Sain vinkkiä mm. rotua harrastavilta henkilöiltä, että tuossa 40km päässä on lammastila, jonne voisi olla mahdollista päästä paimentamaan muillakin kuin bortsulla tai kelpiellä. Mitämissähäh!? Miten on voinut mennä huomaamatta lammastila, joka on niinkin lähellä. Noh, eivät pahemmin mainosta itseään, mutta ilmeisesti paimennuksesta kiinnostuneet ovat silti löytäneet paikan.
Soitto lampurille ja puhelimessa jonkin aikaa juteltuamme varasin ensimmäiselle käynnille ajan. Vaikutti mukavalta tyypiltä, jonka kanssa mulla kemiat vois kohdata aika hyvinkin. Hän kertoili itsestään ja ajatuksistaan, ja se on aina lupaavaa, jos se kuulostaa samalta kuin mitä itsekin ajattelee! Minähän tykkään siitä, että oli laji mikä tahansa, niin mulle sanotaan siitä, jos teen asioita väärin tai koiran kannalta epäloogisesti. Mulle esim. agilityssa johdonmukaiset ohjaukset on tärkeä juttu, ja oon kiinnittänyt mm. omaan kropan hallintaan huomiota alusta alkaen. Samaan olen pyrkinyt paimennuksessa, jossa myös koiraa ohjataan paljolti kehonkielellä. Muistan saaneeni positiivista palautetta rauhallisuudesta ja hyvästä paimennussauvan käsittelystä jo heti ekalla leirillä v. 2010. Niinpä minusta kuulosti vain hyvältä se, että kouluttaja kiinnittää huomiota siihen, että ohjaaja on koiralle selkeä ja reilu, ja opastaa antamaan koiralle hyvin ohjeita kehonkielellä.
Ensimmäinen paimennuskerta oli sitten keskiviikkona. Aloitin Liinun kanssa, ja sehän alkoi heti tekemään töitä kuin kunnon paimenen kuuluukin. Peruskuljetus sujui siististi ja rauhallisesti, meillä oli n. 60 lampaan katras käsiteltävänä. Jähmeitä lampaita, nuoria pässejä. Mutta Liinuhan on oppinut voiman käyttöä, jota se osaa mun mielestä taitavasti käyttää tarvittaessa silloin, kuin esim. liike ei riitä. Se on ääni, haukkumalla komentaminen. Mutta se ei jää päälle, Liinu ei räkytä turhaan. Se ei turhautuessaan tai väsyessään ala haukkumaan turhia tai varsinkaan puremaan lampaita. Se ei ole ikinä kiihtynyt tai kuumunut niin, että pölläyttelisi lampaita tai ajattaisi niitä. Liinu on kaiken kaikkiaan temperamenttinen mutta tasainen paimenkoira. Siihen voi luottaa, että se tekee työnsä siististi ja väsyessäänkin yrittää parhaansa. Se ei lopeta töitä tai ala sikailemaan kun väsyy. Kun kokemus ja itsevarmuus lisääntyy, se varmasti jaksaa pidempään tehdä töitä, koska sen energia ei kulu enää samoihin perusasioihin kuten se varmaan vielä tekee.
Tehtiin siis peruskuljetuksia ja muutamia hakuja. Haut oli kohtuu hyviä ja ihan ok matkan päästäkin. Sain neuvoja siihen, miten sijoittua lampaisiin ja koiraan nähden kun lähetän koiraa hakemaan. Liinu osaa aika hyvin kattaa koko lauman ja jos osa jää porukasta pois, se ainakin käskystä kerää koko lauman ja nähtävästi myös itse hoksaa asian. Pyöriteltiin laumaa pellolla, ja vaihdettiin sitten Prikka kehiin.
Prikka oli ihan kuin ei olisi lampaita ennen nähnytkään, eikä olis halunnut nähdä niitä vieläkään. Prikka kulki lampaiden keskellä ilman minkäänlaista painetta lampaista - tosin eipä lampaatkaan juuri välittäneet siitä. Prikka kulki koko ajan minua katsoen ja odottaen minulta kehotusta tehdä jotain. Se ei roikkunut jaloissa kiinni, vaan irtosi kyllä kauemmas, mutta lampaisiin se ei halunnut ottaa mitään kontaktia. Yritin lähettää sitä lauman taakse sauvalla painetta antamalla, mutta ei se lähtenyt, vaan leikkasi aina minun ja lauman välissä - minua katsoen. Se ei paineistunut liiaksi paineen annosta, otti sen vastaan mutta ei siirtänyt sitä lampaisiin. Ei niin millään tavalla. Olin aivan äimänä, ja niin oli kyllä vähän Terhi-kouluttajakin.
Päätimme ottaa Liinun avuksi Prikalle, mutta Liinu oli sitä mieltä että tuon räksyttävän penikan kanssa mä en ala mihinkään töihin kun se ei älyä mitään. Enkä kyllä ala ilman sitäkään, se vissiin tuumi ja venytteli vaan mahallaan heinikossa. Hetki kokeiltiin näin, mutta todettiin, ettei näillä lampailla ainakaan Prikka ala tarjoamaan mitään.
Otettiin tilan koiran, Liinun ja Prikan kanssa lauma haltuun ja lähdettiin kuljettamaan sitä pellolta takaisin lampolaan. Prikka juosta hipsutteli meidän edellä ja söi heinää. Talon koira tuumasi, että kyllä tuo tytsy nuo lampaat hoitelee, joten minä menen jarrukoiraksi. Ja niinhän se Liinu hoiteli :) Se syttyi uudelleen töihin, kun huomasi että nyt tehdään oikeita töitä ja oikeaa kuljetusta. Terhi tuumasi, että Liinu taisi olla niin fiksu, että se ei nähnyt enää järkeä pellolla pyörimisessä, koska siitä tuli jo helppoa. Se keräsi ja tasapainotti hyvin laumaa, liikutti sitä, tarvittaessa komensi. Hieman iski märässä kohdassa hienohelma-vaihe ja talon koiran piti auttaa lampaiden ajamisessa, koska nekin suhtautuivat epäluuloisesti vesilätäköihin ja Liinu mieluiten kiersi ne kokonaan ja hyppeli lauman edelle. Tien haarassa se omatoimisesti varmisti ettei lampaat lähde väärää tietä pitkin, ja muutenkin että ne kulkee hyvässä järjestyksessä. Ei olla noin isolla laumalla oltu töissä, joten se oli Liinullekin uutta. Lampaat saatiin hyvin lampolaan viedyksi, ja Liinu mahtavat kehut tehdystä työstä :) Se pääsisi nyt huilaamaan seuraavaan kertaan.
Prikan kanssa kokeiltiin vielä käydä liikkuvammilla lampailla, mutta se ei alkanut tarjoamaan siellä sen kummemmin mitään toimintaa. Ei lähtenyt hakukaarelle, ei lauman taakse tasapainottamaan sitä, vaan leikkasi aina minun ja lauman välistä pitäen kontaktin minuun eikä lampaisiin. Siis ihan kaikin keinoin kertoi, ettei ymmärrä mitä siltä halutaan ja mitä sen pitäisi tehdä. Ei se paineistunutkaan eikä menettänyt toimintakykyään tai mitään muuta, mutta ei se kyllä oikein osoittanut välähdystäkään siitä että se tajuaisi olevansa paimenkoira. Lampaat ei yksinkertaisesti kiinnostaneet sitä, vaikka lampaat reagoi siihen Prikan tarkoittamattakin.
Lopetettiin sitten harjoitukset siihen ja sovittiin seuraavasta kerrasta ensi viikolle. Kokeillaan sitten uusia keinoja Prikan sytyttelyyn ja aletaan harjoitella pikkuhiljaa Liinun kanssa paimennuskokeita silmällä pitäen. Oon taas uudelleen koukuttunut tähän lajiin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti