Viikonlopun agikoulutukset

Meillä oli tänä viikonloppuna omalla kentällä kennelpiirin agilitykoulutusta ja kouluttajana Miia Laamanen. Mulle ihan uusi tuttavuus, mutta mitäpä se haittaa. Oltiin Ransun kanssa "möllit/1-luokkalaiset" -ryhmässä ja välillä tuntui että joo me taidetaan kuulua sinne mölliluokkaan...

Koulutus alkoi molempina päivinä meillä klo 11 ja kesti pari tuntia. Lauantain rata oli sinänsä simppeli, vaan kertoo kai se jotain kun ei siinäkään pääse viitosesteelle menemättä siis putkea väärään päähän. Minunhan se pitäis sitä ohjausta parantaa. Tietäis vaan että miten mä saisin itselleni opetettua että osaisin katsoa miten aikaisin mun mitäkin tilanteita täytyis ennakoida. Se viis minuuttia kisoissa rataantutustumisessa ei kyllä riitä mulla ainakaan sellaseen... Just kun kerkeää tehdä jonkinlaisen suunnitelman ja painaa radan mieleensä, juosta sen pari kertaa läpi, niin siinä se viisminuuttinen oli ja meni. Tietysti näissä koulutuksissa sais käyttää vähän enemmän aikaa mutta kun tuntuu siinä tutustuessa että näin mä teen ja sitten huomaan kohta että en mä sitten kuitenkaan suunnitellut jotain kohtaa riittävän tarkasti enkä yksinkertaisesti osannut ajatella miten Ransu sen menee jos ohjaan tietyllä tavalla. Joka kerta jonkun se pitää mulle sanoa. Turhauttavaa.

Saatiin palautetta Ransun viretilasta ja siitä että se meinaa olla se joka päättää että tekeekö vai ei ja mitä tekee ja kuinka kauan. Meillä kun tuppaa olemaan sellaista, että pyydän sivulle lähtöön ja palkkaan yleensä aina treeneissä (ekasta kerrasta, en lisäyrityksistä) ja kisoissakin ennen omaa vuoroa pyydän sivulle ja palkkaan, startatessahan ei tietysti sitten voi. Tuota tapaa pitäis muuttaa, aina ei tarvis olla se sama palkka, tulipa sitten hitaasti tai nopeasti, vaan sille pitäis ensinnäkin tehdä ero että kuinka hyvin tulee lähtöön ja siitä ei ole aina pakko jatkaa radalle vaan pitää vaikka leikkitauko. Ransu kyllä näyttää tykkäävän leikkiä ja yllätyin kun se teki sen vieraan ihmisenkin kanssa niin innoissaan tänään. Että voinko edes väittää tuntevani tuota koiraa kovin hyvin... Lisäksi tuo sen haahuilemaan lähteminen on sellainen joka varmaan herättää monenkin huomion, se on juuri se ilmiö että "en halua tehdä, minun ei tarvitse tehdä". Kouluttaja sanoikin että välillä se menee kovaa mutta välillä se on kuin mikäkin huopatossu. No niinhän se on! Eikä se näytä aina riippuvan edes mun vauhdista. Nuuhkuttelut kentällä treenatessa täytyy nyt stopata, sellaista ei sallita, koira pitää saada parempaan vireeseen (juu, miten?) kun tehdään. Lauantaina se oli paremmassa vireessä kuin tänään. Tänään se oli jotenkin väsyneempi tai haluttomampi. Taidetaan antaa agilityn olla tältä viikolta lauantain kisoihin asti. Käydään vaan keskiviikkona kentällä arkitokoilemassa.

Mitäs muuta me saatiin opiksi koulutuksesta...? Ainakin se ohje, että älä katso koiraa, mutta näe se. Kun mulle on sanonut joka toinen kouluttaja että älä katso sitä koiraa se tulee kyllä, joka toinen taas on sanonut että sun pitää koko ajan nähdä koira ja tietää missä se on. Selkään ei ole edelleenkään kasvanu silmiä joten jotenkin hienovaraisemmin se täytyy toteuttaa se koiran silmällä pitäminen. Olenhan mä sen huomannut että jos sen tosiaan jättää näkemättä niin se tulee selän taakse lähes poikkeuksetta, tai jonnekin muualle jonne sen ei pitäis. Ransu on hyvä ja kiltti koira joka kyllä tulee mihin ohjaan kun pidän sitä silmällä että tiedän missä se on ja osaisin ehkä sen jälkeen itsekin olla ajoissa? Olipa siinä lause. Lisäksi päätettiin että Ransulle opetetaan juoksukontaktit, olen itse ollut sitä mieltä etten halua opettaa sitä pysähtymään, eikä se kuulemma Ransun tapaiselle koiralle sovikaan oikein hyvin. Ne tulee vaatimaan töitä mutta mikä sitten ei vaatisi...

Lauantain radasta ei niinkään tullut kotiläksyä, sunnuntain radalla oli loppusuora jossa siis eteen menoa. Sitähän me ei olla harjoiteltu melkein ollenkaan. Viimeisestä putkesta oli 6 hyppyä "maaliin", kolme ensimmäistä vähän haastavammissa kulmissa, ja sitten ne kolme viimeistä oli suorassa linjassa. Tätä meidän pitää siis nyt ottaa ohjelmaan lisää. Ransu kyllä nytkin meni hienosti ja irtosi kun tiesi palkan olevan odottamassa suoran päässä. Lauantain radalla oli muuten pimeässä kulmassa putki, jonne Ransu osasi hienosti hakea kun taas sain ensin ohjeistusta siitä miten mun on sille viestitettävä että siihen päähän mennään. En voi taas kuin ihmetellä että mistä se koira päättelee noita juttuja "sillä on tavallaan lupa jatkaa kaarrosta putken toiseen päähän kun ohjaat noin", kun tulee putken pää vastaan mutta kun mun käsi sojottaa kaarta niin Ransu menee siitä ohi ja sujahtaa sinne päähän putkea jossa se kaari näyttää päättyvän. Heti kun käännyn aiemmin ja vedän käden niin että se näyttää piirtävän viivan sinne putken oikeaan päähän, Ransukin menee sinne. Eikä ole edes mun lähellä vaan on irronnut ihmeen hyvin sinne putkelle. Eli kyllä se sen hakea osaa.

Lopuksi otettiin tänään erilaisia perusohjauskuvioita. Hieman jäi kyllä harmittamaan se osio, koska oikeastaan opittiin vain pari uutta juttua, muita on harjoiteltu koko kevät. Opeteltiin siis sylkkäriä, poispäin kääntöä, pakkovalssia, twistiä ja jotain mitä lie takaakierto+sylkkäri-systeemiä. Sylkkäriä otin melkein heti esteen kanssa, sitä me on harjoiteltu täyskorkeilla rimoillakin ja niin että ensin mennään riman yli ja sitten tullaan tavallaan syliin kääntymään ja niin päin että sylin kautta käännytään ja sitten vasta ylitetään rima. Poispäin käännöt oli tuttuja juttuja ja Ransu ohjautuu noissa tosi hyvin ja sujuvasti. Pakkovalssia olen käyttänyt mölleissä radallakin, ja lisäksi treeneissä olen laittanut sen talvella radalle kerran. Twist oli kanssa helppo, olen parantunut tuollaisissa yksittäisten ohjauskuvioiden ohjaamisessa ja jotenkin helpottunut se itsensä hallinta niissä. Vielä kun se sitten siirtyisi isompiin kokonaisuuksiin radallekin. Ransu lukee lisäksi noissa todella hienosti ohjausta ja tekee niitä mielellään (miksei tekis kun saa paljon palkkaa...), se on niin nopea oppimaan :) Muutama toisto ja homma on hallussa. Kokeiltiin sitä takaakierto+sylkkäri-hässäkkääkin lopuksi. Ransu alkoi olla aika väsynyt, mutta hyvin se meni. Ensin takaakierto vasemman siivekkeen takaa, vino hyppy hypyn yli ja itse ottamassa vastaan oikean siivekkeen luona. Siitä sitten sylissä koiran kääntö putkelle jonka pää oli suunnilleen oikeanpuoleisen siivekkeen takana. Just sen kerran kun Ransu hyppäsi turhan pitkästi ilmeisesti kun minä olin liian kaukana esteestä, niin kouluttaja ehti sanomaan ettei me osata sylkkäriä. No minä en voinut muuta kuin näyttää että kyllä me osataan, juuri aiemmin oli menty pari kertaa se ihan onnistuneesti. Sitten loppuikin meidän ryhmän aika eikä ehditty ottaa muita, uusia ohjausjuttuja, se hieman harmittaa koska nuo oli jo tuttuja ja hallussa, mutta jos ne ei olleet kaikille niin eipä siinä sitten sooloilemaan alettu. Pitäis ottaa yksityistunti ja opetuttaa sitten itselle noita, minusta ne on tavallaan hauskoja temppujakin, mutta tykkään noista erilaisista ohjauskuvioista ja kun Ransukin oppii ne niin äkkiä, toisaalta harmi kun niitä ei ykkösissä näytä kovin paljoa tarvitsevan. Melkein osataan nimittäin paremmin tuollainen veivaaminen kuin kovemmassa vauhdissa tapahtuvat käännökset ja ohjaukset...

Sekä eilen että tänään käytiin metsäautotiellä loppujäähdyttelyt. Eilen tunnin lenkki ja tänään meni lähes pari tuntia vaikkei käyty kuin Pappissaaressa. Istuttiin siellä laavulla kun oli hyvä ilma ja nautittiin luonnon äänistä. Viime aikoina ei ole tullut niin paljoa käytyäkään tuollai vain kävelemässä metsäautotiellä ja poluilla, kaipasi jo sitä sellaista rauhallista samoilua eikä aina nopearytmistä pyöräilyä tai muuta vastaavaa. Mieli lepää ja näyttää siltä että Ransukin on hyvin tyytyväinen. Se on vain nukkunut illan, kun ensin on heitelty pihalla vähän palloa, käyty pyörällä alkulämmittelyt, sitten pari tuntia agikentällä, parin tunnin metsälenkki, eli yhteensä yli 5h ulkoilua putkeen. Vielä pitäisi kammata roskat pois turkista.

Kuulumisia täältä päin

Mulla ei ole oikein ollut innostusta kirjoitella sunnuntain kisoista, kun niistä jäi niin harmistunut olo jälkeen. Tuloksena oli siis kaksi hylkäystä, eka radalla mokasi Ransu, toka radalla minä itse. Tuntui että jos kirjoitan heti kisojen jälkeen niin koko teksti on täynnä sitä tympäännystä mikä oli kun LUVA meni niin läheltä sivu suun.

Radat ei sinänsä olleet hankalia, eka rata oli agilityrata ja siinä nyt ei ollut kuin pari kohtaa joissa olisin voinut ajatella että Ransu menee väärin. Puomi oli kolmosesteenä ja kontaktit otettiin, tosin ylösmeno hieman korkealle loikaten mutta ei kuitenkaan skipannut. Alasmeno ihan nätisti. Keinu oli aivan mainio, samoin A:n otti hyvin. Mulla oli tuon A:n suhteen vähän jännitystä etukäteen, kun lauantaina otetut harjoitukset meni vähän niin ja näin tuon A-esteen suhteen. Kepitkin pujoteltiin ihan ok, vauhtia sais olla lisää ja mulla uskallusta yllyttää kuten kotona menemään kovempaa. Mutta ei tahdo uskaltaa kun aina välillä keksii sitten jostain käden heilautuksesta tulla ulos kepeiltä. Keppien jälkeen oli muuri, siinä välissä piti käydä nuuhkaisemassa pikaisesti jotain, hypyn yli ja renkaan suoritti ilman käskytystä - kun sen itse unohdin. Selostan vähän väärässä järjestyksessä koska vasta tässä oli keinu ja sitten putki, A-este ja lopussa vähän hyppykuviota. Sekään ei ollut vaikea, mutta Ransupa hoksasikin just ennen viimeistä hyppyä että kentän laidalla on jotain mielenkiintoista ja koska mä en ollut ottanut tarpeeksi tiukasti haltuun, se lähtikin sitä kohti ja näin ollen tuli ensin kielto ja sitten vielä hylkäys kun hyppäsi sen maalihypyn väärään suuntaan. Että mua ketutti! Vikaa oli siinä mielessä minussakin että olis varmaan pitäny ehtiä huomata Ransun aikeet ja karjua että TÄSSÄ, ja toivoa että sillä olis ollut jotain vaikutusta. Kysyin treenikaverinkin mielipidettä mun omasta ohjauksesta mutta sain ns. synninpäästön ja ainoana vikana voidaan kai pitää sitä etten käskyttänyt (siinäkään kohdin) tarpeeksi tiukasti.

Siinäkään kohdin sikäli että aiemmin olis ollut myös tiukemman käskytyksen paikkoja, jotenkin en vaan siinä rataa tehdessä osaa. Oon liian keskittynyt itseni kasassa pitämiseen ja siihen että tulis edes estekäskyt suusta ulos ja pysyisin Ransun mukana. Tuossa kohti on parannettavaa. Toinen rata oli hyppyrata ja se nyt oli lähinnä katastrofi.

Rata alkoi jopa kolmanteen esteeseen asti hyvin - mikä oli taas putki kahden hypyn jälkeen - mutta vauhdikkaan suoran kun olis pitänyt jatkua pituudelle, Ransu tuli putkesta mun ja pituushypyn välistä ja kielto siitä hyvästä. Lähetin uudestaan, sitten hypylle ja putkelle, josta taas kielto kun Ransu vaan tuli mun perässä. Se ei tuntunut olevan ollenkaan hommassa mukana eikä haluavankaan yrittää hakea putkea. Sainkin siitä palautetta että Ransun pitäis paremmin osata hakea putki ja monia muitakin esteitä, palataanpa tähän myöhemmin. Putken jälkeen oli vähän hyppyhässäkkää ja putkeen meno, mulla oli jo siinä vaiheessa fiilikset aivan latistuneet enkä jaksanut edes kannustaa kepeillä kunnolla ja ne olikin melkoista löntystelyä. Keppien jälkeen rengas, meni ok, sen jälkeen hyppy, enkä muista oliko se tässä välissä kun Ransu käväisi nuuhkimassa parin katsojan kengät kentän laidalla. Onneksi ei sattunut olemaan Antti kohdalla. Sitten takaisin radalle ja eiköhän siinä sitten hypätty putken jälkeen taas yksi hyppy väärästä suunnasta. Ensin oikeasta, mutta sitten jälleen takaisin päin koska teki kauhean kaarroksen hypyn takana ja minä kutsuin mukaan niin tämä päättää tulla hypyn takaisin. Vielä viimeiset hypyt, muuri ja viimeinen hyppy jonka vein tällä kertaa aivan yli varmistellen ettei siinäkin tee vielä virhettä. Vaikka mitäpä väliä, kolmas kielto ja myös hylkäyksen aiheuttava hyppy väärään suuntaan tuli muistaakseni peräkkäin joten so what.

Videoita en noista viitsi ladata YouTubeen, ne on kuvattu järkkärillä ja ovat kooltaan reilut 500mt joten pyörivät ainakin mun koneella niin hitaasti että kuva on ääntä puolet jäljessä. Eikä niissä kyllä ole edes näkemistä muille kuin itselle. Niin, näytin videota treenikaverille ja sain palautetta tuosta esteiden hakemisesta. Oonhan mä huomannut että varsinkin putki on sellainen jota Ransu ei tunnu oikein itsenäisesti hakevan ellei se ole aika helposti näkösällä ja suoraan edessä. Kisoissa siis näin, ja kun harjoiteltiin tiistai-iltana putkeen ja kepeille hakeutumista kentällä, ei niiden kanssa ollut ongelmia. Kumma juttu, tää on taas tätä samaa virttä "kyllä me treeneissä/kotona osataan" mutta ei sitten kisoissa... Laitoin putken C:n malliseksi ja lähetin summistaan jompaan kumpaan päähän. Ja hyvin meni. Käännettiin putkesta loiva S ja lähetin pimeään päähän ja näkyvään päähän. Taas haki putken, vain kerran kehuin vähän liian aikaisin ja palasi takaisin. Joitakin kertoja sitten näytti jo arvaavan että aha nyt treenataan pimeää päätä - sinne siis! Ja piti sitten ottaa sitä helppoa päätäkin että äläpäs poitsu ala itse arvailla mihin mennään. Vitsit kun tuo oppii kyllä jo muutamalla toistolla miten homma etenee.

Otettiin Andersin rataa edelliseltä tiistailta ja ei meillä ollut ollenkaan yhtä pahoja vaikeuksia sillä ratapätkällä kuin itse koulutuksessa. Tai siis oli, mutta ne oli kepeille hakemisessa kun mulla oli käskytys myöhässä, sen kun korjasi niin kepitkin sujui. Mutta siellä putkesta okserille hakeutumisessa ei ollut heikkoa, ja samoin putkeen meni hyvin vauhtisuoran jälkeen. Tosin huomasin taas tässäkin että kun oli pari-kolme kertaa otettu niin Ransupa muisti miten rata meni ja haki jo esimerkiksi putkeen melkeinpä ennen kuin multa tuli käsky (myöhässä siis). Joitakin kertoja hätäilin tanskalaisilla aidoilla ja Ransu ei kiertänytkään takaa vaan tuli edestä, mutta sekin oli taas mun ohjauksesta kiinni. Kokeilin lopuksi lähettää Ransua kepeille muutaman metrin päästä ja jättäytyä itse jälkeen kunnes Ransu aloittaa pujottelun. Eikä siinä sen kummempaa, vähän taisi katsoa pari kertaa että mihis mä jäin ja miksi kehuääni kuuluu takaa mutta hoksattuaan että välillä voi niinkin käydä, jatkoi pujottelua ja juoksin edelle.

Tiistai-iltana treenien jälkeen vietiin Ransu Kannukseen hoitoon. Siellä otettiin innoissaan hoidokki vastaan. Kiva jättää koira sinne kun tietää että Ransullekin on tuttu paikka ja samat hoitajatkin oli tainneet haluta Ransun hoidokiksi kuin viimeksi. Viime viikolla soittivat sieltä että on tullut juhannukselle peruutuksia niin että kaikki kissatkin mahtuu sinne! Hieno homma, saadaan viedä koko porukka kerralla samaan paikkaan eikä kissojenkaan tarvitse matkustaa Kajaaniin asti, vaikka kyllähän se Essin matkakin menee kun se saa olla omassa kopassa pienen hiekkalaatikon kanssa jonne tehdä hätäpötkylät. Jotka tulee joka kerta :P Aika monta kertaa sieltä kopan pohjalta pehmusteiden seasta olen tonkinut kakkapökylöitä ja haistellut pissin hajua, mutta lopulta opin että miten Essin kanssakin voi matkustaa. Se huutaa aluksi, tekee ne hätäkakat ja/tai -pissat ja sitten rauhoittuu kun laittaa sen kopan Miirun ja Doran koppaa vastapäätä niin että näkevät toisensa. Ne on sen verran isot kuljetuskorit että ne juuri ja juuri mahtuu takapenkille peräkkäin ja Ransu sitten tavaroiden kanssa takakonttiin. Hiekkalaatikosta niiden hätäasioiden siivoaminenkin lähimaastoon käy matkalla helposti kun ottaa lapion mukaan. Kovin usein ei tarvitse koko laumaa kuljettaa yhtä aikaa mutta aina välillä ja silloin(kin) farmari on kyllä ehdoton! Seuraava kerta on jo ennen juhannusta parin viikon päästä kun kissat menee rokotettavaksi ja Ransultakin tarkastetaan hampaat ja katsotaan vaivaako sitä tosiaan anaalirauhaset muutaman viikon välein haitaksi asti.

Tänä iltana käytiin kentällä tuomassa esteisiin tarvikkeita ja seurailtiin siinä samalla kisaavien treenejä. Itse ei tällä kertaa tehty mitään kun Ransu oli aika väsynyt hoidossa olemisesta ja kun viikonloppuna on kaksipäiväinen agikoulutus niin tuleepa tuota sitten. Kyllä se katseli sen näköisenä että "toitko mut ihan totta tänne vaan _katsomaan_ kun _muut_ tekee?!" :)

Tokoilua ja rally-tokoilua vaihteeksi

Nyt on ollut tottistelun vuoro. Ilmoittauduttiin keskiviikon alkeis/arkitottelevaisuus-kurssille, koska minusta Ransu tarvitsee koirien ohitusharjoituksia, luoksepäästävyysharjoituksia ja sen sellaista. Siis sitä arkipuolen tottelevaisuutta ja käyttäytymistä joissain asioissa voisi harjoitella. Toiset koirat kun olis niin älyttömän kiinnostavia ja niiden luokse pitäis päästä. Kaiken lisäksi tuolla tottiskurssilla on ohjaajia jotka on siinä ilmeisen hyviä. Kovasti meitäkin yritettiin houkutella ottamaan toko kilpailulajina, mutta kun se ei vaan sellaisena innosta. Pidän sitä (osin) turhana pilkunviilaamisena, vaikka kaikkia liikkeitä en edes tiedä ja osa varmaan sopisi sellaisenaan aktivoinniksi ja "temppuiluksikin".

Ensimmäisellä kerralla otettiin perusasentoa, ja siitä luoksepäästävyysharjoituksia. Ransu tulee _minun mielestä_ riittävän oikein sivulle, joten se siitä pilkunviilaamisesta ;) Paras kohta olikin se kun kaksi ohjaajaa tuli tekemään luoksepäästävyysharjoituksia. Sitten mentiin rinkiin ja seurasi taas meille tärkeää harjoittelua: toisten koirien ohi pujottelua. Siinäpä sitä onkin meidän poitsulle vaikea pala purtavaksi kun kontaktihakuinen tuollaisissa tilanteissa se ei oikein ole, ei aina kovin hyvin edes namin kanssa. Kyllä sai aika kovin houkutella että sai ohitukset tehtyä. Aurinko vielä paistoi silmiin niin että välillä tuntui että kävelen vahingossa melkein päin toisia koirakoita, tulihan siitä lisää haastetta... Ja sitten tietysti täytyisi malttaa pitää huomio minussa silloinkin kun toiset pujottelevat meidän ohitse.

Kolmas harjoitus oli paikalla makuuta. Ei olla otettu sitä pitkään aikaan, enkä ollut varma että vaikka meidät jaettiin pienempiin ryhmiin, että malttaako Ransu MAATA paikallaan. Vaan sepä olikin oikein hieno poika! Meni hienosti maahan ja pysyi paikallaan häiriöstä huolimatta. Yhden kerran viereistä koiraa piti ojentaa pysymään paikallaan tai mitä nyt olikin häslinkiä siinä, niin Ransu vaan katseli että mitä tapahtuu ja muuten katsoi vaan minua. Minä uskalsin kokeilla paikallaan hyppimistä, liikkumista ja käsien taputustakin - toinen vain makasi ja katseli että "sekopää..." Viimeinen juttu oli luoksetulo. En tiedä olisiko tuosta tarkoitus jalostaa joku hieno suoritus jossa koira tulee eteen tai sivulle, Ransuhan kyllä tulee mielellään luokse kun se jätetään toisen ihmisen kanssa, mutta nytkin se tuli sen matkan niin kovaa että mun takana piti tehdä kunniakierros ennenkuin tuli sitten jysähtäen polviin, auts. Nämähän on ihan perusjuttuja, mutta ai että miten hyviä harjoituksia, varsinkin kun kaiketi tarkoitus on jossain vaiheessa että sivulla on toisia koiria häiriönä. Ensi kerralla ei taideta päästä paikalle, kun mulla on pääsykokeet Kuopiossa ja Ransu on hoidossa tiistaista torstaihin.

Torstaina pidettiin välipäivä ja perjantaina startattiin ihan uusi ja hauska laji: RALLY-TOKO! Osa liikkeistä on samoja kuin tokossa, esim. käännökset ja tietysti perusasento on sama ja paljon tulee istumista, eteen tuloa ja maahan menoa. Mutta on myös sivulle tulemista ilman että istahtaa ja käännöksiä niin että koira kääntyy eri suuntaan kuin ohjaaja tai pelkästään koira kääntyy vierellä 360 astetta jne. Rally-tokokin taitaa olla jaettu alokasluokkaan, avoimeen-, voittaja- ja mestariluokkaan ellen nyt väärin muista. Jos siis haluaa tuota kilpailla. Itse osallistuin tuolle kurssille siksi että saisin hauskaa yhdessä puuhailua ja temppuilua, ja josko tuo meidän kontaktikin paranisi kun homma ei ole niin tylsäntuntuista kuin toko. Kurssin alkuun laitettiin pieni ratapätkä, joka siis koostuu 3m välein olevista kylteistä joissa on suoritettava tehtävä. Tehtävä suoritetaan 1m x 1m kokoisella alueella kyltistä, poikkeuksena tietysti esim. tehtävät joissa kierretään kartioita tai vastaavia. Namejahan tuossa harjoittelussa kului aivan hurjasti, kun radalla oli reilut 10 tehtäväkylttiä ja jotkin olivat sellaisia joissa alkuun kannatti palkata useamminkin. Ransu tuntui tykkäävän uudesta jutusta, vaikka perjantaina olikin vähän ihmeissään että mitäs tämä nyt on kun ei juosta ja ole vauhdikasta, mutta lauantain 2/2 osaan oli sitten jotain jo vähän kypsynyt päässä.

Meillä riittää haastetta siinä, että saisi Ransun pysymään kontaktissa ja vaaditun puolen metrin päässä minusta edes parin-kolmen kyltin välin. Sitten tuota liikkeiden tarkkuutta täytyy kuitenkin hieman treenata, esimerkiksi eteen tulossa koira saa olla enintään 45 asteen kulmassa (sopii minulle tällainen vaihtelu, siis yhteensä 90 asteen heitto on sallittua...) ohjaajaan nähden, ja Ransu on välillä poikittain siinä mun edessä :P Perjantaina jo opeteltiin sivulle tuleminen ilman että siihen istutaan. Ja sivulle tuleminen vasemman kautta, eikä aina saa kiertää takaa kuten mä olen opettanut sivulle tulon. Mielenkiintoista! Myöhemmin taitojen karttuessa ja kun ensi tavoite on oppia nuo ekat alokasluokan kyltit, tulee myös seuraamista oikealla puolen ja seuraamispuolen vaihtoja vasemmalta oikealle tai oikealta vasemmalle joko ohjaajan edestä tai takaa. Tai jalkojen välistä. Kylttejä on yhteensä lähemmäs 100 joten harjoittelemista riittää. Monet liikkeet on tietysti toistensa peilikuvia, esim. 360 asteen käännös vasempaan/oikeaan, ja olenkin miettinyt että kuinka paljon noihin täytyisi opettaa käskysanoja ja kuinka paljon vain ohjata kädellä ja vartalolla ja puhumalla tyyliin "käännytään ympäri/vasempaan/oikealle". Ei kai ole mielekästä opettaa jokaiselle sadalle kyltille jotain käskysanaa, johan siinä on itsekin niiden kanssa hukassa, puhumattakaan nyt koirasta joka ei taida silti niin kovasti pitää tätä höpötystä äidinkielenään kuin minä. Tajusin että Ransu kyllä tulee mukana kun sanon vaikka niitä kartioita (törppöjä) kiertäessä että mennään tänne päin ja sitten käännän vartalolla, huomasin että sen saa kyllä vartalon suuntaa muuttamalla kääntymään hyvinkin jyrkästi, mikä lienee agilityssa vahvistunut ominaisuus :)

Laji sai meitä sen verran koukkuun, että tulostin muutaman kyltin kotiin ja nyt pitäisi ne vielä päällystää. Naureskelinkin, kun minähän en sikäli asu missään korvessa vailla naapureita lähimaillakaan, että kyllä ne kohta pitää ihan höperönä kun välillä juoksutan koiraa kepeillä ja hypyillä, sitten levittelen jotain lappuja pitkin pihaa ja vähän väliä kuuluu kiljahtelua "hieno poika, taitava, hyvä Ransu!" Puhuttiin mm. paimentamisesta niiden kurssilaisten kanssa, ja yksi sanoi että joku oli opettanut paimenkoiraansa paimentamaan ensin jumppapalloja ja sitten lampaita. Mua nauratti entisestään ja sanoin että kyllä sitten tulis jo valkotakkiset sedät kun vielä virittäisin jumppapallot pihalle! Naapureissa kun ei joko ole koiria tai ei ainakaan muita kuin seura/kotikoiria, joten moiset puuhailut saattaa herättää vähintään huvitusta, varsinkin jos ei tiedä mistä noiden kylttienkin kanssa on kyse. Siinä samalla sain sitten intoa uusiin harrastuksiin muutenkin, vai mitä Ransu sanoisit hausta? Jäljestämisestä? Koirakeilauksesta? Flyballista? Jos se paimentaminen nyt kuitenkin unohdettaisiin.

Tein nyt tänään ensimmäisen askeleen Ransun tapojen parantamiseksi, mitä tulee tuohon ihmisten luo karkailuun ja mekastamiseen. Ostin pistoolilukon ja ohutta köyttä 15m, ja näistä Antti teki sitten pitkän liinan. Vielä ei olla sen kanssa käyty ulkona kertaakaan, etten tiedä kuinka huomaamaton se Ransun mielestä on, mutta kiinnitän sen ulos lähtiessä Ransun pantaan ja toivon tietysti että nyt sitten tulis paljon tilanteita joissa sitä pääsis käyttämään. Eli että Ransu taas lähtis mekastamaan ja minä saisin kieltää ja jos ei tottele niin sitten pysäyttää varmasti. Täällä on mulla melkein sadistinen ilme naamalla kun ajattelenkin että on pakko totella koska köysi estää toiminnan, kiitos vaan sille joka tästä mulle sanoi että ottaa käyttöön, tämäkin juttu on ollut tiedossa mutta jotenkin on vaan ajatellut että tavan vois opettaa jotenkin muutenkin pois. No eipä ole onnistunut...

Nytpä päällystämään noita rally kylttejä ja valmistautumaan henkisesti ja fyysisesti huomisiin agikisoihin!

Menoja riittämiin

Viikonlopun olin yksikseni karvalauman kanssa kotona, eikä tehty sen ihmeempiä kun käytiin heittämässä talviturkit! Ransu oli paljon innokkaampi ja rohkeampi uimari kuin viime kesänä, meni uimaan ensin ilman lelun heittämistäkin, ja lelun perään ui tosi hienosti. Sunnuntaina ja maanantaina kävin uimassa itsekin, eli multakin on talviturkki heitetty. Huomaa että Ransun turkinlaatu on muuttunut talven aikana aikuismaisemmaksi, koska se kastuu sen siliän tien kun menee veteen, mutta kuivuu myös tosi nopeasti kun vähän juoksentelee ulkona vedestä noustuaan.

Viikonloppuna oli seuran mätsärit ja sinne töihin. En ottanut Ransua kehään, kun ei sieltä kuitenkaan tule menestystä. Ja mun oli tarkoitus valokuvata siellä, niin miten siinä olis ehtinyt koiraa esittämäänkään. Sitten vielä maalaamaan esteitä, kun lupauduin maalariksi. Siitä hommasta mä en sitten näköjään malta pysyä erossa vaikka töissäkin saa maalaushommia tehdä. Niin ja kun on itse päässyt alkeistasolta hieman eteenpäin niin sitten lupautuu vetämään alkeita kakkosohjaajana uusille koirakoille. Tätä siis tiedossa maanantai-iltaisin :)

Ikäviäkin asioita on tapahtunut. Tepsu-kissa, jonka sain 10-vuotiaana ja joka jäi asumaan vanhemmilleni muutettuani pois kotoa, meni huonoon kuntoon ja jouduttiin lopulta lopettamaan. Pitkin talvea sillä oli ollut lyhyitä jaksoja ettei ruoka maistunut, minä katselin välillä käydessäni että vanha ei ole enää entisensä, mutta eipä siihen sen enempää kiinnittänyt huomiota ja kun hoitoon vientikään ollut minun vastuulla. Kokeiltiin erilaisia raksuja ja purkkiruokia, mutta lopulta ruoka lakkasi maistumasta kokonaan. Muutenkin Tepsun liikkumiset on jo pidemmän aikaa olleet kehnoja, ja nyt ne meni nopeasti niin huonoiksi, että reppana oli aivan kanniskeltava paikasta toiseen ja nukkui vain. Sanoin sitten että nyt on soitettava eläinlääkäri paikalle, Tepsu kun on mahdoton matkustamaan autossa, ja niinpä diagnoosi saatiin tehtyä. Tepsulla oli erittäin pitkälle edennyt luusyöpä, kahdesta jalasta löytyi kasvaimia, ja vanhemmat päätti eutanasiasta samantien. Itse ajattelin vaan jälkeen päin että täytyy kyllä omia kissojaan ja koiraansa tarkkailla enemmän, kun ei peukalonpään kokoiset kasvaimet nyt huomaamatta kovin helposti luulisi jäävän, jos huomaisi sairauden aiemmin...? Turhahan se tietysti on "jeesustella" tekevänsä itse paremmin, mutta kieltämättä herkemmin tulee huolestuttua muuttuneesta käytöksestä. Kuulemma edes nuorempaa kissaa ei olis kannattanut enää sairauden tuossa vaiheessa hoitaa. Tepsun matka sateenkaarisillalle tapahtui 17.5.2010, 14-vuotis syntymäpäiviä olisi vajaan kuukauden kuluttua vietetty. Vaikka joka päivä ei Tepsu ole elämässä ollutkaan mukana muutamaan vuoteen, niin kyllä se vaan pahalta tuntuu kun muistelee yhteisiä muistoja ja miten paljon sitä onkaan huolta tarvinnut kantaa vapaana kulkevasta maalaiskissasta. Ja uskomatonta miten sitä voi eläimeen kiintyä, mulle kun niistä luopuminen ei ole mitenkään arkipäivää, Tepsu on toinen lemmikkini josta joudun eroamaan. Töihin kun tuli viestiä, niin kotiin päästyä halusin vaan mennä tarhaan paijaamaan omia pirpanoita ja iloitsemaan niistä hetkistä kun ne vielä ovat seurana. Tosin nuoriahan nuo ovat, vasta 4½-vuotiaita, mutta koskaan ei tiedä kuinka pian niiden ajan on määrä täyttyä.

Iloisempiin asioihin! Tänään oli kotikentällä agilitykoulutusta a'la Anders Kronqvist. Kyllä se aina tekee hyvää päästä vieraan valvovan silmän alle. Ja aina on hyvä merkki kun löytyy jotain uutta jota treeneissä ottaa. Andersin suunnittelema rata ei ollut mitään mieletöntä vääntämistä ja kääntämistä, mutta tarpeeksi haastava että siitä löytyi meillekin kohtia jotka vaati useamman toiston ja joita tullaan ottamaan treeneissä lisää myöhemmin. Ransu kesti hyvin kepeillä valssauksen, tosin sen jälkeen mulla oli jokin ihmeen pakkomielle valssata tavallaan uudelleen ja samalla lähettää Ransu putken väärään päähän, joka oli siis mutkalla keppien jälkeen. Ennen keppejä oli vähän hyppykuviota, jossa päästiin käyttämään välistäveto taitoja, ja putki, keppien jälkeisen putken perään taas okseri, pussi, pari hyppyä ja putki. Sellainen sopiva vauhtisuora, joka ei ollut ihan suora ja jossa mulla meinasi silti loppua jaloista vauhti kesken. Turhahan se on alkaa juoksukilpasille koiran kanssa, se on aina nopeampi, joten itse täytyisi sitten taiteilla siellä ennakon ottamisen ja suorituksen varmistamisen välimaastossa. Meidän tapauksessa oli yllättävän hankala kohta jossa putkesta vietiin koira aika haipakkaa okserille. Välillä oikaisin liikaa, välillä varmistelin liikaa ja Ransu juoksi takaa, välillä kädet huitoi epäselvästi molempiin suuntiin ja mitähän vielä... Mutta onneksi meitä (lue: minua) jaksettiin yhä uudestaan ohjata ja opastaa. Tämä on juttu jota erityisesti otetaan treeneissä. Toinen on kepeille vienti ja itsensä siirtyminen ohjaamaan toiselta puolelta. En ole juuri leikkaillut kepeille mennessä takana tai 90 asteen kulmasta lähestyttäessä kaiken lisäksi itse vaihtanut puolta.

Otettiin ratapätkä kahdessa erässä ja sen jälkeen kokonaisena. Ensimmäinen kokonainen suoritus meni lähes loppuun asti hyvin, kunnes Ransun kanssa olimme hypyllä yhtä aikaa ja Ransu kamppasi minut - lensin kuin leppäkeihäs turvalleni märkään nurmikkoon ja kierin ympäri. Ransusta se oli aivan maailman hauskin juttu, ja onneksi osaan itsekin nauraa itselleni. Anders sanoikin että koira tykkäsi kovasti; tekisitpä aina noin! Juu ehkä en, polvet ja kyynärpäät ei kestä... Tuolta vauhtisuoralta olikin aika haastavaa saada Ransu putkeen, koska tuntui että vaikka miten onnistuin olemaan edellä viimeiselle hypylle ennen putkea, niin sitten tuli jostain kumman syystä kiire ohjata putkeen kun Ransu sai kiinni. Hyviä neuvoja saatiin kyllä tuohonkin, että menemisen meininkiä ja intoa tekemiseen Ransulta löytyy kun vaan itse olen kanssa riittävän nopea. Eli ohjaaja harjoittelemaan satasen pyrähdyksiä että pysyy koiran perässä, siinä samalla vois sitten kiinnittää taas kerran huomiota niihin käsiin ja vartalon suuntaan.

Lopuksi vielä osaa samasta radasta niin, että tuli niistoharjoituksia. Nekin on jääneet meillä treeneissä aika vähälle, on siis vähän vieraampi perusohjauskuvio, mutta muutamalla toistolla Ransu hoksasi että miten tehdään. Vitsit kun on ihana kun se oppii niin nopeasti! Ennemmin se minä taas olin jarruna kun mun piti vaan malttaa. Malttaa, ja kiirehtiä. Kiire on kuulemma eri asia kuin hätä(ily), ja mä ajattelin että joskus ne seuraa toinen toisiaan... :P On se vaikeaa, toisaalta pitää kiirehtiä, toisaalta malttaa. Toisaalta varmistella, toisaalta luottaa ja ottaa ennakkoa. Ai että, taas päästään tän lajin parhaimpiin puoliin - jatkuviin uusiin haasteisiin ja itsensä (ja koiran) kehittämiseen! Taaskaan ei jäänyt oloa että johan me osattiin kaikki, vaan jäi jotain käteen treenattavaksi. Hienoa! Muuten kyllä Ransu taas yllätti mua positiivisesti ja olin tyytyväinen meidän työskentelyyn kun päästiin vauhtiin.

Loppuviikko ei juuri ole sen vähemmän aktiivinen kuin tämä alkukaan. Huomenna aloitetaan arki/alotottis, saas nähdä mitä siellä tehdään. Torstaina olis yhteistreenit, mutta taidetaan jättää välistä kun sunnuntaina on kisat. Ja siinä välissä on vielä pe-la kahden päivän rally-tokokurssi... Ai mitä vapaa-ajan ongelmia? Ai mikä muu elämä?

Huh hellettä!

Ei passaa valittaa kun on talvi paleltu, kun nyt on sitten lämpöistä. Talvella sanoin että en sitten yhtään kitise jos kesällä on kuuma ja hellettä kun talvella oli pitkiä aikoja ettei ulkoilla viitsinyt kun oli pakkasta. Ransun puolesta voisin vähän kitistä, sillä reppanalla olis touhuhaluja vaan ei kai sille nyt tieten tahtoen viitsi lähteä lämpöhalvausta tekemään.

Eilen oli jo töissä ihan mukava lämpötila, odotin iltaan ennenkuin lähdettiin Ransun kanssa pyörälenkille. Tehtiinkin sitten meidän uusi pyöräilyennätys lenkin pituuden suhteen. Otettiin vettä reppuun mukaan, Ransu kiinni springeriin ja metsäautotietä kohti. Metsiksellä päästin sen irti ja saikin juosta noin puolet koko matkasta irrallaan. Välillä kun löysäilin jonkun alamäen jälkeen, niin Ransu pinkoo edelle ja katselee kohta perään että etkö sä laiskimus tulekaan?! Oli mukava lenkki, muutaman kerran pysähdyttiin ja juotiin vettä. Tai oikeastaan ne lepotauoksi aiotut pysähdykset meni niin että minä seisoskelin pyörän vieressä ja Ransu paahtoi hajujen perässä minkä kerkesi. Mun mittariin tuli 13,5km, Ransulle enemmän. Loppumatkasta vähän jo väsy painoi mutta eihän se ole matka mikä tappaa vaan vauhti. Kotona vähän läähätytti mutta pari tuntia maattuaan hyvin venyteltynä Ransu oli taas täynnä elämää ja vailla ruokaa :P

Keskiviikkona käytiin kentällä ja otettiin enimmäkseen puomia, vähän keinua ja sitten hyppyputkitreeniä. Oli kamala kun pallo jäi kotiin, kun ei ollut autossa niinkun yleensä, kuuluu siis vakiovarusteisiin jotka on aina mukana. Noh onneksi mamman lihapullat kelpasi ja riitti motivaatioksi. Puomikin parani siinä toistoja ottaessa, välillä kyllä tuntui että joka toinen kerta se otettiin aivan mahtavasti, joka toinen kerta taas mentiin joko yli tai niin että tassut osui vain ihan vähän. Yritin ottaa joka kerta vauhdin kanssa, siinähän ne virheet on tupanneet tulemaan kun on vauhtia ja saa vapaasti mennä puomille. Onneksi onnistumiset alkoi lisääntyä ja päätettiin aivan huippuhienoon suoritukseen. Hypittiinkin kaikenlaista mitä mulla mieleen tuli. Muutamia kertoja tuli kieltoja siitä kun käänsin liian aikaisin rintamasuuntaa ennen hyppyä, jolloin Ransu tulkitsi ilmeisesti heti että ei sitä ollut tarkoituskaan tehdä, että ohjaaja viestittää että "älä mene sittenkään". Välillä hätäilin ihan liikaa ja Ransu oli menossa mutta mun kiirehtimisen takia ei sitten ehtinytkään. Se on niin helppoa itselle sompata muutaman esteen välissä, kun koira tekee kiertoja ja muita mutkia :P Välillä täytyis ottaa sellaisiakin juttuja joissa on sekaisin sitä että täytyy kiirehtiä itsekin ja sitten taas on tarkempaa piperrystä.

A-este otettiin myös keskiviikkona pariin kertaan, siinähän nyt ei ole mitään erikoista. Keppejä ei vielä kentällä ole ja kotikepeillä ei ole tullut treenattua. Ei ole tuntunut niin tärkeältä kun ne menee niin hyvin. Puomi on nyt sellainen johon keskitytään, keinukin meni taas niinkuin ennenkin. Samoin rengas heti ekalla kerralla vaikeasta kulmasta, ja tuota rengasta ei olla edes nähty syksyn jälkeen. Edelleenkin on siis tutkiskelun paikka mikä Oulussa meni vikaan, koska renkaan kanssa näyttäis että oltais päästy vähän yli siitä "vieraan renkaan" ongelmasta. Eli että uuden näköistä rengasta ei vois hypätä siitä ympyrästä aukosta vaan jostain muusta välistä...

Tänään on aivan tukalan kuuma, katsotaan mitä illaksi keksitään, mun täytyis käydä maalaamassa seuran esteitä, nyt ne ainakin kuivuis nopeaan. Ja toivottavasti kukaan ei pane hanttiin vaikka näinä lämpöisinä ja sinänsä kauniina päivinä ei pääsisi treenaamaan puomia, vaikka ei se maali kyllä kauaa kuivu nyt. Toivottavasti seuraavana viikonloppuna ei ole ihan näin kuuma, meinataan nimittäin mennä kisaamaan, melkein sitten ennemmin viime viikonlopun vesisade kun 20+ astetta lämmintä.

P.S. Erään mielestä viimeinen kappale on helteestä valittamista, no eihän ole :D

Ei niin huonoa ettei jotain hyvääkin

Aloitetaan lauantaista. Ilmeisesti itse kukanenkin meidän perheessä oli noussut väärällä jalalla, kun heti aamusta lähti menemään huonosti. Ransu aloitti ryntäämällä aamutarpeilla naapurin luo mekastamaan, kiva homma. Päivällä lähdettiin anoppilaan äitienpäiväkahveille, siellä täytyi rynnätä pallon perässä naapurin pihalle ja haukkua jollekin tenavalle. Niinkun siinä ei olis ollut tarpeeksi, niin pyörätiellä meni lenkkeilijä koiran kanssa, haukun kanssa sitten sinne! Korvat oli jo tipahtaneet vissiin kotipihalle, joten olis tarvittu jotain taikavoimia että Ransun olis saanut pysähtymään ja kun se oli päässyt haistelemaan toisen koiran - joka onneksi oli kiltti - nehän olis laittaneet leikiksi. Se toinen laittoi sen minkä hihnassa pääsi ja Ransu juoksi pitkin ojanpiennarta ja naapurin pihaa. Sain Ransun komentoon ja yritin saada sen takaisin pihalle. Naapurissa oli niitä tenavia ulkona ja nehän tuli sitten hirveän huudon kanssa siihen että "koira irti koira irti!!" ja ajamaan Ransua takaa. Mun piti niillekin vielä karjua ennenkuin meni perille etteivät jahtaa sitä koiraa. Ransu pääsi siitä hyvästä arestiin hihnaan auton vetokoukkuun. Vielä kun kehtasi sukulaisia murista kun sattuivat yllättäen tulemaan talosta pihalle tai pihalta taloon, niin mulla alkoi olla mitta täysi. Antti käväisi "apsilla" ja soitti tullessaan anoppilan ovikelloa, hyvä ettei eräät tippuneet tuoleilta keittiössä kun Ransu vähän ilmoitti asiasta, ajatteli kai että kuurojahan meidän täytyy olla eikä varmasti tiedetä ilman haukkumista että ovella on joku. Sitten vielä yhden kerran pääsi jäähylle kun ei käskyistä huolimatta pysynyt keittiöstä poissa. Vessapaikan Ransu siinä sitten itselleen tilasi ja me saatiin valitukset että kun komennellaan muka Ransua liikaa. No se on niiden koirattomien mielipide joiden mielestä kai koiran pitäis antaa kasvaa kuin pellossa...

Tänä aamuna oli herätys 05 aikaan ja kuudelta lähdettiin ajelemaan Oulua kohti. Tiedossa oli meidän ekat viralliset agilitykilpailut ja kaksi rataa. Kumpikaan rata ei mielestäni ollut vaikea, aika simppeleitä ratoja. Itsekin olin kai ihmeenkin skarppina kun vain pari virhettä taisi tulla minun syystä. Ensimmäisellä radalla ei yhtäkään, Ransu sen sijaan vei meiltä mahdollisuudet ekaan luvaan tekemällä varsinaisen mäkihypyn A:n harjalta. Videolla, kunhan saan ladattua sen, näkyy hienosti tuo sen loikka.

Ennen C-radalle pääsyä tietysti just meitä ennen ajanottolaitteisiin tuli jotain häikkää ja jouduttiin odottelemaan lähdössä aika kauan. Ajattelin että no niin nyt Ransulla herpaantuu keskittyminen ja se ei kuuntele radalla yhtään. Niin ei kuitenkaan käynyt ja Ransu oli hienosti kuulolla. Jo kolmannella esteellä se revitti minusta edelle ja onneksi irtosi putkeen hienosti. Mulle tuli kiire juosta ottamaan se vastaan, sitten rengas, joka tällä eka radalla meni hyvin, tokalla näytti kuin ei oltais koskaan rengasta nähtykään. Hommat meni pujottelua myöten putkeen, otin sen vähän varman päälle enkä yllyttänyt samalla lailla kuin kotona, vaikka olis kai Ransu pujotellut silti ja se hakikin hienosti kepeille ja hidasti vähän vauhtia kepeille tullessa ettei mene pitkäksi. Keppien jälkeen oli putki joten mulla oli hyvin aikaa mennä varmistamaan puomin ylösmenokontakti, ja eihän siinä mitään ongelmaa ollutkaan. Alasmenonkin otti, ja A:lle tullessa vauhtia oli ilmeisesti ihan liikaa koska Ransulle iski kai jonkinlainen paniikki siellä A:n harjalla, koska hidastuksesta kun katsoo niin se oikein takajaloilla ponnistaa harjalta hietikolle asti. Minä olin ehtinyt hädin tuskin siihen harjan kohdalle kun toinen siellä alkaa lentäväksi hollantilaiseksi (vähän väärällä tavalla tosin) ja katsoin että hitto tuleeko se niskaan sieltä. Siitäpä se vitonen sitten tuli: Ransu ei ottanut A-esteen alasmenokontaktia... Loppurata meni taas hyvin, ja ihanneaika alittui lähes 10 sekunnilla. Ei olla ennen lähestytty A:ta noin lujaa niin en yhtään arvannut että siinä jotenkin jarrutella pitäis, vaikka on vauhdilla lähestyttykin niin on se malttanut tulla sieltä iisisti alas. Tiedä häntä sitten oliko tuo vaan niin kauhean liukas kun satoi vettä ja seurasin kun monen koiran tassut tuli ihan sukkana sitä pintaa pitkin alas.

D-radalle mennessä mä tiesin jo paljon ennenkuin mentiin edes lähtöön valmistautumaan että nyt ei ole Ransulla enää pääkoppa täysin tässä hommassa mukana. Se nuuhki maata, yritti merkkailla ja vainusi ilmaa että missä Antti on. Paria miestä se luulikin Antiksi ja meinasi riehaantua. Lähdössä en meinannut saada sitä sivulle, ja se piti vielä erikseen käskyttää istumaan. Pelkäsin että se ottaa varaslähdön kun itse otin aika reilun matkaa ennakkoa. Liikkeelle lähdettiin hyvin, kolmoshypyn jälkeen oli rengas ja eiköhän siitä sitten tullut hylly. Ransu kipitti renkaan alitse ja kun lähetin uudelleen niin sama homma. Mokoma Ransu! Mikä siinä renkaassa nyt toisella kertaa oli niin ihmeellistä? Taas mentiin hyvän matkaa ihan hyvin, A meni moitteettomasti ja putkeen lähetyksiä painoin takaraivoon jo rataan tutustuessa että nyt en mokaa ainakaan epämääräisellä sinne päin huitomisella. Sitten putken jälkeen tapahtui kuitenkin mun ohjausvirhe, mietin paria vaihtoehtoa että miten ohjaan ja valitsin sitten väärin ja Ransu tuli hypyn ohi, siitä toinen vitonen. No eihän sillä mitään väliä sinänsä tuloksen kannalta ollut, mutta siinä samassa (vai ehkä jo ennen hyppyä?) se äkkäsi Antin kaukalon laidalla ja lähti kanttiiniin. Tuomari vaan totesi mulle että "se lähti tauolle". Joo niinpä niin, Antin piti ottaa Ransu kiinni ja lähettää se takas radalle. Jatkettiin puomilta, jonka jälkeen oli ehkä radan haastavin kohta, putki jota ei menty siihen tarjolla olevaan päähän, mutta sekin mentiin puhtaasti. Kepit meni toistamiseen hienosti, ja loput hypyt. Yksikään rima ei tippunut, vaikka rimat oli laitettu 60 senttiin.

Vähän jäi harmittamaan tuo toinen rata, kun Ransulla loppui keskittymiskyky - taas kerran. Ilmeisesti turnauskestävyys ei vielä ole sitä luokkaa kuin pitäis olla että jaksais olla yhtä skarppina molemmat radat. Tämähän on sinänsä tuttu tilanne mölleistäkin, että eka ratahan se on joka ikinen kerta ollut se parempi. Väsyyhän sitä tietysti siinä kun käydään verryttelemässä ennen ja jälkeen ja välillä ja sitten itse radan suoritus. Lisäksi on kaikkea hälinää ja vaikka sai autossa olla niin tuskin se siellä oikein rauhoittua osaa. Sen verran olen kyllä oppinut tuota tuntemaan että aamulla jo melkein näkee ennen kotoa lähtöä että mikä on mielentila ja mitä odotettavissa. Tänä aamuna ei ollut into piukassa ihan yhtä hyvin kuin yleensä, mutta ihan hyvin kuitenkin. Toiselle radalle lähtiessä oli jo sitten ihan muuta mielessä. Oikeastaan tuo eka rata harmittaa sikäli enemmän, että siinä en itse mokannut ainakaan niin että olis meidän suoritukseen vaikuttanut, ellei nyt lasketa sitä että mun olis jotenkin pitänyt pystyä ennakoimaan tuollainen A-esteen holtiton loikkiminen. Vaan kun ei se ole juuri edes skippaillut A:n alasmenokontaktia, ja nekin kerrat kun niin on käynyt, se on loikannut sentään vain puolesta välistä tai juuri kontaktipinnan yläpuolelta alas. Mulle on vähän mysteeri että miksi sieltä nyt noin piti alas tulla? Sinänsä nuo kisat ei oikeastaan tuntuneet sen kummemmalta kuin möllitkään, radat oli sopivan helppoja/vaikeita, vähän vaikeuttakin olis varmaan voinut olla enemmän ja hyvänä päivänä eka radalla niistä olis varmaan selvitty ;) Minusta edellisten möllikisojen kisaavien rata oli paljon hankalampi kuin kumpikaan noista.

Kotona sain törsätä jotain puoli pulloa shampoota että sain tuon mustaksi muuttuneen koiruuden puhtaaksi... Illalla huomasi että selkä taisi olla Ransulla vähän kipeänä. Eikä kyllä mikään ihme tuollaisen tällin jälkeen. Hieroin sitten kevyesti illalla Ransua ja yritin rentouttaa selkälihaksia. Yhden aristavan paikan löysin lantion seudulta, mutta vähän aikaa hierottuani Ransu lakkasi sitä aristamasta ja tuhisi vaan tyytyväisenä silmät ummessa käsittelyssä. Täytyy seuraavana iltana hieroskella lisää, ja pitää maanantai lepopäivänä. Video C-radasta tulee tuonne videoihin taas ja lisään tähän tekstiin siitä ratapiirroksen. D-radan video päättyy kesken kaiken siihen sählinkiin joka oli radan ulkopuolella, niin vaikka se muuten ihan ok onkin, en taida sillä nettiä kuormittaa...

Kahdet treenit ja pyörälenkkiä

Täällä ollaan oltu aktiivisia. Toissa iltana käytiin lähes 8km pyöräilylenkki. Se on meidän tähän astisista lenkeistä pisin. Ransu jaksoi hienosti mukana, pidettiin muutama lepotauko välillä ja koipi nousi ahkeraan kun sai tilaisuuden merkkailla :) Kotona oltiin väsyneitä ... paitsi ettei oltukaan. Mentiin tuttuun tapaan pikku mutka tekemään tuonne metsään, että mennään vähän rauhallisempaa vauhtia ja palautellaan lihaksia. Joo, niin oli ainakin tarkoitus. Minä luulin että toinen olis saanut höyryt puskettua ulos jo tuolla pyörän vierellä laukatessa vaan mitä vielä! Ransu kiitää siellä metsikössä tuhatta ja sataa ympäriinsä niinkun ei olis viikkoon lenkille päässyt :D 5 min tohdin sitä katsella ja sitten tuumin että lämpöhalvauksenhan se kohta saa kun kieli pitkällä vaan pomppii edes takaisin ja ojan yli eestaas ja polkua eestaas ja välillä mättäikössä. Kun tultiin sisälle ja alettiin venytellä tuossa eteisen lattialla niin kyllä sitten alkoi sellainen läähätys ja puuskutus että alkoi huomata että on se nyt jotain ehkä tehny...

