Lillukka pääsi vanhainkotiin :)

Olipas meillä tänään iltapäivällä opettavainen reissu vanhainkotiin/palvelutaloon Liinun kanssa. Ransu jäi luonnollisesti kotiin, sille ei tuollaiset tilanteet passaa. Mutta Liinu tuntui olevan meidän koulun projektiin tervetullut ja ajattelin, että meidän pikku mörkö-köllille tekis hyvää olla vieraassa paikassa ilman Ransua.

Liinuhan olikin tosi, tosi reipas. Se lähti heti tutkimaan palvelutaloa ja kävi ihmisten luona nuuhkimassa ja hetkeksi se malttoi välillä pysähtyä jutusteltavaksikin. Liinu herätti kovasti ihastusta ja vanhusten silmät aivan loisti kun ne näki koiravieraan. Liinussa on se huono puoli, että se on vähän pienikokoinen eli kaikki vanhukset ei pysty kumartumaan niin paljoa että yltäisivät Liinua rapsutella. Mutta kenenkään kosketusta se ei arkaillut, ketään se ei pelännyt, ja koko ajan se tepasteli ympäriinsä eikä jännittänyt laattalattiaa, pyörätuoleja, kyynärsauvoja ja kaikkia muita laitteita ja ääniä mitä se ei kai ole koskaan ennen nähnyt. Hoitohenkilökunnaltakin tuli kehuja, kun Lillukka oli niin kiltti ja tottelevainen :)

Heti alkuun se hoksasi missä on mielenkiintoisimmat paikat, ja meni ottamaan isosta kukkaruukusta niitä lannotepapanoita. Mummut oli aivan ihastuksissaan kun minä napsautin sormia ja sanoin "a-a" ja Liinu jätti papanat rauhaan :) Heh Liinu antoi itsestään kovinkin tottelevaisen vaikutelman :P

Oltiin palvelutalossa vierailulla kolmisen tuntia, ja lopussa pienelle tuli jo väsy ja se nukahti kyljelleen mun tuolin alle aivan reporankana. Olin ylpeä mun pikku typykästä, että kaiken mörköilyn ja murkkuilun keskellä se on silti oikeasti tosi reipas pikku tyttö, joka ei tarvi vieraassa paikassa Ransun tukea eikä roiku minussa kiinni vaan meni rohkeasti tutustumaan ihmisiin. Ehkä se seuraavalla kerralla malttaa istuskella mummujen ja pappojen puhuteltavana enemmän, kun nyt piti koko ajan mennä hajujen perässä ja tutkia paikkoja. Oi että teki kyllä Liinulle hyvää tuo reissu! Ja nyt kun se pääsee varmaankin joka viikko tai ainakin pari kertaa kuukaudessa tuonne vierailemaan huhtikuulle asti. Huomenna sitten näyttelytreeniä ja toivottavasti vieraita koiria ja "tuomarin" kopelointia niin josko se alkaisi siitä mennä sitten kaikenlainen mörköilykin ohi kun saa taas huomata ettei vieraat ihmiset (etenkään lapset) ole kauhistus ja että se on ihan ok kun kosketaan.

Sydäntä kyllä särki jättää Ransu yksin ja lähteä Liinun kanssa. Kun tultiin kotiin, jätin Liinun vajaaksi puoleksi tunniksi yksin videokameran kanssa ja otin Ransun mukaan. Liinu oli jumpannut ahkerasti reisilihaksia ja hyppinyt portin takana tasajalkaa. Sille ei onneksi ole kukaan kertonut, että kun ottais vauhtia ja loikkais vauhdin kanssa niin se metrinen porttikin vois ylittyä. Nyt sillä ei onneksi suorilta riitä voimat loikata yli. Oli se vähän välillä haukkunutkin, mutta enimmäkseen vinkumista ja piippausta ja sitten yritystä päästä portin yli. Välillä oli meinannut asettua petillekin, mutta oli sitten päättänyt kuitenkin aloittaa haukkumisen tai porttia vasten hyppimisen. Yllättävän hyvin se kuitenkin oli, välillä oli pitkiä hiljaisia hetkiä, mutta luultavasti se vaan oli tuon vierailun takia niin väsynyt ettei kovin pontevasti jaksanut riehua. Tämä Liinun yksinolokin pitäisi ottaa asiaksi, vaikka joka treeneissähän se joutuu autossa odottamaan välillä vuoroaan ja haukkuu siellä. Mahtaakohan se koskaan ymmärtää sitä yhteyttä, että tulen aina silloin hakemaan sen omalle treenivuorolle kun se on hiljaa ja kotiinkin tulen aina kun ei kuulu oven takaa mitään...