa sekin ajatus jo etukäteen, että jos nyt Ransu tauon jälkeen ei olekaan samalla lailla jumissa kuin se tuppaa olemaan kun treenataan ja kisataan normaalisti, niin onko oikein että altistan sen terveysongelmille agilityn rasittavuuden takia.

Ei näitä juttuja pysty miettimään pelkästään järjellä tai voi antaa vain tunteiden ratkaista miltä milloinkin tuntuu niin sillä mennään oli järkeä tai ei.

Uutta vuotta!

Mikäs sen parempi tapa aloittaa uusivuosi kuin muistella "vanhoja hyviä aikoja" ja katsoa agilityn MM-kisoja 15 vuoden takaa. Kaipailin tässä joku aika sitten, että olis kiva nähdä millaista agility on ollut 90-luvulla ja vielä muutama vuosi ennen kuin me on aloitettu harrastamista. Kun koko ajan kaikki lajin parissa pidempään olleet puhuu että "silloin kun me aloitettiin... vielä 5-6v sitten..." Kas kun ei aiemmin tullut mieleen tarttua Youtubeen ja kaivella sieltä jotain. Sain kyllä joillekin tämänkin videon koirakoille nauraa vedet silmissä, anteeksi vain siitä, mutta kieltämättä noiden v.2011 kisojen katsomisen jälkeen seurasi pieni kulttuurisokki... Onhan ne vauhdit kasvaneet tuossa 2000-luvun alkupuolelta tosi paljon varsinkin makseilla.

Tässä sitten vähän tuoreempi pätkä että päästään takaisin tähän päivään :)