Eilen käytiin kentällä ja Antti purki suunnilleen koko estekopin esteet pihalle kun oli sitä mieltä että me otetaan nyt puomia. Mun vastustelut ei siinä paljon auttaneet ja niinhän se puomi oli siellä ulkona odottamassa kun tultiin verryttelemästä. Ja kuten arvata saattoi, ylösmenon kanssa oli just niin paljon ongelmia kuin etukäteen ajattelin. Otettiin sitä sitten hihnassakin ja jossain vaiheessa meinasi alasmenonkin kanssa olla ongelmia kun minä kiirehdin liian äkkiä eteenpäin. Huomasiko muut saman? Taas se olin _minä_ joka hätäili ja munasi. Aloin kävellä alasmenon puolesta välistä loppuun asti vaikka siihen asti juoksin puomin vierellä. Se auttoi ja Ransu otti alasmenot tosi nätisti ja kontaktia minuun pitäen. Keinua otettiin sitten siinä samalla kanssa. Keinuhan menee hyvin, kumma juttu kun se on siinä oppinut sellaisen hyvän suoritustavan ettei loikata sinne akselin tienoille ja kysellä vaan että "ai mikä kontakti?", vaan maltetaan mennä alhaalta asti sinne keinulle. Vaan puomi on ihan selvästi eri este, se ei kyllä mitenkään niitä sekoita keskenään, vaikka niitä jauhais suunnasta ja toisesta niin kyllä se tekee suorittamisessa heti selvän eron "keinulle" ja "madolle". Jotenkin tuo "matokin" pitäis saada sille opetettua niin että se ottaa kontaktin samalla lailla. Lopuksi otettiin vielä vähän putkitreeniä, sekin on sellainen mielenkiintoinen este joka välillä menee kun vettä vaan ja välillä tuntuu että koiran suu on yhtä ymmyrkäinen kun se putkikin että "mikäs ihmeen musta aukko tuo on?!"

Tämän päivän ohjelmaan kuului pyörälenkki mummulaan jossa otettiin keppejä ja hyppykuvioita. Juu-u, tällä viikolla tulee vähän agiliidettyä. Kepit meni hienosti ja vauhdikkaasti, pari kertaa lähestyttiin sellaisesta kulmasta että Ransu halusi väen vängällä mennä kaksi kertaa toka välistä sisään ja näytti vielä siltä niinkun se olis ihan pokkana pujotellutkin jos en olis viheltänyt peliä poikki. Otettiin sitä pätkää mikä oli Oulun mölleissä kisaavien radalla heti alussa. Sitten otettiin niitä kohtia jotka siellä myös tuotti vaikeuksia, ja harjoiteltiin edelleen lisää sylkkäriä, pois päin kääntöä ja takanaleikkausta. Takaakiertämistä unohtamatta, Ransu kun osaa lähes joka kerta hienosti kiertää ja hypätä hypyn, mutta yhden kerran se kiersi jostain syystä koko esteen juuri kun olin sitten ajatellut lähettää toiselle hypylle uudelleen takaa kiertäen. Ollaan kyllä nyt veivattu ihan kiitettävästi noita perusohjauskuvioita. Olis vaan kiva saada jonkun muun kommentti siihen kannattaisko meidän tehdä jotain toisin ja miltä ne kuviot näyttää. Omasta mielestä parempaan päin on menty ja Ransu oli tänään niin innokkaasti mukana treeneissä, että kun mulla oli tarkoituksena ilman sitä harjoitella joku kuvio niin se tulikin sitten siihen mun käden perässä ja ohjautui ennen aikojaan aiotun kuvion.

Pyöräiltiin kotiin, käytiin vielä vähän metsässä ja venyteltiin. Ransu oli pitkästä aikaa päivän yksin kotona kun minä menin töihin. Sillä riitti sitten virtaa yhteisiin touhuihin ja se ei vieläkään oikein vaikuta väsähtäneeltä. Tänään oli varsinkin hyvät treenit, eilen vähän piti hakata päätä seinään sen puomin kanssa, mutta saatiin sitten onnistumisia siinäkin kun toistoja otettiin tarpeeksi. Laitettiin vielä puomikin takaisin läjään, Antti sai taas huhkia kunnolla, mitäs on alkanut meille radanrakentajaksi :P

Ihanaa, hierontaa!

Eilen iltapäivällä lähdettiin taas pientä vesisadetta uhmaten metsälenkille. Käveltiin Villenjärven kautta sinne "uudelle" metsäautotielle, ja käveltiin se loppuun asti. Katsoinkin jo aiemmin kartasta että minne se päättyy. Yhteensä tuli 1h45min lenkki, välillä sade meitä kastelikin ja kova tuuli piiskasi, mutta lenkki oli ihanan rentouttava ja väsyttävä. Ransukin oli uusista maisemista niin tohkeissaan, että loppumatkasta tuli jo kieli pitkällä kun oli niin väsynyt uuden tutkimisesta ja tulihan sitä matkaakin. Ransulla on aina se etu silloin kun ei hoksaa ottaa juomista mukaan, että se latkii jostain metsäojasta, jota ei kyllä itse tule tehtyä ;) Saatiin Anttikin pitkästä aikaa meidän kanssa mukaan lenkkeilemään. Kiva katsella muutenkin välillä uusia maisemia.

Tänään lähdettiin aamupäivällä hierojalle Haapavedelle. Oltiin juteltu aiemmin puhelimessa meidän aiemmista hierontakokemuksista, jotka ei sinänsä olleet huonoja että hieroja ei olisi ollut pätevä, mutta homma vain lähti liikkeelle väärällä jalalla ja haluttiin aloittaa puhtaalta pöydältä. Lisäksi Haapavesi on lähempänä kuin Pyhäjärvi, ja voi käydä mummulassa siinä samalla reissulla. Nyt oli sitten tarkoitus että tuohon hieromisjuttuun otetaan ihan uusi lähestyminen ja edetään Ransun tahdissa - toisin kuin ihan ekalla kerralla viime syksynä aiheutettiin ilmeisesti kauhukokemuksia sillä pöydälle kippaamisella.

Mentiin sisälle, Ransu tutki huoneen läpi ja hyvin meni hierojan luoksekin jutustelemaan. Heti huomasi että Ransu tykkää Marista ja olin varsinkin itse positiivisesti yllättynyt miten hyvän ilmapiirin hän sai luotua. Ransu ei koko aikana ehtinyt jänskätä, kun sai ensin katsoa mihin oli tultu ja vastassa oli mukava tyyppi joka ensin silitteli ja rapsutteli ja pikkuhiljaa alkoi hieromaankin. Ransu meni aivan itse Marin eteen istumaan kun tykkäsi käsittelystä. Mari tuumasi että Ransulla oli lavat hyvässä kunnossa, ei ollut kireyttä ja lihaskunto on erinomainen. Takajalkoihin päästyään kuului vaan että "onpa mielettömät lihakset täällä!" Eivätkä nekään olleet jumissa tai kireät, vaan aivan hyvässä kunnossa. Selästä löytyi vähän kireyttä pitkistä selkälihaksista ja ilmeisesti vähän aristava kohta selän voimansiirtopisteestä, mutta koska Ransu oli rentona ja positiivisella mielellä, se oli vastaanottavainen hieronnallekin ja selkälihakset saatiin rennoksi ja kireys laukeamaan. Olin enemmän kuin tyytyväinen, vihdoin joku osaa kertoa mulle millaisessa lihaskunnossa Ransu on ja missä kunnossa ne lihakset on! Olin myös tyytyväinen siihen miten Mari Ransua käsitteli, mun toiveet otettiin hienosti huomioon ja juteltiinkin siinä että näyttäis että Ransulle jäi hommasta positiivinen kokemus. Mennään oikein mielellään noin kuukauden päästä uudelleen! Olen myös tyytyväinen ja ylpeä Ransusta että se on niin hyvässä kunnossa, onhan sillä kyllä melkoiset kankut takana varsinkin, että mistäköhän ne hyppyvoimat oikein tuleekaan... *silmien pyörittelyä* Loppuvaiheessa kun Mari oli jo lopettelemassa käsittelyä, Ransu pisti vielä itse meidän väliin lattialle pötköttämään ja Mari sai siinäkin vähän hieroa Ransua ja venyteltyä jalat. Siitä olin kyllä jo suorastaan yllättynyt, vaikka Ransukin kovasti näytti tykkäävän Marista, nuoli naamaa ja meni syliin istumaan ja kiehnäämään :) Ja voin sanoa että sitä se ei läheskään jokaisen täysin uuden ihmisen kanssa noin nopeasti tee!

Hieronnan jälkeen käytiin parilla asialla, ja selvisi sitten sekin, ettei mun tarvitse lähteä ns. merta edemmäs kalaan tuon treeniliivin kanssa. Ainakaan luultavasti. Yksi lahjatavaramyymälä saattaa pystyä tekemään Ransun kuvasta brodeerauksen sinne liivin taakse, mikä on tietysti hyvä kun paikka on lähellä. Hintaahan sille tietenkin tulee, vaan tämä harrastus on kyllä sen verran kallis muutenkin, että joku muutaman kymmenen - sadan euron brodeeraus ei kyllä tunnu juuri sen kummemmalta kuin muutkaan tähän liittyvät kustannukset.

Käytiin vielä mummulassa eli mun äidin luona viemässä etukäteen äitienpäiväruusu ja vanhalle Tepsu-kissalle meidän kissoilta terveisiä herkkuruuan merkeissä. Ransu oli aivan erilainen kuin ennen hieronnan jälkeen. Toisaalta se oli ulkona vauhdissa mutta sisällä se vain makasi ja huokaili tyytyväisenä. Se oli siis nyt saanut hieronnasta aivan erilaisen vaikutuksen kuin aiemmin. Ihanaa, hierontaa!

Tekemisen intoa agikentällä

Vaihtelevasta säästä huolimatta mentiin kentälle treenailemaan. Tai siis mikä este se muka on jos sataa välillä enempi välillä vähempi ja jossain välissä aurinkokin pilkahtaa? Kontaktiesteet tietysti sateella olis liukkaita, mutta tuo keinu on kuitenkin vielä kuivana varastossa ja otettiin sitä sopivassa sateenraossa ettei se ehtinyt kastua liukkaammaksi.

Aloitettiin kuitenkin "loikkaa!!":lla eli pituudella. Ei olla sitäkään otettu aikoihin, mutta se kuuluu sekä mun että Ransun lempiesteisiin. Ihanan vauhdikas ja Ransun mielettömät hyppytaidot tulee siinä hyvin esille. Laitettiin se eka n. 120-senttiseksi ja tämä loikkaa ainakin puoli metriä yli, sitten pidennettiin 150 senttiin ja taas Ransu pidentää loikkaa varmaan reilu parimetriseksi... Sen huomaa kyllä vapaana lenkkeillessäkin että se ylittää ojia sun muita esteitä upeilla loikilla ihan pyytämättä niin sitten treeneissä se innostuu kun saa hypätä pituutta. Ensin meillä ei ollut niitä sivukeppejä ollenkaan, kunnes mä sanoin että täytyyhän ne olla, ettei tule mitään oikomisia kun yhden loikan Ransu teki vähän vinosti mun perässä, mutta kun laitetaan kepit niin se hyppää keskempää.

Sitten oli keinuharjoituksen vuoro. Keinu meni taas ihan hyvin. Yhden kerran taisi vähän tassut lipsahtaa kontaktilla niin sitten tultiin vähän varovaisemmin akselin jälkeen. Kastuuhan se pinta kun kenttä oli aika märkä ja tassuissa joka kertaa lentää vettä keinulle. Mäkin muistin olla mahdollisimman eleetön niin Ransulle ei tullut mieleenkään lähteä ennen aikojaan keinun päältä sivuun.

Lopuksi otettiin hyppykuvioita. Takaakiertoa, välistä vetämistä, poispäin kääntöä, sylkkäreitä... Kolmella hypyllä saa yllättävän paljon tehtyä kaikenlaista. Yksikään rima ei kolissut, vaikka tässä kyllä voisi kysyä että miksi oliskaan pitänyt? Miksi mainita asia erikseen, kun se on päivänselvyys? Itselle vaan tuli sellainen herätys Oulussa että kyllä se voi Ransukin rimoja tiputella vaikka se ei ole pahemmin sellaista tehnyt muuten kuin mun syystä. Ei se itse tee juuri arviointivirheitä että rimat siksi tipahtelis, kyllä se on mun väärä tai myöhäinen ohjaus ollut yleensä syynä miksi toinen joutuu tekemään hypyn niin että rima tippuu. Tänään me oltiin kumpikin hyvässä vireessä noiden hyppyjuttujen kanssa, Ransu kuunteli tosi herkällä korvalla mitä sanoin, hitto vie se oli kyllä mahtava poika! Ja kun pysähdyin hetkeksi miettimään että mitäs seuraavaksi niin se katsoo siinä vieressä sen näköisenä että "sano jo, mitä tehään!" :)

Ollaan opittu pelaamaan paremmin yhteen noiden hyppykuvioiden kanssa. Kerran lähetin sen kiertämään hypyn taakse ja sanoin "kierrä..." ja ohjasin kädellä tavalliseen tapaan. Poitsu kiersi koko esteen kun en sanonutkaan että "kierrä hyppy", ilmeisesti se tekee eron sillekin että kierretäänkö este vaan vai hypätäänkö sen ylikin :) Siltä on myös jäänyt aika minimiin ne hyppyjen takana volttailut, tai sitten ei vain olla nyt tehty sellasia missä se on ruukannut niitä tehdä, tai sitten mä olen oppinut nekin ohjaamaan eri tavalla niin että Ransukin tietää mihin päin matka jatkuu. Toinen tilanne oli se kun lähetin taas takaakierrolle mutta unohtui se hyppy-sana ja just kun Ransu oli hyppäämässä niin sanoin jo että "tässä", eli ajattelin että otan sen haltuun heti hypyn jälkeen ettei tule niitä kauheita kaarroksia ja pitkiä hyppyjä. Ransupa luulikin kun ei kuulunut taaskaan hyppy-sanaa vaan tässä-käsky että se on hyppäämässä väärältä puolen ja perui koko hypyn ja tuli mun käteen. Hieno poika, joskus kisoissa jos se osais oikeassa tilanteessa tehdä noin niin olispa hyvä. Syyhän oli taas se että multa puuttui hyppy-käsky ja haltuunotto oli sitten kai tavallaan oikealla ajoituksella mutta kun koira ei lähtenyt tekemään koko hyppyä käskyn puuttuessa... Niin mites mä tän kappaleen aloitinkaan: ollaan opittu pelaamaan paremmin yhteen, niin ollaankin, ja vielä kun ohjaaja muistais aina olla tarkkana niin se koira kyllä tekee niinkun itsekin ajattelee sen menevän. Kun katsoo jotain videota mikä on kuvattu viime syksynä jatkokurssin aikoihin niin ei hyvää päivää... ja voi Ransu-parkaa millainen tolvana sillä on ollut ohjaamassa! En voi kyllä väittää olevani edelleenkään mikään pro mutta huomattavasti parempi kuin syksyllä. Ja tuntuu että kun meillä Ransun kanssa kummallakin on hyvä fiilis niin se toimii kuin ajatus. Nuokin tökeröt ohjaukset on kai kuitenkin osa sitä pakollista matkaa mikä pitää käydä että vähitellen kehittyy paremmaksi ja paremmaksi yhteistyö.

Meillä oli kyllä tosi kivat treenit tänään! Yleensä meillä on nykyään lähes aina hauskaa, viime kesänä ongelmia oli enemmän siinä että Ransu ei jaksanut aina keskittyä ja sitten itsekin turhan helposti turhautui siihen kun toinen meni nuuhkuttelemaan puskia sen sijaan että oltais tehty jotain yhdessä. Nyt on ikää lisää ja vähän kypsempi poika niin pysyy ajatuksetkin paremmin kasassa. Ja liekö meidän treeneissä sitten joku muukin muuttunut, mutta nyt oltiin kyllä tosi hyvällä tuulella ja mikseipä oltais oltu kun hyvin meni? Ne on sitten vähän hankalampia päiviä kun turhautuu siihen kun tuntuu ettei mikään sellainen(kaan) onnistu mikä yleensä menee kuin sormia napsauttamalla, puhumattakaan niistä hankalammista jutuista. Ransukin aistii sen mun mielentilan, olis varmaan sitten parasta tehdä joku helppo juttu ja lopettaa onnistumiseen eikä vängällä koittaa jatkaa.

Kokeiltiin laittaa hyppyrima 65cm korkeudelle. Ransu ei ole muistaakseni ikinä ennen hypännyt "kuusvitosta" joten halusin nähdä miten se eka 55cm hypittyään suhtautuu tuohon. Ensimmäinen hyppy oli selvää liioittelua ja varmaan olis mennyt 70-senttinenkin kevyesti yli. Sitten loput hypyt se selvästi mitoitti viisaammin eikä turhaan loikkinut hirmu korkealle. Anttikin lähetti Ransun pari kertaa yhden hypyn yli että minä sain kerrankin itse katsella sitä sen hyppäämistä, eihän sitä itse muuten kerkeä katsomaan.

Eilinen olikin Ransulle täysi pötköttelypäivä, se oli jotenkin niin väsyneen oloinen. Torstai-iltana, melkein yönä, käytiin 4km lenkki pururadalla ja enimmäkseen hölkättiin tai juostiin se, kun tämän ohjaajankin pitäis saada sitä juoksukuntoa parannettua. Torstai-aamuna oltiin käyty reilun tunnin metsälenkki ja löydettiin siinä samalla uusi metsäautotie (juu-u, ei sitä ennen ole ollut olemassa...), Ransukin oli mielissään kun pääsi uusia hajuja haistelemaan. Huomenna jos ei tule aivan kaatamalla vettä niskaan niin käydään joku kiva rauhallinen parin tunnin metsälenkki, kun maanantaina on hieroja ja kun sitten taas täytyy ottaa rauhallisemmin. Vaan kun ei malttais, kun nyt sulan maan aikana tekis vaan koko ajan mieli ulkoilemaan Ransun kanssa kun pääsee taas maastoon :)