17. helmikuuta 2019

Kun pikku Pippis treenaamaan lähti...

Me tarvitaan Prikan kans ratatreeniä isolla kentällä ja tekee hyvää mennä uusien ihmisten koulutettavaksi. Niinpä Mä oon ilmoittanut Prikan parille Active Dogin treenipäivälle. Kouluttajana Mikko Aaltonen tai Mari Kaplas. Mari ei ole aiemmin mua koutsannu, Mikko on vissiin kerran Ransua ja nuorta Liinua. Myönnän, että aamulla kun lähdettiin ajelemaan Haukiputaalle, ajattelin että nyt katsotaan miten mulle todetaan tai vihjataan, että tuosta ei tuu kyl mitään. Että koira ei ole lajiin syttynyt ja ohjaaja ei saa siihen vauhtia jne. Ihan oli taas mun omia kuvitelmia, enkä oikein tiä mistä moinen tyytymättömyys nousee. Koskakohan Mä hyväksyn sen, että koirat on erilaisia? Ja ihan oikeasti suostun näkemään sen potentiaalin, mikä Prikassa on? Nyt ois sen aika.

Treenirata ei ollu mun mielestä oikeastaan lainkaan vaikea. 24 estettä mielenkiintoista etenemistä. Ei mitään vääntöä, mutta koiralta vaadittiin taitoja ja ohjaajan liikkumisen ja ennen kaikkea liikkeelle lähtemisen ajoitus oli tärkeää. Sorry, kuvaa en laita kun ei ole sallittua, ja videota ei ole. En viitsinyt pyytää ketään kuvaamaan kun ajattelin, etten taas halua katsoa sitä samaa humputtelua. Voi hitto miten tyhmä asenne, oikeasti. Kuitenkin halusin mennä treenaamaan, saada varmaan jonkinlaisen vahvistuksen ettei kannata. No enpä saanut, vaan treeneissä mun käsitys koko Prikan kans tekemisestä koki täyskäännöksen.

Toisten koutsien kans sitä vaan tuntuu menevän kemiat yksiin. Ensimmäisen ratapätkän jälkeen - joka meni ihan ok - mä sainkin kuulla että oltiin ihan hyviä. Ei saatukaan nopeita ja kiihkeitä koiria ohjanneelta hymistelyä. Ei, vaan heti palautetta siitä, että koitapa tehä vähä terävämmin. Eikä vain käskyä tehdä niin ja noin, vaan heti perään huomiot koiran etenemisestä. Ööh, tehtiin n. 7 estettä ja Mari näkee, mikä meidän ongelma on. Mari perusteli mulle, miksi Prikka liikkuu tasaisen lyhyellä laukka-askeleella ja tekee herkästi löysät käännökset. Eli etenee vähä niinku käsijarru päällä. Se ei tiedä, koska pitää kääntyä ja koska saa mennä suoraan. Koska mä kerron sen sille liian myöhään enkä tarpeeksi terävästi. Se valmistautuu tavallaan koko ajan kääntymään. Kokeiltiin uudelleen ja mä koitin tehdä ohjeiden mukaan. Prikka oli heti erilainen. Näytti toimivan siis tällä radalla ainakin.

Sain käskyn lähettää koiraa kauempaa tekemään. Menen ihan turhaan ihan liian pitkälle paapomaan. Se hidastaa koiraa, ei päästä mua ajoissa liikkeelle eikä anna koiran hoitaa osuuttaan. Mun kuvitelmissa Prikka tarvii sen paapomisen koska ku se on sellainen ja tällainen. Ei pahus se ole! Mari sanoi, että tuosta koirasta saa paljon enemmän irti kun tekee pikkasen eri tavalla asioita. Ja ihan totta. Pippis meni ihmeen lujaa ja se oikeasti irtoaakin. Se lukitsee esteitä. Hankalat hyppykulmat on sille viel hankalia, koska mä en ole sen antanu niitä oppia tekemään. Sille on vielä välillä vaikeaa tehdä oma osuutensa virheettömästi, kun mä lähden jo eteenpäin. Prikkahan tulee tosi hyvin ohjauksiin. Ei se sinkoile minne vaan. Se haluaa miellyttää. Mutta sitä voi silti lähettää tekemään ja irrottaa. Mari näki hyviä juttuja sielläkin, mistä mä en ymmärtäny iloita, kuten hienot putki-puomi erottelut irtoamalla ja A-esteen täydellisen tekniikan.

Mari sanoikin heti alussa, että jos joku asia ei onnistu tai sitä ei vielä osaa, se pitää treenata toimimaan. On paljon helpompaa nähdä se kouluttamisen vaiva, koska sitten tietää että koira osaa asian. Ei tarvi joka kerta kisoissa ja treeneissä lähteä ajattelemaan, että ”mun täytyy mennä tuonne varmistamaan, että koira...” vaan tietää, että me osataan tämä ja mä voin lähettää/jättää koiran tekemään ja sen ajan voin itse liikkua eteenpäin.

Radalla oli puomi, meidän semi-murheenkryyni. Ekalla kerralla Pipana loikkasi mun tuplakäskystä huolimatta korkealta. Keskusteltiin Marin kans meidän kontaktiasioista ja Mari vaati oikeastaan valitsemaan pysäri tai juoksari. Ei mitään epäselvää välimuotoa ”juokse mutta hidasta kuin melkein pysähtyisit”. Valitsin juoksarin. Pystyisin helpommin pitämään kriteereistä kiinni. Laitettiin pieni bumberi puomin alasmenolle, ja jopa alkoi kontaktit osua. Ihan näppärä juoksupuomi tuli niinkin yksinkertaisella niksillä. Nyt vaan täytyis askarrella sellainen bumberi itsellekin. Sain myös ohjeeksi jatkon puomin jälkeen, puolista ei erikseen palkkailla, vaan se on este muiden joukossa ja rata jatkuu sen jälkeen. Tarkoitus on, etten luo painetta puomilla, vaan Prikka vaan juoksee, ja bumber ohjaa lihasmuistiin uutta suoritustapaa.

Treenien lopuksi heitettiin Marin kans femma ja mulla oli oikeasti tosi hyvä fiilis. Saatiin nyt yksi konkreettinen vinkki puomille, mitä aletaan kokeilla. Sen lisäksi en saanutkaan ”ihan kiva koira” -palautetta, vaan hyvin perustellut palautteet tekemisen kehittämiseen. Nyt täytyy alkaa hakea asiassa kun asiassa, esteellä kun esteellä, niitä Prikan rajoja ja alkaa venyttää niitä. Hitsi, kun nämä tän päiväiset opit pysyis nyt mielessä ja muistaisin rohkeasti niitä toteuttaa. Prikka ei kuulemma ole minussa kiinni, joten ohjaajankin pitää nyt oppia uutta ajatusta ohjauksiin.

Prikka näyttäytyi mun silmissä ihan eriltä treenien jälkeen kun ennen niitä, ja vain ja ainoastaan positiivisella tavalla.

P.S. Jotain kertonee sekin siitä, miten tärkeitä oivalluksia sain kuulla tänään, että mun oli pakko kirjoittaa nämä heti ylös TABLETTIA NAPUTTELEMALLA 🙃

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti