16. marraskuuta 2020

Ruuvin aksatreenit Mikolla

Onpas blogissa ollut pitkään hiljaista! Johtuu varmaan monestakin asiasta, eikä vähiten siitä, että on ollut aika tasaista/hiljaista harrastusrintamalla. Viimeinen reilu vuosi, lähes pari vuotta, on menty enemmän "normaalia" koira-arkea kuin kovin aktiivista harrastamista. Jonkin verran on tullut kisattua Liinun kanssa, Prikankin kanssa muutama startti, kun reilu vuosi sitten laskin molemmat takaisin ykkösiin. Ruuvi on käynyt tämän vuoden puolella vissiin pari kertaa paimentamassa, sekin on koronan ja aikataulujen sopimattomuuden takia ollut kyllä surkean vähäistä. Kesällä käytiin jokunen kerta kentällä treenaamassa, ja pihalle oon muutaman kerran esteitä kanniskellut. Vähän on kuitenkin ollut sellaista motivaation puutetta kovin tavoitteelliseen ja suunniteltuun treeniin. Liinu ei sellaista enää "tarvi", mutta sen kanssa agility on vaan niiiin parasta. Samoin Prikka nauttii lajista ihan täysillä. Liinu on erinomaisessa kunnossa, ja on tänäkin syksynä vedellyt hypärillä yli 5m/s etenemällä nollavoittoon. Prikan kanssa tekemistä on varjostanut terveysongelmat, näillä näkymin sen kanssa agility on jatkossa huvikseen treenailua ja harvakseltaan jonkun startin tekemistä, mikä on hirmuisen harmi koska Prikka on tosi kiva ohjattava ja kaikessa hilpeydessään myös yleisön viihdyttäjä :)

No entäs Ruuvi sitten... Ruuvi on tarvinnut aikaa. Aikaa, aikaa, aikaa. Kypsymistä, ikää lisää. Sen kans on aloitettu harrastamista moneen kertaan sillä mielellä, että "josko nyt päästäisiin jotain tekemään"... mutta "ei vaan lähe". Kun en oikein tiä, onko agility Ruuvin laji. Ainakin se on syttynyt siihen hitaasti. Nyt tänä syksynä, kypsässä 2,5 vuoden iässä, se on alkanut osoittaa enemmän kiinnostusta mun kanssa tekemiseen. Ruuvihan on tosi itsenäinen jääräpää, mutta varsinkin agilityssa loppujen lopuksi aika herkkä ja kiltti koira. Se on kaiken kaikkiaan niin ristiriitainen narttu, etten mä tiä oikein vieläkään, miten sitä parhaiten kuvailisi. Kun se on kotona sellainen kainaloinen, aina mahdollisimman lähellä, tunkee röyhkeästi syliin ja kiipeää ihan pokkana päälle makoilemaan. Häntä huiskuttaa koko ajan. Mutta kun lähdetään ulos ja lenkille, se menee johonkin ihan omaan maailmaansa. Siinä missä koko muu lauma kulkee tietä pitkin, Ruuvi juoksee metsän puolella ihan omia menojaan. Koko ajan meidän kanssa samassa tahdissa, mutta sellaista omaa seikkailuaan metsän puolella. Etsii "aarteita", ja sellaisen löydettyään korvat menee off-tilaan. Muutenkin se ulkona tottelee silloin, kun sille itselle sopii, eikä ole mielenkiintoisempaa tekemistä. Ihan sama pyytääkö vai käskeekö, nätisti vai kovasti, niin lopputulos voi olla se, että se vain katsoo takaisin (jos edes katsoo) ja lähtee ihan toiseen suuntaan. Hiton ärsyttävää. Sitten kun aletaan treenata jotain, niin siitä tuleekin ohjaajapehmeä, herkkä, miellyttämisenhaluinen ja vähän epävarma. Mitään hirmu kovaa draivia ei ole mihinkään, mutta onnistua se haluaa, ja tehdä mieliksi. Nykyään. Nykyään se kiinnostuu jopa ihmisen kanssa leikkimisestä, kunhan häneen ei kosketa. Mieluiten palkan pitää lentää, ja mieluiten sen kanssa saa lähteä rallattelemaan itsekseen. Namikin voi olla ihan ok. Että sano siinä sitten jollekin lyhyesti, millä tasolla me ollaan tai mitkä meidän haasteet on, kun et tiedä itsekään! Ehkä kuitenkin tiivistäisin sen sanoihin mölli ja itsevarmuus.

Hienosti osasin eksyä vähän sivuraiteille postauksen otsikosta, mutta tämä olkoon pohjustuksena meidän eiliselle treenivideolle, ja sille, miksi blogissa ei ole luettavissa minkäänlaista kehityskaarta. Tai edes jotain sinne päin.

Linkki videoon:

Ruuvi Mikolla

Ruuvin kans oltiin siis eilen Aaltosen Mikolla ratatreenissä, otsikolla "helpohkoa ja vauhdikasta 1-2lk tasoista". Paperilla näytti siltä, että ihan liian vaikeaa meille. Käytännössä näytti paljon kivemmalta. Kun ei olla tehty ratatreeniä kuin ihan muutamia kertoja, sillain aidosti että olis jotain muutakin kuin kolme hyppyä ja putki. Hallissa tutustuin rataan ja totesin, että nyt mennään kyllä ihan sillä tuntumalla, miten minä nämä kohdat osaan parhaiten ohjata, mutta osaako tuo koira niitä, niin sen sitten näkee. Ihan nolotti ajatella, miten vähän koiraani tunnen noin niinkun agilitymielessä: Mikko: "onko teillä jotain hankalia kohtia, jotka mietityttää?" Ja minä mietin, että "en tiedä, ei kai" ja "periaatteessa kaikki". Seuraavaksi sitä sitten ihminen saa huomata, että vaikka kaikenlaista on pihalla näperrelty, niin silti on niiin paljon asioita, mitä en ole tullut kunnolla ajatelleeksi. Kunhan on vaan "siinä sivussa", "tehdään nyt jotain" -tehty. Meidän treenaamisesta puuttuu suunta, suunnitelma, tavoitteet ja ohjaus. Itsekseen me ei tästä päästä juuri pidemmälle. Ruuvissa olis periaatteessa kaikki: terve rakenne, kelvollinen hyppytekniikka, miellyttämisenhalua, itsenäisyyttä. Itsevarmuus ja sitä myöten draivi puuttuu, ja tietysti paljon taitoja vielä. Ohjaajalta puuttuu osaaminen. Mä tarvisin nyt itselleni jonkun kaveriksi miettimään meille pienempiä ja isompia asioita, joita alkaa tehdä.

Eilisten treenien aikana ja jälkeen mä olin aika hyvillä mielin. Ruuvi meni yllättävän hyvin, vaikka kokemus on vähäinen ja paikka uusi. Kontaktejahan sille ei ole kunnolla opetettukaan, koska en ole osannuviitsiny. On tuntunut niin monesti, ettei tästä taida tulla meille tavoitteellista lajia, joten miksi yrittää panostaa johonkin hirmu työlääseen, jos se työ menee kuitenkin hukkaan? Kyllähän se piru olkapäällä (ja yks naapuri muttei olkapäällä ;) ) on koko ajan muistuttanu, että tuo kostautuu vielä. Eilen me oltiin Ruuvin kans samalla radalla ja Ruuvi ohjautui ihanan helposti ja pehmeästi, ja niin paljon kuin Liinun irtoavuudesta ja vauhdista tykkäänkin, niin onhan se myönnettävä että kyllä se on ottanut päähänkin sen yhdeksännen peräkkäisen HYLsyn kohdalla viimeistään, kun koira kimposi taas johonkin. Mikä parasta, Ruuvi palkkautui lelulla! Videon loppupuolella on tilanne - jonka mä ensin sohlasin hukkaamalla koiran mutta palkkaamalla sen lopulta kuitenkin - jossa Ruuvi tuo mulle jopa lelun takaisin ja pudottaa eteen! Meille isoja juttuja ylipäätään se että tekee noinkin hyvin, ja että palkka kelpaa. Eihän sen meno ihan rennon näköistä ole, vaan selvästi menee käsijarru päällä, ja sitä meidän just pitäis osata alkaa työstää. Mikolta pientä vinkkiä saatiinkin, mutta kyllä tää treeni ulkopuolisen koulutuksessa vaatis säännöllisyyttä. Oon ihan varma, että tästä tulis vielä hieno matka, kun sitä ei tarvis yrittää yksin taapertaa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti